Uutiset

Marjanpoimija tienasi keskimäärin 50 euroa päivässä – sopimus suitsinut poiminnan ongelmia

Ulkomaisten marjanpoimijoiden tulot ja tyytyväisyys tuloihin paranivat päättyneellä poimintakaudella.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston poimijoille toteuttamaan kyselyyn vastanneista poimijoista lähes puolet oli tyytyväisiä ansiotasoonsa. Tyytyväisyys kasvoi merkittävästi, sillä vuonna 2016 vastaava luku oli neljännes.

Poimijoille maksettiin mustikasta noin kaksi euroa ja puolukasta noin euro kiloa kohti. Hillan kilohinta poimijalle oli seitsemän euroa. Keskimääräiseksi marjanpoimijan nettotuloksi päättyneellä kaudella arvioidaan noin 50 euroa poimintapäivää kohden.

Luonnonmarja-alan yrittäjät ja viranomaisedustajat kokoontuivat tänään torstaina luonnonmarjan poimintakauden päätöstilaisuuteen Oulussa.

Päättyneen kauden lisäksi agendalla oli ulkomaalaisia marjanpoimijoita koskevan, vuonna 2014 solmitun aiesopimuksen päivittäminen. Sopimusta päivitetään nyt kolmatta kertaa.

Sopimuksen on allekirjoittanut tällä hetkellä 16 yritystä. Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraisen mukaan tämä kattaa kaikki ne yritykset, joiden kutsumille marjanpoimijoille myönnetään viisumeita Suomeen. Jos yritys ei sitoudu sopimukseen, viisumia ei myönnetä.

Aiesopimuksen avulla kehitetään ja yhdenmukaistetaan viisumivelvollisista maista tulevien marjanpoimijoiden poimintaan liittyviä toimintatapoja. Tavoitteena on myös turvata heidän ansaintamahdollisuutensa.

-Viime vuoteen verrattuna alan toimintatavat ovat yhdenmukaistuneet, eikä ongelmia ole ollut yhtä paljon kuin aiempina vuosina. Pelisäännöt ovat selvemmät, kansalaispalautetta tulee vähemmän ja suvaitsevaisuus ulkomaisia poimijoita kohtaan on lisääntynyt, Sorainen luettelee.

Soraisen mukaan marjanpoimintaan liittyvä laaja kielteinen julkisuus on ajalta ennen aiesopimusta.

-Yritykset näkevät sopimuksen ehtoihin sitoutumisen myös imagokysymyksenä, hän sanoo.

Asiasanat

Uusimmat