Uutiset

Lännen Median kysely: Väyrynen ei pyri enää Brysseliin, myös Halla-aho palaa EU-parlamentista kotimaahan

Keskustan puheenjohtajaksi pyrkivä Paavo Väyrynen ei aio asettua ensi vuoden eurovaaleissa ehdokkaaksi. Väyrynen ilmoitti kantansa Lännen Median suomalaisille europarlamentaarikoille tekemässä kyselyssä.

Myöskään perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei aio asettua ehdokkaaksi. Halla-aho valittiin europarlamenttiin vuoden 2014 vaalien toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Halla-aho keräsi 80 772 ääntä. Edelle meni vain Aleksander Stubb, jonka henkilökohtainen äänimäärä oli 148 190. Väyrynen sai 69 360 ääntä.

Runsaan vuoden kuluttua kesäkuussa järjestettävissä Euroopan parlamentin vaaleissa nähdään ehdokkaina suurin osa nykyisistä mepeistä. Väyrysen ohella ainoastaan Hannu Takkula ei ole ehdolla. Euroopan parlamentti valitsi Takkulan marraskuussa EU:n tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi.

Ehdokkuudestaan ovat päättäneet jo Sirpa Pietikäinen, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Henna Virkkunen. Muut kyselyyn vastanneet ilmoittivat, että periaatteessa kyllä, mutta lopullinen ratkaisu syntyy myöhemmin. Lännen Median kyselyyn vastasivat kaikki 13 nykyistä europarlamentaarikkoa.

Kesäkuussa 2019 pidettävissä EU-vaaleissa Suomesta todennäköisesti valitaan yksi europarlamentaarikko edellisvaaleja enemmän. EU-parlamentti on asian jo hyväksynyt, mutta lopullisesti asia ratkeaa Eurooppa-neuvostossa. Suomen meppien määrä nousee 14:ään.

Syynä on Britannian eroaminen EU:sta. 27 brittien 73 parlamenttipaikasta jaetaan lisäpaikkoina jäsenmaille. Parlamentti kutistuu ratkaisun seurauksena niin, että meppien kokonaismäärä alenee 751:stä 705:een.

 

Asiasanat

Uusimmat