Uutiset

Lidlin liikevaihto kasvoi Suomessa 3,0 prosenttia – markkinaosuus 9,6 prosenttia

Lidlillä on Suomessa 186 myymälää. Kuvassa on Jämsän Lidl. Kuva: Mikko Lindroos
Lidlillä on Suomessa 186 myymälää. Kuvassa on Jämsän Lidl. Kuva: Mikko Lindroos

Lidl kasvatti Suomessa liikevaihtoaan 3,0 prosenttia helmikuun lopussa päättyneellä tilikaudella, yhtiö tiedottaa.

Lidlin liikevaihto oli 1681 miljoonaa euroa ja liikevoitto 63 miljoonaa euroa (edellisellä tilikaudella 63,9 miljoonaa euroa). Lidlin markkinaosuus on 9,6 prosenttia

Yhtiön työntekijämäärä oli tilikaudella keskimäärin 5668 henkilöä. Lidl on Suomen eniten työllistävien yritysten listalla sijalla 18.

Uusia myymälöitä Lidl avasi kuusi. Myymäläverkoston laajeneminen keskittyi kaupunkeihin: uusia myymälöitä avattiin Turussa, Hyvinkäällä, Kotkassa, Helsingissä, Sipoossa ja Espoossa.

– Myymäläverkostomme laajenee jatkossakin 5–10 myymälän vuosivauhtia, mutta muilta osin suuret kiinteistöinvestoinnit on nyt toistaiseksi tehty. Nyt ensisijaisesti investoimme asiakkaaseen esimerkiksi laskemalla satojen tuotteiden hintoja, Lidlin CFO Sami Pyykönen kertoo.

Lidl Suomi on julkaissut samanaikaisesti tilinpäätöksensä kanssa päivityksen vastuullisuustyönsä etenemisestä. Raportista käy ilmi, että Lidl Suomen omasta toiminnasta syntyvät päästöt vähenivät 40 prosenttia. Lasku selittyy sillä, että Lidl siirtyi käyttämään vain uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä ja avasi uuden Järvenpään jakelukeskuksen, jonka myötä tavarakuljetusten ajokilometrit vähenivät. Kuljetusten päästöt pienenivät samalla yli viidenneksellä.Lidl

Lidl Suomi on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Se tarkoittaa, että kauppaketjun oman toiminnan ilmastovaikutus on viiden vuoden päästä nolla.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic