Uutiset

Lastenpsykiatri: "Vanhempien vastuulla valita ravintola, jossa lapsi kokee olevansa tervetullut"

Ravintolaruokailun tulisi olla myös lapselle miellyttävä kokemus. Lastenpsykiatrian erikoislääkärin Janna Rantalan mukaan siihen voi pyrkiä esimerkiksi paikan valinnalla.

-Vanhempien vastuulla on valita paikkoja, joissa lapsi kokee olevansa tervetullut. Se on parempi kokemus kuin sellainen, että mennään epäonnistumaan yhdessä. On ravintoloita, joihin voi mennä pienten lasten kanssa ja joissa siedetään itkupotkuraivareita.

Rantala itse kertoo käyvänsä usein lasten kanssa ravintolassa. Hän on kuitenkin vienyt vasta vähän isompia lapsia parempaan ja kalliimpaan paikkaan.

Rantala sanoo, että ravintolassa käynnin ei pitäisi olla “tulikoe”, jossa lapsen pitää näyttää parastaan.

-Enemmän niin, että mennään ja katsotaan. Ehkä välillä pitää luovuttaa ja myöntää, että tämä ei ollut meidän paikkamme.

Toisaalta muut asiakkaat pitää huomioida.

-Ymmärrän närkästyksen, jos lapsen annetaan olla liian levällään. Vanhempien mielestä se voi olla söpöä, mutta ei välttämättä muun maailman mielestä. Tämäkään ei kuitenkaan ole lapsen ristiriita.

Saako lapsi valita ruokansa?

Lasten ravintolakäyttäytyminen nostatti alkuviikosta somekohun, kun Hanna Sumari kirjoitti Apu-lehden blogissa havainnoistaan.

Sumari ihmetteli kirjoituksessaan muun muassa sitä, voiko lapsen antaa valita ruokansa seisovasta pöydästä.

Saako lapsi valita listalta tai noutopöydästä ruokansa vai pitäisikö sen olla vanhemman vastuulla?

Janna Rantalan mukaan yhtä vastausta ei voi antaa. Kyse on siitä, miten vanhemmat haluavat lastaan kasvattaa.

-On kasvatuskysymys, tarvitseeko perheessä esimerkiksi maistaa kaikkea. Joskus lapsen voi olla vaikea valita, joten jono voi jäädä junnaamaan. Kyllähän me aikuisetkin valitsemme itse listalta. Jos se on perheen kasvatustapa, en näkisi siinä ongelmaa.

Lasten ravintolakäyttäytymisestä ja siitä närkästymisestä on noussut somekeskustelussa kohuja aiemminkin.

Kuohuttaako aihe erityisesti Suomessa?

-En osaa vertailla kansainvälisesti, mutta ehkä meillä on vähän sellainen perinne, että lapsen kuuluu näkyä, mutta ei kuulua. Ihmiset ovat myös aika herkkiä loukkaantumaan oman lapsen puolesta. Ymmärrän somekuohuttelun, koska oma lapsi on aina niin rakas ja tärkeä, sanoo Rantala. (Lännen Media)

Asiasanat

Uusimmat