Uutiset

Lännen Media pääsi lääkärihelikopterin kyytiin – "Siellä on moottoripyöräilijä ajanut peuraa päin"

Radiopuhelimet Vantaan lääkärihelikopteriasemalla soittavat tasaista hälytysääntä.

-Siellä on moottoripyöräilijä ajanut peuraa päin 80 kilometriä tunnissa, hätäkeskuspäivystäjä kertoo helikopterilääkäri Jussi Pirneskoskelle.

Kahvipöydässä istuva tiimi singahtaa rappuset alas näyttöjen luo, lääkäri nappaa mukaansa iskunkestävän kannettavan tietokoneen ja lentäjä tarkistaa sään ja lentoreitin. Samalla lääkäri, lentäjä ja hems-pelastaja eli lentoavustaja ja hoitotiimin jäsen vetävät ylleen tulenkestävät helikopterihaalarit, kypärät ja nousevat kopteriin.

Helikopteri alkaa liikkua jalustallaan kiskoa pitkin hallin ulkopuolelle samaan aikaan, kun seinän kokoinen ovi aukeaa automaattisesti. Lentäjä Anssi Vuolle käynnistää kopterin, kun se on vielä puolittain hallin sisällä.

Roottorin lavat kiihtyvät nopeasti täyteen vauhtiin. Ne pyörivät kymmenisen kertaa sekunnissa ja päästävät ilmoille yli sadan desibelin repivän huudon.

Hälytyksestä on kulunut lähes sekunnilleen neljä minuuttia, kun kopterin jalakset irtoavat maasta.

Pari päivää aiemmin Vantaan tukikohdassa päivystäneellä lentäjä Jouni Romppasella, lääkäri Jouni Nurmella
ja hems-pelastaja Jani Pohjolaisella
ei ole ollut tehtäviä yli 18 tuntiin. Keskimäärin vuorokaudessa on yli kahdeksan hälytystä.

Romppanen rehkii alakerran kuntosalilla Pohjolaisen kanssa, Nurmi istuu näppäimistön ääressä kirjoittamassa tutkimusta intubointimenetelmistä eli hengitysputken asettamisesta tajuttoman potilaan henkitorveen.

Se on yleisimpiä kopteriyksikön tekemiä toimenpiteitä.

Nurmi on kokeellisen ensihoitolääketieteen dosentti. Lukiota hän ei ole koskaan käynyt.

Yläasteen jälkeen Nurmi opiskeli lähihoitajaksi ja sitten ensihoitajaksi. Noin vuoden työskenneltyään hän jatkoi lääketieteelliseen ja väitteli tohtoriksi vain 26-vuotiaana. Seuraavaksi hän erikoistui anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäriksi ja sai dosentuurin 36 vuoden iässä vuonna 2015.

-Takuulla yksi vuoden hiljaisimmista päivistä, lentäjä Jouni Romppanen sanoo tukikohdan keittiössä.

Kun hälytyksiä ei tule, työntekijät kuntoilevat, kokkaavat, huoltavat laitteita, kirjoittavat raportteja, lepäävät tai tappavat aikaa. Työvuorojen aikana käydään viikoittain myös koulutuksia.

Mitä hoitotiimi hälytysten välillä tekeekin, sillä ei juuri koskaan kestä lähdössä yli viittä minuuttia.

Kerran lentäjä riensi keikalle suoraan saunasta kankut paljaana. Alushousujen pukeminen haalarin alle olisi ollut ylimääräinen viivästys.

Nopeus on lääkärihelikopterilla kaikki kaikessa. Kopteri hälytetään paikalle vain kaikkein kriittisimmissä tilanteissa, mikä yleensä tarkoittaa vakavaa vammautumista, sydänpysähdystä tai syvää tajuttomuutta.

Toisin kuin usein luullaan, kopterilla kuljetetaan potilaita vain harvoin. Tarkoitus on saada lääkäri, välineet ja koko ensihoitoyksikkö mahdollisimman äkkiä potilaan luo.

Ambulanssi ennättää potilaan luo lähes aina ennen helikopteria. Lääkärikopteri kutsutaan paikalle, koska se mahdollistaa lähes samantasoisen ensihoidon, mitä sairaalassa pystytään antamaan.

Helikopteriyksikön kalusto mahdollistaa esimerkiksi elvyttämisen, kirurgian, veren antamisen potilaalle, pysähtyneen sydämen käynnistämisen ja diagnostiikan tekemisen. Esimerkiksi ultraäänellä voidaan etsiä sisäisiä vammoja, pikatesteinä otettavilla verikokeilla taas saadaan suuri määrä tietoa veriarvoista.

Nurmikenttä kiitotien laidalla aaltoilee rajusti helikopterin lapojen voimasta. Asfaltin puolella pöllyää hiekka.

Lapojen puhallus on niin voimakas, että toisinaan se on meinannut kaataa helikopterista pois kiirehtivän lääkärin.

Kopterin keula painuu alas, kun lentäjä Anssi Vuolle työntää ohjaussauvaa eteenpäin. Kallistus työntää helikopterin vauhtiin ja Vuolle alkaa kääntää kopteria pohjoista kohti jalkapolkimilla ohjaamalla.

Kolaripaikka on Hämeenlinnan suunnalla.

-Noin 17 minuuttia kohteeseen, Vuolle sanoo kypärän mikrofoniin, kun helikopteri saavuttaa lentokorkeutensa, noin 300 metriä.

Tottumattomalle tulee helikopterissa herkästi huono olo. Kopterissa käy jatkuva kevyt tärinä, lämpötila nousee nopeasti ja helikopterihaalari hiostaa entisestään.

Yläviistosta paistavan auringon edessä pyörivät helikopterin lavat luovat matkustamoon tasaisen väpättävän varjon. Kerosiini haisee.

Takapenkillä lääkäri Jussi Pirneskoski selaa tietokoneelta potilastietoja samalla, kun hätäkeskus antaa lisätietoja Pirneskosken kuulokkeisiin.

Tukikohdan sivupöydällä lojuva punainen Medi-Heli-viiri muistuttaa vanhasta.

Vuoteen 2012 asti lääkärikopterit rahoitettiin lahjoitusvaroilla, kunnes valtio otti kustannukset maksettavakseen. Samalla nimeksi tuli FinnHEMS.

Nykyään Suomessa toimivien kuuden helikopteriaseman ympärivuorokautinen toiminta maksaa yhteensä noin 30 miljoonaa euroa vuodessa. Muutaman vuoden päästä ollaan perustamassa uusi tukikohta Kaakkois-Suomeen ja Pohjanmaalle.

Viime vuonna kopterit pelastivat noin 150 ihmisen hengen koko Suomessa. Huomattavasti suuremman joukon ne pelastivat esimerkiksi vakavilta aivovammoilta, joita ei ehtinyt kehittyä, kun kopteriyksikkö onnistui vakauttamaan potilaan tilan ajoissa.

Yli neljäsosa hoitotiimin kohtaamista potilaista kuolee. Se on luonnollinen osa työtä, Vantaalla päivystävät tiimiläiset sanovat.

Vaikka kopterin henkilökunta näkee jatkuvasti esimerkiksi vakaviin kolareihin joutuneita potilaita, ei ruhjoutuneen ihmisen näkemiseen koskaan täysin totu.

Osa keikoista jää mieleen pidemmäksi aikaa. Lentäjä Jouni Romppanen muistaa esimerkiksi junan alle jääneen ihmisen. Romppasen tehtäväksi jäi kantaa potilaan irronneita jalkoja.

-Pahimmalta tuntuvat silti aina tapaukset, jossa potilaina on lapsia tai nuoria. Samoin sellaiset keikat, jotka samastuvat tavalla tai toisella omaan elämään, Romppanen sanoo.

Paineiden ja stressin sietämisessä auttavat yksityiskohtaisen tarkasti ennalta määritellyt toimintamallit. Ne ovat kopteriyksikön työn perusta.

Hälytysten jälkeen tiimi käy läpi keikalla tehdyt toimenpiteet ja lennon. Jos keikalla jokin asia on tuntunut henkisesti vaikealta, se käsitellään samalla.

-Usein hälytyksiä vain tulee niin monia peräjälkeen, ettei siihen ole aikaa, lääkäri Jouni Nurmi sanoo.

Kolaripaikalla Hämeenlinnan lähistöllä ambulanssi saapuu paikalle, kun lääkärikopteri on vielä matkalla.

-Noin 300 metriä ylempänä kello yhdessätoista pitäisi näkyä kohta pienkone, tutkaa ja ympäristöä lentäjän vierellä tarkkaileva hems-pelastaja Teppo Koskue sanoo.

-Näkyy, tuolla siintää, lentäjä Vuolle vastaa pian.

Ilmassa ollessa lentäjä johtaa yksikön toimintaa. Muiden tärkein tehtävä on silloin havainnoida ympäristöä. Erityisen tärkeää se on laskeutumisen aikana.

Pari vuotta sitten lentäjä ja lääkäri kuolivat Norjassa, kun laskeutuva lääkärihelikopteri sotkeutui voimalinjaan ja putosi.

Vantaan kopterin pahimpia tilanteita oli, kun roottoriin sinkoutui seinäpellin kappale, joka irtosi lapojen hurjan puhalluksen voimasta.

Peuraan törmänneen potilaan luo ehtineen ambulanssin miehistö kertoo viimeisimmät tiedot Pirneskoskelle radiossa: moottoripyöräilijä on tajuissaan ja seisoo omilla jaloillaan.

-Jatketaan varmuuden vuoksi vielä kohteeseen päin, mutta taitaa tulla peruutus. Ilmeisesti se moottoripyöräilijä on ehtinyt jarruttaa kunnolla ennen törmäystä ja tilanne on hyvä, Pirneskoski sanoo kopterin sisäiseen radiokanavaan.

Muutaman minuutin päästä kolaripaikka näkyy alapuolella. Ambulanssi ja paloauto seisovat tiellä, samoin potilas.

Ennen kuin laskeutumista ehditään aloittaa, ambulanssimiehistöltä tulee viimeinen vahvistus: lääkäriyksikköä ei tarvita.

Vuolle kääntää kopterin heti ympäri ja suuntaa takaisin Vantaalle. Jokainen ylimääräinen hetki hidastaa seuraavalle tehtävälle lähtöä. Varsinkin silloin, jos keikka on päinvastaisessa suunnassa, ja kopteri on vasta paluumatkalla.

Joskus minuutitkin ratkaisevat. Lääkärikopterin potilaille ne voivat merkitä elämää tai kuolemaa.

Asiasanat