Uutiset

Lepopäivä vaihtui kauppapäiväksi

HalpaHallilla oli aiemmin periaatteena kuuden päivän …työskentely ja …lepääminen …seitsemäntenä päivänä.
– Emme myy jatkossakaan esimerkiksi alkoholia ja tupakkaa, kauppaketjun perustaja Esko Ylinen (oik.) sanoo. Janne Ylinen kuuntelee isänsä linjauksia.

HalpaHalli-konsernin perustaja, nykyinen hallituksen puheenjohtaja, Esko Ylinen seisoo Kokkolassa kauppaketjun rakennusten välin putkessa levollisen näköisenä. Takana on kuitenkin henkisesti kova päätös aloittaa kauppa myös sunnuntaisin.

– Yhteiskunta muuttuu, ja meidän pitää tarvittaessa kyetä muuttumaan, perustelee sunnuntaikaupan aloittamista yhtiön perustaja.

Kun kysyy kauanko sunnuntaikauppa on ollut mielessä, Esko Ylinen vastaa nopeasti:

– Vuosikymmenet tavalla tai toisella. Minusta päivä viikossa pitää kuitenkin pyhittää lepopäiväksi. Aiemmin päivä on ollut luontevasti aina sunnuntai, mutta yhteiskunnan muuttuessa nykyään viikoittaista lepopäivää voi viettää muunakin päivänä.

Esko Ylinen kuitenkin korostaa, että vaikka ”vaikuttaa siltä, että yhteiskunta vapauttaa kaikki hanat, HalpaHalli-ketju ei näin ole tekemässä”.

– Tarjoamme kaupankäyntimahdollisuudet, missä ei ole houkutuksia liikaa: Emme myy jatkossakaan esimerkiksi alkoholia tai tupakkaa, Ylinen sanoo.

Nykyinen toimitusjohtaja Janne Ylinen sanoo, että päätös sunnuntaikaupan aloittamisesta ns. kivijalkamyymälöissä 18. marraskuuta oli pitkällisen harkinnan tulos.

– Olemme seuranneet kehitystä tarkasti. Tähän saakka lapsiperheet ja muut asiakkaamme ovat joutuneet käymään sunnuntaisin ostoksilla toisissa kaupoissa, mutta nyt tehdyn päätöksen ansiosta HalpaHallin myymälät palvelevat viikon jokaisena päivänä. Astumme aukioloajoissa samalle viivalle kaupan muiden toimijoiden kanssa.

– HalpaHallin tehtävänä on tarjota ihmisille mahdollisuus hyvään arkeen, ja tänä päivänä ihmiset haluavat palvelua sunnuntaisinkin. Tätä viestiä olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti, Ylinen sanoo.

Suomessa kaupat olivat pitkään sunnuntait kiinni, kunnes 1990-luvulla sunnuntaiaukioloja ryhdyttiin lainsäädännöllä vaihe vaiheelta vapauttamaan. Alkuvaiheessa sunnuntaikauppaa käytiin kesällä sekä joulun alla. Tuossa vaiheessa HalpaHalli linjasi, ettei se laajenna aukioloja sunnuntaille.

– Päätös oli rohkea ja oikea. Periaatteena oli, että HalpaHallissa työskennellään kuutena päivänä ja levätään seitsemäntenä. Saimme paljon julkisuutta kauppana, joka kulkee toimialalla vastavirtaan.

– Emme kuitenkaan halunneet jäädä periaatteen vangiksi, vaan vuonna 2016 kauppojen aukiolojen vapauduttua kokonaan HalpaHalli ryhtyi pitämään myymälänsä auki arkipyhisin. Kun samaan aikaan kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut tuntuvasti 2000-luvun alkupuoleenkin verrattuna, aukioloaikojen laajentaminen sunnuntaille oli kehitykselle luonteva jatko, Janne Ylinen sanoo.

Toimitusjohtaja korostaa, että asiakaslähtöisyyden ohella HalpaHallin 1 500 työntekijän ja heidän perheidensä hyvinvointi on yhtiölle tärkeä arvo.

– Lepopäivien määrää päätös ei vähennä, ja HalpaHalli on jatkossa tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden rinnalla myös vakaana ja luotettavana työnantajana.

HalpaHalli-ketjulla on tällä hetkellä 36 myymälää. Kokkolan Halpa-Halli Oy työllistää noin 1500 henkilöä, joista lähes 300 työskentelee ketjun pääpaikalla Kokkolassa.

Päätöksiä sunnuntaikaupasta

Vuodesta 1989 sallittiin myymälöiden sunnuntaiaukiolo haja-asutusalueilla.

Syksystä 1994 lähtien sunnuntain aukiolo sallittiin myös taajamissa joulukuussa sekä kuutena erikseen määrättävänä sunnuntaina. Vuodesta 1997 lähtien sunnuntaikauppa laajeni kaikkiin kesäkuukausiin ja kauppa sai olla arkena auki klo 21:een.

Vuodesta 2000 alle 400 neliön lähi- ja pienkaupoille sallittiin aukiolo läpi vuoden lähes kaikkina päivinä.

Vuonna 2009 säädetyssä laissa sunnuntaikauppa sallittiin muutamaa juhlapyhää lukuunottamatta klo 12–18. Isänpäivän ja jouluaaton välillä sunnuntaisin kauppa sai olla auki klo 21:een saakka.

Joulun alla 2015 eduskunta päätti äänin 145–31 poistaa käytännössä kauppojen aukioloaikojen sääntelyn.

Uusimmat