Uutiset

Levin hissikäräjillä moitittiin esitutkintaa: 1 200 sivun aineistossa avainhenkilöiden sähköposteja, mutta ei kuulusteluja

Kittilän Levin hiihtohissihankintojen kolmen päivää kestänyt käsittely Lapin käräjäoikeudessa ei tuonut uusia käänteitä jo julkisuudessa perusteellisesti käsiteltyyn tapahtumavyyhteen.

Syyttäjä vaatii hissiyhtiö Levi Ski Resortin toimitusjohtajalle Jouni Palosaarelle sakkorangaistusta luottamusaseman väärinkäytöstä.

Oulun syyttäjäviraston kihlakunnansyyttäjän Sari Anttosen mukaan Palosaari on vuotanut toisen hissihankinnassa mukana olleen yhtiön tarjoustietoja kilpailevalle yhtiölle, salannut toisen yhtiön tarjoaman alennuksen hankintaa tekevän Levi Ski Resortin hallitukselta ja siten aiheuttanut 800 000—1 miljoonan euron vahingonvaaran Levi Ski Resortille.

Rangaistukseksi syyttäjä esittää 50 päiväsakkoa, mikä Palosaaren vuoden 2016 tulojen perusteella tarkoittaa 3 050 euron sakkoja, jos käräjäoikeus katsoo Palosaaren syyllistyneen luottamusaseman väärinkäyttöön.

Sekä hissiyhtiön asianajaja Juhani Karvo että Jouni Palosaaren puolustusta hoitanut oikeudellinen avustaja Jari Korhonen perustelivat torstaina esittämissään loppulausunnoissa monin tavoin, miksi Palosaari ei ole syyllistynyt luottamusaseman väärinkäyttöön. Syyte pitää puolustuksen mielestä hylätä.

-Tietojen vuotaminen on alan yleinen käytäntö, mikä myös todistajien kuulemisessa kuultiin. Eivätkä asiakirjat, joita sähköpostissa välitettiin, olleet luottamuksellisia, perusteli Juhani Karvo.

-Luottamusaseman väärinkäyttö edellyttäisi, että Jouni Palosaari olisi hissiyhtiössä sellaisessa asemassa, jossa voisi päättää hissihankinnasta yksin. Ei ole, eikä vahingonvaarakaan toteudu kun tilanne arvioidaan kaupantekopäivään saakka, sanoi puolestaan Jari Korhonen.

Sekä Karvo että Korhonen arvostelivat puutteellista esitutkintaa.

-Oikeudessa luetaan sähköposteja todistusaineistona, mutta sähköpostien lähettäjiä ei ole esitutkinnassa lainkaan kuultu. Siksi tulkinnat, mitä kukin tarkoitti, tehdään vajavaisin tiedoin, Juhani Karvo sanoi.

Poliisi on esitutkinnassa kuullut ainoastaan toisen hissiyhtiön Suomessa olevaa edustajaa, mutta ei hissitoimituksesta kilpailleiden yhtiöiden varsinaisia johtajia. Leitner-hissiyhtiön italialaisten johtohenkilöiden sähköpostiviestittelyä käyttivät todistusaineistona niin syyttäjä kuin puolustuskin.

Kaikkiaan yli 1200-sivuisessa esitutkinta-aineistossa on kuultu yhdeksää todistajaa, jotka ovat lähinnä Levin hissiyhtiön hallituksen jäseniä ja Kittilän kunnan virkamiehiä.

Käräjäoikeudessa oli todistajana Leitnerin Suomen edustaja, joka kuitenkin luonnehti asemaansa italialaisyhtiön välikädeksi. Hintaneuvottelut hoidettiin emoyhtiön taholta Italiasta.

-Esitutkinnan puutteet eivät saa koitua vastaajan vahingoksi, sanoi Jari Korhonen.

Kittilä-vyyhdin lähtölaukaus

Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa Jouni Palosaarta koskeva syyte on Kittilän kuntajupakan lähtölaukaus. Yhtiö on kunnan enemmistöomistuksessa.

Kittilän kunnanjohtaja Anna Mäkelä teki Palosaaren hissihankintaan liittyvästä toiminnasta tutkintapyynnön poliisille. Kittilän luottamushenkilöiden enemmistön mielestä Mäkelä toimi tutkintapyynnön jättämisessä omavaltaisesti, ja käynnistyi Mäkelän erottamisprosessi.

Hissiyhtiön hallitus perui Mäkelän Palosaaresta tekemän tutkintapyynnön sen jälkeen kun hallituksen jäseniksi oli valittu vain Kittilän kunnan luottamushenkilöitä.

Sittemmin apulaisvaltakunnansyyttäjä kuitenkin päätti että tutkintaa jatketaan, ja että syyttäjällä on asiassa syyteoikeus, vaikka kyse on asianomistajarikoksesta.

Poliisin esitutkinnassa Palosaarta epäiltiin myös yrityssalaisuuden rikkomisesta, mutta siitä syyttäjä ei ole nostanut syytettä.

Oikaisu 24.5. kello 18.05 Jari Korhosen ammattinimike korjattu oikeudelliseksi avustajaksi. Alkuperäisessä jutussa hänet oli mainittu asianajajana.

Käräjillä kaksi Kittilä-haaraa

Lapin käräjäoikeudessa on parhaillaan käynnissä kaksi Kittilä-jupakkaan liittyvää oikeudenkäyntiä.
Kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomista koskevassa oikeudenkäynnissä on syytettyinä 27 Kittilän luottamushenkilöä. Heitä syytetään virka- ja työrikoksista.
Jutun pääkäsittely alkaa syyskuussa.
Levi Ski Resortin toimitusjohtajaa Jouni Palosaarta koskevasta syytteestä tulee käräjäoikeuden päätös 15. kesäkuuta.

Levin hissihankinnan tutkinta on kietoutunut myös Kittilän kunnallispolitiikan sotkuihin.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic