Uutiset

Lomautuksesta seuraa tauko tuloihin – eikä lomautettu yllä ansiopäivärahalla läheskään palkkaansa vastaaviin tuloihin.

Viime viikon lopulla alkanut jäsenhakemusryntäys yllätti Yleisen työttömyyskassan YTK:n. Sen ja muiden suomalaisten työttömyyskassojen taloudellinen tilanne on hyvä. Puskurit ovat vahvoja, mutta ahdingon syvetessä ja pitkittyessä ne eivät kestä kaikkia iskuja.
Työttömyyskassojen ja TE-palveluiden kysyntä kasvavat samaa tahtia kuin koronavirustartunnat – elleivät jopa nopeammin. Esimerkiksi Yleinen työttömyyskassa YTK sai perjantaina ja maanantaina yhteensä yli 3 000 jäsenhakemusta. Kuva: Ossi Ahola / Arkisto
Työttömyyskassojen ja TE-palveluiden kysyntä kasvavat samaa tahtia kuin koronavirustartunnat – elleivät jopa nopeammin. Esimerkiksi Yleinen työttömyyskassa YTK sai perjantaina ja maanantaina yhteensä yli 3 000 jäsenhakemusta. Kuva: Ossi Ahola / Arkisto

Suurella osalla suomalaisista työntekijöistä ei ole kohta koronavirusepidemian seurausten vuoksi töitä. Yksilön kohdalla kyse voi olla tilapäisestä lomautuksesta tai pahimmassa tapauksessa irtosanomisesta: henkilökohtaisesta tragediasta.

TE-palvelujen netissä julkaiseman ohjeistuksen lähtökohta on, että työnantajan on annettava lomautusilmoitus 14 päivää ennen lomautuksen alkua.

Sen jälkeen, heti ensimmäisenä lomautuspäivänä, työntekijän on syytä ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. ”Oma asiointi” on palvelu, jossa se sujuu sähköisesti.

Tämän jälkeen TE-palvelut neuvoo lomautettua hakemaan ansiopäivärahaa oman työttömyyskassansa sähköisessä asiointipalvelussa kahden viikon kuluttua lomautuksen alusta. Jos lomautus kestää lyhyemmän aikaa, päivärahaa on syytä hakea aikaisintaan viimeisen lomautuspäivän jälkeen.

Viiden päivän karenssi

Perusohjeistus on kaikissa kassoissa sama, mutta tietyt käytännöt ja hakemusten käsittelyaikojen pituudet saattavat vaihdella. Lähes jokainen toiminto hoituu kaikkialla sähköisesti.

Kassanjohtaja Outi Mäki Korkeasti koulutettujen työttömyyskassasta KOKO:sta neuvoo lomautusilmoituksen saanutta odottamaan ensimmäisen lomautuspäivän jälkeen reilun viikon verran. Se johtuu kaikille yhteisestä viiden päivän karenssista. Ensimmäinen ansiopäivärahahakemus kannattaa tehdä vasta silloin.

– Meillä hakemuksen käsittely kestää tällä hetkellä vähän alle kaksi viikkoa.

– Päiväraha tulee sitten kerran kuussa tai neljän viikon välein. Siitä eteenpäin, kun päivärahan suuruus on määritelty, käsittelyaika on nopeampi.

Vakavaraisuus erinomainen

Outi Mäen mukaan reilut 70 henkilöä työllistävän KOKO:n käsittelytilanne on toistaiseksi hyvä. Joitakin koronaan liittyviä prosesseja kassassa on meneillään jo vanhastaan. Niihin on vaikuttanut etupäässä Aasian alkuvuoden tartuntatilanne.

– Meillä on sekä erityinen varautumissuunnitelma koronan osalta että ennestään suunnitelma hakemusmäärien nopean kasvun varalta.

– Se ero tässä tilanteessa kuitenkin on tavanomaiseen taloustaantumaan verrattuna, että teemme nyt lähes 100-prosenttisesti etätöitä.

Entä millaiset rahalliset rahkeet kassalla on vastata kenties tulossa olevaan ansiopäivärahahakemusten vyöryyn?

– Taloustilanteemme on hyvä. Olemme erittäin vakavarainen kassa. Sen eteen on tehty määrätietoisesti töitä, Outi Mäki vakuuttaa.

Hurja jäsenhakemusryntäys

Yleinen työttömyyskassa YTK eli niin sanottu Loimaan kassa on noin 450 000 jäsenellään Suomen suurin.

Sen nettisivut kertoivat tiistaina aamupäivällä asiakaspalvelun puhelinjonotusajan olevan lähes puoli tuntia. Sähköisen OmaYTK-palvelun kautta lähetettyihin viesteihin kassa ilmoittaa vastaavansa kahden arkipäivän kuluessa.

– Aikamoista vipinää on kieltämättä nyt, asiakkuus- ja viestintäjohtaja Ilona Kangas vahvistaa.

– Aivan poikkeuksellinen on jäsenhakemusryntäys, joka alkoi meillä viime torstaina. Kun hakemuksia on tullut vuodessa keskimäärin 60 000, niin pelkästään perjantaina niitä tuli noin 1 000 ja maanantaina yli 2 000.

Kangas toivoo hakijoiden sisäistäneen, että pelkkä jäsenyys ei riitä korvauksen saamiseen. Lain mukaan ansiopäiväraha voi alkaa juosta vasta, kun työntekijä on ollut jonkin työttömyyskassan jäsen vähintään 26 viikkoa ja täyttänyt 26 kalenteriviikon työssäoloehdon.

Rahastot voivat sulaa nopeasti

Ylipäätään suomalaisten työttömyyskassojen taloustilanne on vähintäänkin kohtalaisen hyvä.

Työttömyyskassojen yhteisjärjestön TYJ:n toiminnanjohtaja Niina Jussila kertoo palkansaajakassoilla olevan noin kahden ja puolen vuoden (250 prosenttia) edestä rahastovaroja suhteessa kassan omalla vastuulla oleviin menoihin. Finanssivalvonnan edellyttämä vähimmäismäärä on yksi vuosi (100 prosenttia).

– Kassojen tasoitusrahastot ovat hyvässä kunnossa. Työttömyys ehti sentään laskea pitkän aikaa. Toisaalta kokemus on osoittanut, että rahastot voivat sulaa aika nopeastikin, Jussila muistuttaa.

– Teollisuudessa tilanteen heikentymistä oli havaittavissa jo viime vuoden lopulla, ja nyt työttömyys voi nousta hyvinkin rajusti. Hakemusten käsittelyssä saattaa olla edessä pullonkauloja.

Pankitkin voivat auttaa hädässä

Kansalaisten taloutta voivat sekoittaa myös muut tekijät. Esimerkiksi Kela kertoi maanantaina selvittävänsä monia etuuksiin liittyviä asioita ja etsivänsä vastauksia useisiin uusiin kysymyksiin. Kela varoitti myös etuuksien käsittelyn mahdollisesta ruuhkautumisesta.

Jos tilanne alkaa tuntua kestämättömältä, pankit voivat auttaa velallisia muun muassa maksuttomilla lyhennysvapailla

Esimerkiksi Aktia ilmoitti maanantaina tarjoavansa kahdeksan kuukauden maksutonta lyhennysvapaata asuntolainoihin. Danske Bank kertoi sunnuntaina ja Nordea perjantaina puolen vuoden maksuttomista lyhennysvapaista.

Pikavippeihin turvautumista ei kannattane harkita edes viimeisenä vaihtoehtoa. Esimerkiksi kymmeneksi vuodeksi lainatun 10 000 euron korot ja kulut voivat olla vajaan 3 000 euron luokkaa.

Juttua korjattu 17.3. 2020 kello 15.43. Korjattu Työttömyyskassojen Yhteisjärjestön lyhenne. 

Päiväraha ei ole suuren suuri

Ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha muodostuu perusosasta (33,66 €) sekä ansio-osasta.

Ansio-osasta vähennetään osat, joiden ei katsota olevan osa vakiintunutta palkkaa. Näitä voivat olla vaikkapa lomarahat ja lomakorvaukset.

Lisäksi palkkaan tehdään 4,14 % lakisääteinen vähennys.

Ansio-osa on 45 prosenttia päiväpalkan ja perusosan erotuksesta.

Päivärahaa maksetaan enimmillään viideltä päivältä per kalenteriviikko.

Laskenta on hieman monimutkaisempaa jos kuukausitulot ovat yli 3 197,70 €.

Tähän taitekohdaksi määriteltyyn summaan asti päivärahan ansio-osaan lasketaan 45 % perusosan ylittävästä tulosta. Taitekohdan ylittävästä summasta vastaava osuus on 20 %.

YKT:n nettilaskurilla laskettu yksinkertainen esimerkki: jos henkilön kuukausipalkka on 3 000 €, hänen päivärahansa on kuukaudessa noin 1700 €, josta käteen jää verojen jälkeen noin 1 240 euroa.

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic