Uutiset

Lännen Median kysely: Halla-aho palaa EU-parlamentista kotimaahan, myöskään Väyrynen ei pyri enää Brysseliin

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei aio jatkaa EU-politiikassa tämän parlamenttikauden jälkeen. Halla-aho kertoo asiasta Lännen Median suomalaisille europarlamentaarikoille tekemässä kyselyssä. Halla-aho valittiin europarlamenttiin vuoden 2014 vaalien toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Halla-aho keräsi 80 772 ääntä. Edelle meni vain kokoomuksen Aleksander Stubb, jonka henkilökohtainen äänimäärä oli 148 190.

Myöskään keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Paavo Väyrynen ei aio asettua ensi vuoden eurovaaleissa ehdokkaaksi. Edellisissä vaaleissa Väyrynen sai 69 360 ääntä. Väyrynen ilmoitti jo aiemmin palaavansa kotimaan politiikkaan, mikäli häntä ei valita presidentiksi.

Vaalien jälkeen Väyrynen kertoi haastavansa keskustan puheenjohtajan pääministeri Juha Sipilän ensi kesän puoluekokouksessa Sotkamossa. Väyrynen on sanonut, että jos hän ei tule valituksi keskustan johtoon, hän lähtee seuraaviin eduskuntavaaleihin perustamansa kansalaispuolueen ehdokkaana.

Keskustan puoluehallitus linjasi vajaat kaksi viikkoa sitten, että Väyrynen ei voi asettua ehdolle keskustan puheenjohtajakilpaan, koska hän kuuluu myös toiseen puolueeseen.

Lännen Median kyselyyn vastasivat kaikki 13 nykyistä europarlamentaarikkoa.

Runsaan vuoden kuluttua kesäkuussa järjestettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa nähdään ehdokkaina suurin osa nykyisistä mepeistä. Väyrysen ohella ainoastaan Hannu Takkula ei ole ehdolla. Euroopan parlamentti valitsi Takkulan marraskuussa EU:n tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi.

Ehdokkuudestaan ovat päättäneet jo Sirpa Pietikäinen, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Henna Virkkunen. Muut kyselyyn vastanneet ilmoittivat, että periaatteessa kyllä, mutta lopullinen ratkaisu syntyy myöhemmin.

Seuraavissa EU-vaaleissa Suomesta todennäköisesti valitaan yksi europarlamentaarikko edellisvaaleja enemmän. EU-parlamentti on asian jo hyväksynyt, mutta lopullisesti asia ratkeaa Eurooppa-neuvostossa. Suomen meppien määrä nousee 14:ään.

Syynä on Britannian eroaminen EU:sta. 27 brittien 73 parlamenttipaikasta jaetaan lisäpaikkoina jäsenmaille. Parlamentti kutistuu ratkaisun seurauksena niin, että meppien kokonaismäärä alenee 751:stä 705:een.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat