Uutiset Helsinki

Poliisi vahvistaa: Helsingin henkirikos oli paloittelumurha — 12 epäillyn murha hyvin poikkeuksellinen rikos Suomessa

Esitutkinnan keskeneräisyyteen vedoten poliisi on hyvin vaitonainen Helsingissä viime viikolla paljastuneen poikkeuksellisen henkirikoksen yksityiskohdista. Rikoksesta on vangittu 12 henkilöä. Viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana viiden tai useamman epäillyn henkirikoksia on Suomessa tapahtunut kuusi.
Helsingin poliisi tutkii rikosnimikkeellä murha viime viikolla tapahtunutta henkirikosta, josta on vangittuna peräti 12 henkilöä. Kuva: Silja Viitala

Helsingissä viime viikolla tapahtunut henkirikos oli tekotavaltaan poikkeuksellisen julma ja raaka, kertovat Lännen Median lähteet. Useampi eri lähde kertoo lehdelle, että tekotapa olisi ollut niin kutsuttu paloittelumurha.

Juttua tutkiva Helsingin poliisi ei kommentoinut aluksi lehden tietoja.

– Poliisi ei voi tässä vaiheessa kertoa tapauksesta enempää. Tiedotamme asiasta lisää, kun se on tutkinnan edetessä mahdollista, sanoo jutun tiedottamisesta vastaava rikosylikomisario Juhani Vuorisalo Helsingin poliisista.

Helsingissä paljastui viime viikolla henkirikos. Rikos tapahtui viime viikolla tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

Uhri oli aikuinen mieshenkilö.

Viime lauantaina Helsingin käräjäoikeus vangitsi tapahtumiin liittyen 12 henkilöä todennäköisin syin epäiltyinä murhasta. Vangituista 10 on miehiä ja kaksi naisia.

Yksi epäillyistä on parikymppinen, loput 35–42-vuotiaita.

LM:n lähteiden mukaan joillakin epäillyistä on kytkös niin kutsuttuun liivijengiin. Jengi ei ole mikään Suomessa toimivista tunnetuista isoista rikollisjengeistä.

Lehden tietojen mukaan henkirikoksen taustalla olisi riita huumeveloista.

Poliisi ei kommentoi myöskään näitä tietoja. Poliisi perustelee vaitonaisuuttaan sillä, että tapauksen yksityiskohtien kertominen vaarantaisi rikoksen esitutkinnan.

Harvinainen tapaus

Epäily yli kymmenen henkilön osallisuudesta samaan henkirikokseen on hyvin harvinainen Suomessa.

– Kuulostaa erittäin poikkeukselliselta. En muista yhtään tapausta, jossa epäiltyinä olisi ollut samasta murhasta lähellekään kymmenen henkilöä, kommentoi oikeustieteen professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta.

– Tällainen epäiltyjen määrä herättää tietenkin suuria kysymyksiä siitä, mitä on tapahtunut.

Henkirikostilastoja keräävä Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti vahvistaa Nuotion näkemyksen epäiltyjen lukumäärän poikkeuksellisuudesta.

Viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana tilastoista löytyy kuusi tapausta, joissa samasta henkirikoksesta on epäilty viittä tai useampaa henkilöä. Enimmillään epäiltyjä on tällä vuosituhannella ollut samassa henkirikoksessa seitsemän.

Yksi tunnetuimmista usean epäillyn henkirikoksista on Helsingin Vuosaaressa syksyllä 2003 tapahtunut Volkan Ünsalin palkkamurha. Henkirikoksessa oli kyse alamaailman välienselvittelystä.

Rikoksesta sai aikoinaan elinkautisen vankeustuomion neljä henkilöä, kolme teon tekijöinä ja yksi murhaan yllyttämisestä. Nyt syytteessä samasta vanhasta palkkamurhasta ovat lisäksi kaksi muuta henkilöä, Helsingin huumepoliisin ex-päällikkö Jari Aarnio ja ex-jengipomo Keijo Vilhunen.

Syyttäjä uskoo, että Vilhunen järjesteli murhan ja Aarnio jätti estämättä sen, vaikka poliisiviranomaisena se olisi ollut hänen lainmukainen velvollisuutensa.

Molemmat syytetyt kiistävät rikoksen.

Vuosaaren palkkamurhan pääkäsittelyn on tarkoitus alkaa Helsingin käräjäoikeudessa syyskuussa.

Kirjava rikostausta

Helsingin poliisi tiedotti tiistaina iltapäivällä jatkavansa esitutkintaa, jossa epäiltyinä samasta murhasta on 12 henkilöä.

– Tutkinta etenee, ja poliisi jatkaa epäiltyjen kuulusteluja sekä muita tutkintatoimenpiteitä, tiedotteessa kerrottiin.

Yhdelläkään murhaepäillyistä ei ole aiempaa henkirikostaustaa. Monilla epäillyistä on kuitenkin tuomioita muista rikoksista kuten väkivalta- ja omaisuusrikoksista sekä huumejutuista.

Epäillyn murhan syytteiden nostamisen määräaika on 8. lokakuuta.

 

Päivitetty 5.8. kello 14.18: Poliisi vahvistaa Lännen Median tiedot.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic