Uutiset

Materiaalien hinnannousu uhkaa puolustusbudjettia – Kanerva: "Siinä on enemmän kuin piilevä riski"

Kuvassa Hawk-kone, joita Suomi on ostanut Sveitsistä ja jotka tulivat ilmavoimille vuonna 2011.

Kallistuva puolustusmateriaali ja käytetyn kaluston lisääntyvä kysyntä maailmalla uhkaavat puolustusbudjettia.

Vuosien 1980–2012 puolustusbudjeteista keskimäärin liki kolmannes on käytetty materiaalihankintoihin, kun tänä vuonna osuus on vain noin neljäsosa, 23 prosenttia.

Samaan aikaan puolustusmateriaali kallistuu 5–7 prosentin vuosivauhtia.

– Siinä on enemmän kuin piilevä riski. Pitää huomioida, että ei olla vain suurten strategisten hankintojen hurmassa, vaan että perustoiminnot kyetään myös toteuttamaan, luonnehtii puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok.) tilannetta Lännen Medialle.

Puolustukseen tänä vuonna varatut vajaat 2,9 miljardia euroa on euromääräisesti suurempi luku kuin koskaan aiemmin, mutta ei bkt:hen ja kokonaisbudjettiin suhteutettuna.

Puolustusvaliokunta varoitti lausunnossaan lokakuussa, että materiaalihankintoihin varattu määräraha ei välttämättä riitä.

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat

Fingerpori

comic

Näkoislehti