Uutiset

Lastensuojelun päiväkirja paljastaa: vain akuutit tapaukset ehditään hoitaa, vaikka hätä on suuri

”Nuoren jakso ei ole edennyt tavoitteiden mukaan. Nuori oireilee paljon, ja hänen hyvinvoinnistaan on kova huoli. Erityisen huolenpidon jakson tavoitteena on pysäyttää ja turvata nuoren tilanne, joka jollain tavoin uhkaa hänen omaa hyvinvointiaan. Sovimme, että jatkamme jaksoa vieläkin tiiviimmällä terveydenhuollontuella, ja arvioimme tilannetta uudelleen kahden viikon päästä.”

Viikon ajan Lännen Medialle työpäiväkirjaa pitäneen sosiaalityöntekijän kirjoitus paljastaa sijaishuollon karun arjen. Vaativaa työtä tekevät sosiaalityöntekijät jäävät ilman työnohjausta ja tukea.

Asiakkaiden määrä yhtä työntekijää kohden on edelleen suuri. Suuri asiakasmäärä johtaa siihen, etteivät sosiaalityöntekijät ehdi auttaa kuin niitä, joiden hätä on kaikkein akuutein. Palvelurakenteen pirstaleisuus johtaa siihen, että lapset ja nuoret joutuvat avaamaan elämänsä kipupisteitä jatkuvasti uusille auttajille. Luottamuksellisia suhteita on vaikea rakentaa, koska sosiaalityöntekijällä on jatkuva kiire ja aivan liikaa asiakkaita.

-Tapaan nuoria kahden kesken keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Tapaamisten määrä on todella pieni. Pohdin usein sitä, kuinka tärkeää olisi saada luotua hyvä ja luottamuksellinen suhde nuoreen, jotta hän voisi kertoa omalle sosiaalityöntekijälleen esimerkiksi kokemistaan epäkohdista sijaishuoltopaikasta, työpäiväkirjaa pitänyt lastensuojelun sijaishuollossa työskentelevä sosiaalityöntekijä kirjoittaa.

Työpäiväkirjassaan hän kertoo myös moraalisesta ja eettisestä stressistä, joka syntyy siitä, etteivät työntekijät voi tehdä työtään omien arvojensa mukaan.

Päiväkirjaa kirjoittanut nainen kertoo esimerkiksi halustaan tavata nuoria vapaammin esimerkiksi kahvilla, mutta siihen ei ole mahdollisuutta.

-Käytännössä tällä hetkellä en ehdi reagoimaan tai järjestämään tarvittavaa palvelua, ennen kuin jo liian myöhäistä. Pahimmassa tapauksessa nuoren tilanne lipuu niin pahaksi, ettemme voi enää millään interventiolla auttaa häntä.

Sosiaalityön professori Leo Nyqvist Turun yliopistosta sanoo, että lastensuojelussa työskentelevät sosiaalityöntekijät ovat jätetty yksin.

Hän väittää, että työstä syntyvää kuormitusta ja stressiä ei nähdä työsuojelukysymyksenä, jolloin heille ei järjestetä riittävää työn ohjausta, joka auttaisi työntekijöitä käsittelemään työssä koettuja vaikeita ja haastavia tilanteita.

Sosiaalityöntekijöiden stressiä lisää se, että he kohtaavat työssään paljon pahuutta ja ihmisten hätää.

-Ongelma ei ole vain suuri työmäärä vaan se, että pahuutta ja hätää näkevät työntekijät sijaistraumatisoituvat. Tämä kysymys on todella iso työsuojelukysymys, hän sanoo.

Nyqvist kritisoi sitä, että sosiaalityöntekijöiden edunvalvonta on unohdettu. Lastensuojelussa auki olevat työpaikat eivät houkuta, koska alasta olevat mielikuvat ovat synkkiä. Hänen mukaansa tilanne olisi korjattavissa, jos asialle haluttaisiin tehdä jotain.

-Kun lääkäreistä on pula, heidän palkkaansa nostetaan ja työtä tehdään monin tavoin kiinnostavammaksi. Sosiaalityössä kierrätetään epäpäteviä työntekijöitä. Todellisuudessa tälläkin alalla voitaisiin nostaa palkkaa ja parantaa muulla tavoin työoloja, jolloin myös alan vetovoima kasviasi. Työn huono julkikuva vaikuttaa ammatti-identiteettiin ja on siten ajamassa ammattilaisia alalta pois, hän sanoo.

Nyqvistin mukaan alan huonon julkisuuskuvan takana on myös se, että alaan liittyvistä asioista ei keskustella julkisuudessa riittävästi.

-Kun sosiaalityöntekijät eivät osallistu julkiseen keskusteluun, se luo alasta ei-avointa ja mystistä kuvaa.

”Koen, että tarvitsisin työssäni enemmän tukea. Esimiehen ja tiimin tuki on hyvin ohutta, ja meillä on työnohjaus noin kerran kuussa tai kerran kahdessa kuussa tiiminä, mutta koska emme tee parityötä minusta yksilötyönohjaus olisi hedelmällisempää.”

-Työpäiväkirjan kirjoittaja

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic