Uutiset

Lähes 100 henkilöä sammuttaa edelleen ullakkopaloa Tampereen keskustassa – 15 henkilöä evakuoitu, osa asukkaista edelleen sisällä

 

Pirkanmaan pelastuslaitos sammuttaa edelleen seitsemänkerroksisen kerrostalon ullakkopaloa Tampereen Tuomiokirkonkadulla. Sammutustöiden lisäksi paikalla yritetään torjua vesivahinkoja.

Paikalla oleva Aamulehden toimittaja Mika Jyrävä kertoi kello 8.35, että pahimmat liekit on saatu sammumaan, mutta savua tulee rakennuksesta ulos runsaasti.

Saatiin jo kertaalleen hallintaan

Pirkanmaan pelastuslaitoksen palopäällikkö Jyrki Paunila kertoi seitsemän aikaan aamulla, että kerrostalon ullakkopalo saatiin jo kertaalleen hallintaan, mutta se roihahti uudelleen.

Paunilan mukaan paikalla on ollut varhaisesta aamusta asti kaikki mahdolliset Pirkanmaan pelastuslaitoksen yksiköt ja sammutustöihin on osallistunut kaikkiaan noin 100 henkilöä.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin Matti Saaren mukaan kerrostalon kaksi ylintä kerrosta on tyhjennetty asukkaista, mutta alimmissa kerroksissa on edelleen ihmisiä sisällä asunnoissa.

Saarisen mukaan palo on saatu rajattua siten, että alimman kerroksen asunnoissa on turvallista olla.

Mahdollisista henkilövahingoista ei ole vielä tietoa.  Ensihoito on tarkastanut kolme henkilöä paikan päällä. Heistä yksi on toimitettu jatkohoitoon.

Sammutustyöt jatkuvat ainakin aamupäivän

Paunilan mukaan sammutustyöt jatkuvat paikalla ainakin koko aamupäivän ajan, ja ne vaikuttavat myös liikenteeseen palopaikan läheisyydessä. Pelastuslaitoksen tilannekeskuksen mukaan tämä näkyy ainakin Hatanpään valtatiellä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic