Uutiset

Leuto sää näkyi Suomen energian kulutuksessa – Laskua kuusi prosenttia verrattuna edellisvuoteen

Kaikkien polttoaineiden kulutukset laskivat tammi-syyskuussa viime vuoteen verrattuna, kertoo Tilastokeskus. Merkittäviin syy energian kokonaiskulutuksen laskuun oli edellisvuotta leudompi alkuvuosi.

Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan energian kokonaiskulutus oli Suomessa 963 petajoulea tammi-syyskuussa eli kuusi prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Petajoule on energian yksikkö, jota käytetään polttoaineiden ja muiden energialähteiden energiasisällön ilmaisemiseen.

Sähkön kulutus oli 63,2 terawattituntia, eli prosentin vähemmän kuin vuotta aiemmin. Polttoaineiden energiakäytön hiilidioksidipäästöt laskivat vastaavasti 11 prosenttia viime vuodesta.

Merkittäviin syy energian kokonaiskulutuksen laskuun oli edellisvuotta leudompi alkuvuosi. Kaikkien polttoaineiden kulutukset laskivat tammi-syyskuussa viime vuoteen verrattuna.

Tilastokeskuksen mukaan eniten eli 20 prosenttia väheni turpeen kulutus. Turpeen kulutus palasi edellisvuoden nousun jälkeen takaisin vuoden 2017 tasolle. Polttoaineiden energiakäytön hiilidioksidipäästöjen laskuun vaikuttivat eniten turpeen ja hiilen kulutusten väheneminen. Hiilen kulutus laski 15 prosenttia.

Sähkön tuotannosta vesivoiman tuotanto väheni 10 prosenttia ja lauhdevoiman 42 prosenttia tammi-syyskuussa. Tuulivoiman tuotanto kasvoi kahdeksan ja yhteistuotetun sähkön viisi prosenttia. Sähkön nettotuonti kääntyi kasvuun vuoden kolmannella neljänneksellä, mutta väheni kuitenkin kokonaisuudessa prosentin verran tammi-syyskuussa.

Tammi-syyskuussa Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 7,8 miljardin euron arvosta. Tuonnin arvo väheni kaksi prosenttia edellisvuodesta. Energiatuotteita tuotiin eniten Venäjältä, jonka osuus tuonnin arvosta oli 64 prosenttia.

Uusimmat

Näkoislehti

15.8.2020

Fingerpori

comic