Uutiset

Lännen Media Irlannissa – huominen äänestys saattaa vapauttaa abortin Irlannissa, mutta moni epäröi kantaansa

Irlannin perjantain kansanäänestyksessä ratkeaa, luopuuko maa abortin laittomuudesta. Äänestys on tiukka, ja epäröivien äänistä kamppaillaan viime metreille.

Lännen Media seuraa Irlannissa, miten maa valmistautuu äänestykseen. Irlantilaiset äänestävät siitä, sallittaisiinko naisille abortti 12. viikolle saakka.

Nyt abortti on kielletty, ja sitä säätelevä laki Euroopan tiukimpia. Siksi naiset joutuvat matkustamaan ulkomaille saadakseen raskaudenkeskeytyksen, suurin osa Britanniaan. Matkan tekee noin kymmenen naista päivässä.

”Uskon, että ei-puoli voittaa”

Granardin pikkukylässä asuva Edel Biggins, 40, aikoo äänestää ei, mutta epäröi vielä hiukan.

-Abortti 12. viikolle asti on mielestäni todella myöhään. Lisäksi en pidä siitä, että sikiö testataan Downin oireyhtymän varalta ja voidaan abortoida sen takia, hän sanoo.

Lastenvaunuissa istuvat pojat Barry Kiernan, 2,5 ja Darragh Kiernan, 1.

Biggins sanoo olevansa perheensä musta lammas, sillä hänen kolme nuorempaa siskoaan äänestävät kyllä. Samoin hänen äitinsä, joka muutti mieltään katsottuaan tv-debatin.

-Ääneni tulee olemaan hyvin, hyvin vaikea ei. Uskon, että ei-puoli voittaa, koska heidän kampanjansa on vahvempi. Herättää tunteita, kun puhutaan murhaamisesta, hän sanoo.

Tehty elämän ja kuoleman kysymys

Katolista kirkkoa lähellä olevat abortin vastustajat ovat tehneet äänestyksestä elämän ja kuoleman kysymyksen. Lupa tappaa?, lukee irlantilaisen kadunvarsimainoksen tekstissä. Kuvassa on sikiö kohdussa.

Kyllä-leiri korostaa naisten oikeutta määrätä omasta kehostaan ja muistuttaa lukuisista vaikeuksista, joita lainsäädäntö nyt naisille aiheuttaa. Edes insestin tai raiskauksen uhri ei saa aborttia.

36-vuotias kouluohjaaja James McIntyre on myös epäröivällä kannalla, kuten noin joka viides äänestäjistä.

-Aion äänestää, mutten tiedä mitä. Abortti on oikein, jos nainen on vakaasti sitä mieltä, ettei halua lasta. Mutta entä jos päätöksen tekijä onkin nuori ja alkaa katua myöhemmin, McIntyre pohtii.

Pikkutyttöjensä kanssa Granardin yläkoulun edustalla leikkivä Therese Ni She, 32, tietää kantansa.

-Aion äänestää, sillä se on tosi tärkeä kysymys. Äänestän ei, vaikka en tuomitse ketään joka ajattelee toisin. Uskontoni ja kasvatukseni ovat saaneet minut ajattelemaan, että kaikki elämä on arvokasta, hän sanoo.

Koulun pihalla on auto, jossa istuu miehiä kolmessa sukupolvessa. Michel O’Hara on tullut poikansa Calum O’Haran kanssa hakemaan Giania ja Karlia koulusta.

Molemmat miehet aikovat äänestää kyllä.

-Nykytilanne aiheuttaa niin paljon ongelmia. Se on aika jo muuttua, Michel O’Hara toteaa.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic