Uutiset

Maailman suurin valmistaa 200 miljoonaa suojakäsinettä päivässä, kaupaksi menisi nyt lähes kaksinkertainen määrä

Koronavirus on kasvattanut suojakäsineiden kysyntää maailmanlaajuisesti. Tässä pintoja puhdistetaan Alankomaiden parlamentissa Haagissa torstaina. Kuva: epa08324446
Koronavirus on kasvattanut suojakäsineiden kysyntää maailmanlaajuisesti. Tässä pintoja puhdistetaan Alankomaiden parlamentissa Haagissa torstaina. Kuva: epa08324446

Malesialainen Top Glove -yhtiö valmistaa jopa viidesosan koko maailmalla käytettävistä suojakäsineistä. Koronaviruksen levittyä yrityksen tuotannon kysyntä Euroopasta ja Yhdysvalloista on räjähtänyt niin, ettei 200 miljoonan käsineen päivävauhti tahdo riittää.

– Olemme pidentäneet toimitusaikoja selviytyäksemme kysynnän noususta, Top Gloven toimitusjohtaja Lim Wee Chai kertoi Reutersille puhelimitse perjantaina.

Limin mukaan viime viikkoina pääasiassa Euroopasta ja Yhdysvalloista saadut tilaukset ovat melkein kaksinkertaiset verrattuna siihen, mitä yritys pystyy tuottamaan.

Tilaukset korkealla vielä kauan

Koronavirustapauksia on todettu maailmanlaajuisesti jo yli 600 000 yhteensä yli 200 maassa.

Yhdysvallat on ohittanut Kiinan tartuntojen määrässä. Euroopasta on ilmoitettu edelleen eniten kuolemantapauksia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väläytti nyt viikonloppuna New Yorkin metropolialueen asettamista karanteeniin. Hän kuitenkin tviittasi muutamaa tuntia myöhemmin, että karanteeni ei ole tarpeellinen

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti perjantaina, että krooninen maailmanlaajuinen henkilökohtaisten suojavälineiden puute on kiireellisimpiä uhkia virusten torjunnassa.

– Käsinetilausten määrän odotetaan pysyvän korkeina jopa yhdeksän kuukautta, vaikka kysyntä Aasian markkinoilta on alkanut hidastua, Top Gloven Lim sanoo.

Toimitusjohtaja vakuuttaa kaikkien asiakkaiden saavat kohtuullisen osan toimitetuista ylimääräisistä käsineistä.

Hän arvioi, että yritys lisää uusia koneita joka viikko.

– Näin yritämme lisätä tuotantoamme jopa 30 prosenttia.

Tuhat uutta työntekijää

Top Glove odottaa saavuttavansa tuotantohuipun huhtikuussa.

Yhtiö on kiirehtinyt myös noin 1 000 työntekijän palkkaamista pysyäkseen kysynnän tasalla.

Top Glove palkkaa työntekijänsä yleensä Nepalista, mutta valmistelee nyt työvoiman hankintaa Malesiasta koronan aiheuttamien matkarajoitusten takia.

Malesia on päättänyt, että välttämättömien tavaroiden valmistajat saavat jatkaa toimintaansa tietyissä olosuhteissa kansakunnan sulkemisen aikana, joka päättyy 14. huhtikuuta.

Uusimmat

Näkoislehti

28.5.2020

Fingerpori

comic