Uutiset

Lääkäriliitto: Uskomushoidot kiellettävä lapsilta

Lääkäriliitto haluaa kieltää uskomushoitojen antamisen pienille lapsille ja tietyistä vakavista sairauksista kärsiville aikuisille. Liitto aikoo puskea uskomushoitojen sääntelyn seuraavaan hallitusohjelmaan. Kyse on hoidoista, joiden tehosta ei ole tieteellistä näyttöä.

-Nykyinen lainsäädäntö ei ehkäise vahinkoja. Esimerkiksi rikoslaki astuu kuvaan vasta äärimmäisissä tapauksissa, kun potilas on jo saanut vaurion tai jopa menehtynyt, perustelee Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki Lännen Medialle.

Myös sosiaali- ja terveysministeriö (STM) pitää nykyistä uskomushoitoja koskevaa lainsäädäntöä riittämättömänä ja hoitomuotojen valvontaa liian vähäisenä. Ministeriön mukaan tilanne saattaa johtaa potilasvahinkoihin.

-Tarve sääntelyn kehittämiselle on olemassa, asia olisi hyvä ottaa mahdollisuuksien mukaan seuraavaan hallitusohjelmaan, kommentoi ylilääkäri Katri Makkonen STM:stä.

-Uskomuslääkinnän suurimpia riskejä ovat lääketieteellisen hoidon aloittamisen viivästyminen, sairauden pahentuminen ja potilaan vahingoittuminen.

Tällä hetkellä viranomaiset saavat tietoa uskomushoitojen haittatapahtumista sattumanvaraisesti, sillä alalla toimivilla ei ole ilmoitusvelvollisuutta. Haittojen seurannan ja tai tilastoinnin puute rajoittaa asiakkaiden mahdollisuutta punnita hoitojen seurauksia.

Ministeriö harkitsisi haittailmoitusjärjestelmän kehittämistä uskomushoitoihin.

 

Lääkäriliitto haluaa, että lainvalmistelun yhteydessä määritellään, mitä potilasryhmiä saavat hoitaa ainoastaan terveydenhuollon ammattilaiset. Lasten lisäksi liitto rajaisi uskomushoitojen ulkopuolelle sellaiset aikuiset, jotka eivät vakavan mielenterveyshäiriön tai kehitysvamman takia kykene päättämään hoidostaan.

Vakavasti terveyttä tuhoavista sairauksista kärsivien potilaiden kohdalla vaihtoehtohoitaja olisi velvollinen konsultoimaan ensin potilasta hoitavaa lääkäriä. Tällä varmistettaisiin, että potilas saa myös lääketieteellisen diagnoosin ja mahdollisuuden lääkärin hoitoon.

Lääkäriliitto korostaa, ettei se aja kieltolakia tai tahdo rajoittaa terveiden ihmisten valinnanvapautta. Uskomus- ja hyvinvointihoitojen kenttä on kuitenkin kirjava ja laaja. Käytännössä kuka tahansa voi tarjota mitä tahansa hoitoja ja esittää väitteitä niiden terveysvaikutuksista.

-Osa hoidoista auttaa asiakkaita, toisilla ei ole vaikutusta ja jotkut ovat vaarallisia sairaille henkilöille, Lääkäriliiton Myllymäki kuvailee.

-Monilla terapeuteilla ei ole lääke- tai hoitotieteellistä koulutusta. Pelisäännöt vahvistaisivat myös uskomus- ja hyvinvointihoitajien oikeusturvaa.

 

Niin kutsuttua puoskarilakia valmisteltiin ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Jatkovalmistelut kirjattiin hallitusohjelmaan vuonna 2011. Hanke hukkui ministeriön kiireisiin.

Lääkäriliitto vierastaa termejä puoskarointi ja vaihtoehtohoito.

-Puoskarointi on terminä loukkaava, koska se vihjaa rikolliseen. Vaihtoehto taas viittaa tasavertaisuuteen tutkittujen lääketieteellisten hoitojen kanssa.

-Vakaviin sairauksiin kuten syöpään tai diabetekseen ei ole lääketieteen ulkopuolisia hoitoja, siksi vaihtoehto on terminä harhaanjohtava, Myllymäki sanoo.

Lääkäriliitto vakiinnuttaisi mieluummin termit hyvinvointi- tai uskomushoito.

 

Lakia veivattu vuositolkulla
Lääkäriliitto haluaa uskomus- ja hyvinvointihoitojen sääntelyn seuraavaan hallitusohjelmaan.Laki koskisi pääasiassa hoitojen tarjoajia. Oikeustoimikelpoiset aikuiset saisivat edelleen valita vapaasti omat hoitomuotonsa.Lakia valmisteltiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Jatkovalmistelu kirjattiin hallitusohjelmaan 2011, jonka jälkeen hanke hukkui muihin kiireisiin.Vuosien varrella uskomushoitoja sääntelevää lakia ovat penänneet useat asiantuntijat ja kansanedustajat.Lääkäriliitto…ehdottaa Laki määrittelisi sairaudet ja potilasryhmät, joiden hoitamiseen olisi oikeus vain terveydenhuollon ammattilaisilla. Uskomushoitoja ei saisi antaa lapsille eikä vaikeasti kehitysvammaisille tai mielenterveyshäiriöisille aikuisille. Laki määrittelisi riskiryhmät, joiden hoidosta muun kuin terveydenhuollon ammattilaisen olisi neuvoteltava lääkärin kanssa. Yhteistyötä lääkärin kanssa vaatisi hoito, jota annetaan vakavasti terveyttä tuhoavasta sairaudesta kärsivälle henkilölle. Tällaisia sairauksia ovat mm. syöpä, diabetes, nivelreuma ja vaikeat suolistotulehdukset, kuten Crohnin tauti.     

Asiasanat

Uusimmat