Uutiset

Maamme-laulun alkuruno sävellettiin monta kertaa, ja käännöksiä laativat Eino Leino ja Aleksis Kivi

“O Suomi, sulo, kotomaa / soi kallis sana, soi! // Ei kullaista oo kumpua / ei ookan lumolaaksoa / niin rakasta kuin meille on / tää pyhä pohjomaa.”

Miltäpä tuntuu? Olisiko Konstantin Schröderin suomennos vuodelta 1849 kelpo vaihtoehto Maamme-laulun ensimmäiseksi säkeistöksi?

Entä Abraham Poppiuksen versio? Nuottimerkinnöissä sitä luonnehditaan “haamuilevaksi lauluksi”.

“Suo korotaikse kotimaa / sull’ arvo ansion! // Jos menen valtameren taa / en vuorta saa, en onnelaa / niin ihanaa kuin meistä on / tai mantu asunnon.”

Kansallislaulumme ruotsinkielisestä alkutekstistä on tehty kymmeniä käännöksiä sen jälkeen, kun J.L. Runeberg kirjoitti vastavallankumouksellisen runonsa Vårt land keväällä 1846.

Sittemmin runo myös sävellettiin moneen kertaan. Yhden melodian laati syksyllä 1847 Runeberg itse, mutta ensimmäisenä asialla oli F.A. Ehrström. Hänen nuottinsa julkaistiin jo saman vuoden huhtikuussa teoksessa Fosterländskt Album.

Ensiesitys ylioppilaiden kevätriehassa

Maamme vakiintui kansallislauluksi värikkäiden vaiheiden kautta. Silti sitä ei ole koskaan virallistettu asemaansa lailla tai asetuksella. Suomalaiset vain ottivat laaksot ja kukkulat omikseen. Soi sana kultainen.

“Julkkaribileet” pidettiin Kumtähden kentällä Helsingin reunamilla Floran-päivänä 13. toukokuuta 1848.

Kentällä järjestettiin ylioppilaiden perinteinen kevätjuhla, jota varten saksalaissuomalaiselta säveltäjältä Fredrik Paciukselta tilattiin uusi sävellys Runebergin Vårt landiin. Aikaisempia ei pidetty riittävän innostavina eikä iskevinä.

Pacius kääri hihansa. Hän sävelsi ylioppilaiden kevätretkilauluksi ajattelemansa laulun kepeällä otteella ja harjoitutti Akademiska Sångföreningenin sekä Kaartin Soittokunnan sen kajauttamiseen. Kaikki tämä tapahtui muutamassa päivässä.

Vastaanotto oli riemuisa.

Yliopistolta lyyrat välkkyen liikkeelle lähtenyt monisatapäinen kulkue kuuli Paciuksen itsensä johtaman sävellyksen ensimmäistä kertaa Pitkälläsillalla. Sen jälkeen sitä laulettiin yhdessä koko loppumatka, jotta kaikki varmasti oppisivat sanat ja sävelen.

Perillä juhlakansa kuuli isänmaallisia puheita ja nosti kymmeniä maljoja sekä Suomelle että keisarille. Tarjolla oli saavikaupalla totia ja bischoff-boolia sekä viinistä, sokerista ja pomeranssista valmistettua carolina-juomaa.

Kukkaseppelein koristellussa tangossa liehui valkoinen silkkilippu. Kukoistus puhkesi kerrankin kuorestaan.

Kääntämiseen tarvittiin työryhmä

Vakiintunutta suomenkielistä tekstiä Vårt landilla ei kuitenkaan tuolloin ollut.

Yrittämisestä se ei ollut kiinni. Ensimmäisiä ellei ensimmäinen versio oli tuntemattomaksi jääneen kääntäjän teksti Suometar-lehdessä toukokuussa 1848:

“Isäni maa, isäni maa / rakas waikk’ nuorukka! // Tott’ Kalewala muistetaan / ja Suomess’ aina lauletaan / ett’ oma maa on mansikka / mut muu on mustikka.”

Sittemmin riimejä rustasivat muiden muassa Eino Leino ja Aleksis Kivi, joka laati tekstistä ainakin kolme pohjolan luontoa ylistävää luonnosta:

“On pohjoisessa kaunis maa / tuo metsän kohdussa // Siel talven kuuset lumiset / sen tuntureilla humisee / kuin morsian niin armas taas / on kesä tässä maas.”

Lopulta kansallismielinen herrasväki turhautui. Käännöstyötä varten perustettiin vuonna 1867 työryhmä, jota johti kansanrunouden tutkija Julius Krohn.

Sen aikaansaannos on niin lähellä nykyistä tekstiä, että kääntäjäksi pitäisi merkitä Krohnin työryhmä. Yleensä suomentajana mainitaan kuitenkin runoilija ja kääntäjä Paavo Cajander, joka paranteli sanoitusta jälkikäteen.

Vierasperäisyys ärsytti kansallismielisiä

Mitenkään itsestään selvästi Maamme ei asemaansa saavuttanut. Vieläkin julkisuuteen nousee silloin tällöin esityksiä esimerkiksi Finlandia-hymnin vahvistamisesta Suomen viralliseksi kansallislauluksi.

Arvostelua ovat aikojen saatossa herättäneet muun muassa tekstin ruotsinkielinen alkuruno ja säveltäjän saksalainen alkuperä sekä saman musiikkiteoksen asema Viron ja liiviläisten kansallislauluna.

Sävellystä on puolestaan moitittu germaanisen juomalaulun kopioksi tai muunnelmaksi niin sanotusta paavilaulusta Der Pabst lebt herrlich in der Welt. Sanoituskaan ei ollut kiihkeimmän kansallishuuman vuosina riittävän isänmaallinen.

Ankarinta erimielisyys oli heti itsenäistymisen jälkeen. Maamme-laulusta tuli luokkataistelun välikappale. Valkoisella puolella se symboloi itsenäistä Suomea kun taas punaiset suosivat tilaisuuksissaan Marseljeesia ja Internationaalia.

Talvisota kuitenkin yhdisti kansan tässäkin katsannossa. Sotavuosina Maamme esitettiin sekä kaikissa isänmaallisissa tilaisuuksissa että radiossa joka ilta rintamauutisten jälkeen. Suomi sai korkeemman kaiun.

Lähteenä on käytetty muun muassa Lea Laitisen kokoamaa katsausta “Maamme – Meidän maa” (Virittäjä 1/2008, verkkoliite).

Asiasanat

Uusimmat