Uutiset

Lukioiden vertailussa vääristymiä – "En tiedä miksi media ei ole näitä tietoja tilastoissaan käyttänyt"

Joka kevät Suomen lukiot listataan keskiarvoltaan korkeimmasta alhaisimpaan ylioppilaskirjoitusten perusteella. Lukioita on kuitenkin hankala verrata, sillä listaukset sisältävät vääristymiä.

Tampereen teknillisen lukion sijoitus on rehtori Helena Tuusan mukaan vääristynyt, koska lukion tuloksiin on laskettu myös samassa tilassa ylioppilaskokeet tekevät kaksoistutkinnon suorittajat.

– Olen laskenut meidän lukion tulokset. Lukiomme tulos on 77 sijaa kaksoistutkinnon suorittajia ylempänä. Meillä on esimerkiksi Matek-linja, joka menestyy kirjoituksissa erinomaisesti.

Epäreiluksi tilanteen Tuusan mukaan tekee erityisesti se, että kaksoistutkinnon suorittajat eivät ole saaneet opetusta Tampereen teknillisen lukion opettajilta. Kaksoistutkinnon suorittajat ovat kokonaan toisesta koulusta, Tampereen seudun ammattiopistosta. Lisäksi Tampereen teknillinen lukio on ainoa Tampereen kaupungin lukio, joka järjestää ylioppilaskokeita kaksoistutkinnon suorittajille.

–  Olemme järjestäneen ylioppilaskokeet näin viisi vuotta. Yhteistyö ammattiopiston kanssa on toimivaa ja kaksoistutkintolaiset tekevät kunnioitettavan urakan, mutta tuloksista tiedottaessa pitäisi erottaa kaksoistutkinnon suorittajat ja pelkät lukiolaiset.

Muutama vuosi sitten Tuusa yritti ehdottaa, että opinahjot ottaisivat käyttöön kaksi koulunumeroa, jotka erottaisivat lukion omaksi oppilaitoksekseen ja ammattiopiston omakseen. YTL ei lämmennyt ajatukselle.

Nykyinen Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkäkään ei pidä teknistä jakautumista hyvänä vaihtoehtona. Tähkä kertoo, että YTL muutti tilastojaan ja ilmoitti tänä vuonna ensimmäistä kertaa kirjoittajien taustatiedot. Taustatiedoista selviää, onko kirjoittaja lukiolainen vai ammattipuolen ylioppilastutkinnon suorittaja. Viestintävälineiden tilastovertailuihin ei taustatietoja juuri sisällytetty.

– En tiedä, miksi media ei ole näitä tietoja tilastoissaan käyttänyt. Ehkä uudistuksesta ei olla tietoisia. Ei ole kuitenkaan olemassa yhtä oikeaa tapaa, jolla laittaa lukiot järjestykseen. Useat listaavat tulokset perinteeksi muodostuneella tavalla.

 

Lukioiden vertailu ylioppilaskirjoitusten aineiden keskiarvoon perustuen ei väärennä kaikkien tuloksia. Tänä vuonna lukiovertailussa kuudenneksi sijoittuneen turkulaisen Puolalanmäen lukion rehtori Jouko Kauppinen pitää ylioppilaskirjoitusten tuloksia ainoana vertailukelpoisena mittarina.

– On jo monesti todettu, että peruskouluarvosanat eivät pidä paikkansa. Vaikka lukion sijoitus ylioppilaskirjoituksissa on vain yksi tulokulma, kertoo se koulusta jotakin.

Kauppinen ei usko, että sijoituksella olisi juuri vaikutusta lukioon hakemiseen. Vanhempien mielipiteeseen koulun sijoituksella voi sen sijaan olla merkitystä. Varsinaisia hyviä tuloksia ei turkulaisessa lukiossa rehtorin mukaan vanhempienkaan mielipiteiden vuoksi tavoitella. Opiskelijoiden menestyminen on Kauppisen mukaan ennemminkin seuraus kuin lähtökohta.

– Panostamme koulun viihtyvyyteen ja opiskelijoiden hyvinvointiin muun muassa kannustamalla heitä ottamaan kantaa ja olemaan aktiivisia. Olemme moniarvoinen koulu ja opiskelijamme ovat lahjakkaita. Valmennamme opettamisen sijaan.

 

Lukion viihtyvyyttä mietti myös 17-vuotias oululainen Velmeri Ojala. Vuosi sitten Kastellin lukiossa aloittanut Ojala ei tiennyt hakiessaan lukionsa sijoitusta ylioppilaskirjoitustilastoissa.

– Hain Kastelliin, koska isoveljeni kävi sitä ja kehui koulua minulle. Kastelli sijaitsee aivan kotini vieressä, ja opetus tapahtuu uudessa rakennuksessa, joten siellä ei voi tulla sisäilmaoireita. Minulle tuli entisessä koulussa pari kertaa lieviä oireita.

Ojala ei kadu päätöstään. Hänen mielestään Kastellissa on hyvät opettajat, joiden avulla tunneilla oppii hyvin. Hän myös kehuu koulun tiloja, joista varsinkin urheilutilat toimivat lukion urheilulinjan takia.

– Tärkeintä on kuitenkin se, että kouluun menee mielellään. Olen kuullut joskus, että Kastellissa olisi huono ilmapiiri, mutta en ole ikinä kokenut mitään sellaista.

Kastellin lukion keskiarvovaatimus on noussut. Viime vuonna lukioon pääsi 8,33 keskiarvolla, tänä vuonna keskiarvon piti olla jo 8,85. Ylioppilaskokeiden perusteella Kastellin lukio sijoittui sijalle 73 Suomen yli 400 lukiosta. Tänä vuonna lukio oli sijalla 41. Ojala on jo miettinyt ylioppilaskirjoituksia.

– Ei minulla ole vielä arvosanatavoitteita, kunhan tulisi tarpeeksi hyvä todistus, että pääsisin yliopistoon opiskelemaan historian tai yhteiskuntaopin opettajaksi. Tuntuu, että noin puolet luokkalaisista tietää jo, minne haluaa lukion jälkeen. Moni haluaa oikikseen tai lääkikseen.

Asiasanat

Fingerpori

comic