Uutiset

LM-kysely: Uudenmaan avauspäätös oli vaikea kansanedustajille – hallituskin kaukana yksimielisestä

Lännen Median kyselystä selviää, ettei päätös Uudenmaan rajojen avaamisesta ollut mieluisa tai helppo millekään eduskuntaryhmälle. Opposition enemmistö olisi pitänyt sulun, hallitus jakautui.
Uudenmaan historiallinen liikkumisrajoitus päättyi keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 13.30 iltapäivällä. Kansanedustajat suhtautuivat avaamispäätökseen varauksellisesti. Kuva: Arttu Laitala
Uudenmaan historiallinen liikkumisrajoitus päättyi keskiviikkona 15. huhtikuuta kello 13.30 iltapäivällä. Kansanedustajat suhtautuivat avaamispäätökseen varauksellisesti. Kuva: Arttu Laitala

Lännen Media kysyi kaikilta kansanedustajilta, pitäisikö Uudenmaan liikkumisrajoitukset purkaa. Vastausaikaa jatkettiin myös keskiviikkona 15.4. tehdyn avaamispäätöksen jälkeen muodossa ”Kannatatteko Uudenmaan liikkumisrajoitusten purkua?”

Vastanneista 65 kansanedustajasta paljastuu, ettei edes hallituspuolueiden sisällä ollut selvää näkemystä siitä, mikä olisi paras toimintatapa.

Lopulta nykyinen lainsäädäntö ei jättänyt vaihtoehtoa. Liikkumisrajoitukset oli purettava, oli poliittinen tahto mikä tahansa.

Hallituksessa ristivetoa

Sdp:n kansanedustajista lähes kukaan ei halunnut muodostaa kantaansa ennen asiantuntijoiden kuulemista.

Keskustan ryhmästä vastanneet vastustivat liikkumisrajoitusten purkua ennen hallituksen päätöstä ja kannattivat pitkin hampain päätöksen jälkeen, koska ei ollut vaihtoehtoa.

Vihreissä ja vasemmistoliitossakin oli halua säilyttää liikkumisrajoitukset. Rkp:n kaksi vastannutta edustajaa tukivat Uudenmaan avaamista.

Hallituksesta kyselyyn vastasi vain 20 kansanedustajaa. Ministerit loistivat poissaolollaan. Alhainen vastausprosentti kielii siitä, että päätös oli hallituspuolueissa vaikea, ja aiheeseen myös varottiin ottamasta kantaa.

Vastausmäärää verottivat todennäköisesti myös lyhyt vastausaika ja hallituksen kesken vastausajan tekemä avaamispäätös.

Oppositio vaati Uudenmaan rajavalvontaa

Oppositiossa perussuomalaiset vastusti lähes yksimielisesti liikkumisrajoitusten purkua. Ainoastaan kansanedustaja Veikko Vallin kannatti Uudenmaan rajan avaamista.

– Suomessa on ravintolat kiinni, urheilu- ja messutapahtumat peruttu, samoin konsertit ja muut tapahtumat. Kesämökeillään ihmiset eivät ketään tartuta.

Kokoomuksen ryhmän enemmistö vastusti rajan avaamista, mutta Terhi Koulumies kannatti avauspäätöstä.

– Koska korona on koko maan ongelma. Pääsiäisenä on ihmisiä kokoontunut satapäisesti huvikseen Porissa. Länsi-Pohjassa ei ole noudatettu karanteenimääräyksiä, hän perusteli.

Kristillisdemokraattien vastanneet kansanedustajat ja nyt-liikkeen Harry Harkimo vastustivat Uudenmaan rajan avaamista.

Nämä olivat hallituksen ja opposition kannat

Hallituksen vastanneista kansanedustajista 25 prosenttia kannatti eristyksen purkua, 20 prosenttia vastusti ja 55 prosenttia ei osannut sanoa.

Oppositiossa 5 prosenttia kannatti eristyksen purkua, 82 prosenttia vastusti ja 13 prosenttia ei osannut sanoa.

Kannat on jaoteltu tuloksen tulkinnassa näin, koska opposition kansanedustajien vastausprosentti oli huomattavasti hallitusta suurempi. Opposition kielteinen tulos olisi korostunut todellista painoarvoaan enemmän kokonaistuloksessa, eikä olisi kuvannut eduskunnan kokonaiskantaa.

Lännen Median kyselyyn vastasi 65 kansanedustajaa. Kokonaisvastausprosentti oli 32,5. Kaikista puolueista vastattiin kyselyyn.

Kyselyn vastausaika oli 13.–16. huhtikuuta. Eristyksen purun jälkeen kaikki vastanneet kansanedustajat saivat tilaisuuden tarkentaa aiempaa vastaustaan. Kysely toteutettiin Webropol-ohjelmalla.

Edustajat yhä varuillaan liikkumisesta

Kristiina Salonen

Sdp

”Olen huolestunut maakuntien rajallisesta kapasiteetista tehohoitopaikkojen suhteen, jos esimerkiksi väestö jakautuu liikkumisrajoitusten purun jälkeen.”

Mirka Soinikoski

Vihreät

”Epidemia-alueet pitää voida rajata, jotta tartunnat eivät lähde lisääntymään.”

Pasi Kivisaari

Keskusta

”Tässä tilanteessa on pakko kannattaa, vaikka huolestuttaa. Oikeuskansleri, valmiuslaki ja perustuslaki eivät jättäneet hallitukselle poliittista harkinnanvaltaa.”

Merja Kyllönen

Vasemmistoliitto

”Väestölle tulee tehdä selväksi, ettei kyläilyjä vielä suositella ja mökeille matkustavien tulee edelleenkin huolehtia fyysisen etäisyyden säännöistä ja hyvästä käsihygieniasta.”

Eva Biaudet

Rkp

”Ihmisten rajoitetumpaan liikkumiskäyttäytymiseen voidaan vaikuttaa myös tiedotuksella.”

Mika Niikko

Perussuomalaiset

”Liikkumisrajoituksia ei olisi pitänyt poistaa varsinkaan ilman lisätoimia, kuten kasvomaskin käyttöpakkoa kaupoissa ja julkisessa liikenteessä. Väärä turvallisuuden tunne lisää tartuntamääriä, joka taas pitkittää taloudellista epävarmuutta.”

Ilkka Kanerva

Kokoomus

”Ei ilman kompensoivia toimia. Parasta olisi laittaa kaikki riskiryhmät karanteeniin ja vastaavasti muille testit ja suojaimet.”

Sari Tanus

Kristillisdemokraatit

”Tarve ja välttämättömyys on edelleen olemassa. Kaikista Suomen koronatartunnoista Uudellamaalla on kaksi kolmasosaa.”

Harry Harkimo

Liike nyt

”Uudellamaalla on vaikea seurata tartuntaketjuja, mutta muualla se vielä onnistuu. Siksi on kyseenalaista vielä avata rajaa.”

Kimmo Kiljunen

Sdp

”Suomi on rajoituksineen pärjännyt Ruotsia paremmin, mutta vain välttämättömimmän rajoitukset ovat tarpeen.”

Mikko Kinnunen

Keskusta

”Uudenmaan liikkumisen rajoittaminen ei ollut enää välttämätöntä, koska korona on levinnyt jo muihin maakuntiin. On hyvä, että rajoitus hidasti aikansa taudin leviämistä, jotta hoitokapasiteetti riittää. Tämä ei ollut poliittinen vaan juridiikkaan perustuva päätös.”

Heli Järvinen

Vihreät

”Nyt on annettava rauha sille pienelle asiantuntijaryhmälle, jolla on hallussaan kokonaisuus huoltovarmuudesta, viruksesta, taloudesta ja muusta. Meidän yksittäisten poliitikkojen tai edes terveysosaajien on ihan turha huudella ehdotuksia ja hämmentää vierestä. Nyt tehdään tarvittavat päätökset ja parin vuoden päästä arvioidaan, missä onnistuttiin ja mitä ensi kerralla tehtäisiin toisin.”

Sami Savio

Perussuomalaiset

”Epidemian taltuttamiseksi tarvitaan muitakin rajoitustoimia. Esimerkiksi länsirajan sulkeminen pienentäisi riskiä Lapin tautitilanteen riistäytymisestä hallitsemattomaksi.”

Mari-Leena Talvitie

Kokoomus

”Marinin hallituksen pitäisi kertoa kansalaisille ja eduskunnalle, miten tämä yhä syvenevä koronasuo on suunniteltu ylitettäväksi. Eli exit-strategia, mitä milläkin rajoituksilla ja aikataulutuksilla on tavoiteltu saavutettavan, milloin ne puretaan sekä toimenpiteet, että testaukset ja suojavarusteet riittävät kaikille.”

Lulu Ranne

Perussuomalaiset

”Husin alueella on määrällisesti yli kymmenen kertaa enemmän tartuntoja kuin seuraavaksi eniten tartuntoja raportoineiden Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan alueilla. Ero näyttäisi pysyvän samana tai jopa kasvavan Husin alueen tappioksi.”

Pihla Keto-Huovinen

Kokoomus

”Selvää on varmasti kaikille, että kaikista rajoituksista on päästävä eroon heti, kun se voidaan tehdä vaarantamatta ihmisten terveyttä. Tietoisia riskejä sen suhteen, että tehohoitopaikat loppuvat, ei tule kuitenkaan ottaa.”

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic