Uutiset

Lähi-Tapiola on vakuuttunut Juha Koposen pätevyydestä pääjohtajaksi – hallitusten puheenjohtajana hän aloittaa vuodenvaihteessa

Finanssivalvonnan mukaan Veikkauksen entinen toimitusjohtaja ei ollut riittävän kokenut. Nyt asetelma lienee muuttunut.
Lähi-Tapiolan pääjohtajan nimitys ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Kuva: Lähitapiola
Lähi-Tapiolan pääjohtajan nimitys ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Kuva: Lähitapiola

Veikkauksen entinen toimitusjohtaja, kauppatieteiden maisteri Juha Koponen, 53, nimitettiin viime huhtikuussa Lähi-Tapiolan yhtiöiden uudeksi pääjohtajaksi. Hän ei ole kuitenkaan voinut vielä ottaa tehtävää vastaan. Finanssivalvonnan mukaan hän ei ole tehtävään riittävän kokenut.

Asia on siitä huolimatta edennyt. Tänään Lähi-Tapiola Vahinkoyhtiön ja Lähi-Tapiola Henkiyhtiön hallintoneuvostot vahvistivat, että Koponen aloittaa suunnitellusti yhtiöiden hallitusten puheenjohtajana 1. tammikuuta. Lisäksi hän osallistuu tiiviisti koko ryhmän työhön ja erilaisiin yhtiöryhmätasoisiin hankkeisiin.

Finanssiryhmän tiedotteen mukaan Lähi-Tapiola jatkaa prosessia Finanssivalvonnan kanssa. Lakiasiainjohtaja Teija Kerminen toteaa tavoitteeksi, että Koponen voi ottaa hoitaakseen myös pääjohtajalle kuuluvat ryhmätason johtotehtävät mahdollisimman pian vuoden 2020 alussa.

Tiedotteessa mainitaan, että Finanssivalvonnan tulkinta Koposen pätevyydestä toimia pääjohtajan roolissa on erikseen varmistettu viime viikon lopulla.

– Hallintoneuvostoilla on ollut alusta asti vahva usko siihen, että Juha Koponen täyttää Finanssivalvonnan tiukentuneet vaatimukset vuoden loppuun mennessä, toteaa Lähi-Tapiola Vahinkoyhtiön puheenjohtaja Timo U. Korhonen tiedotteessa.

– Hän on oikea valinta johtamaan Lähi-Tapiola-ryhmää.

Fingerpori

comic

Uusimmat