Uutiset

Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaa sovitellaan seuraavan kerran perjantaina – lakko jatkuu

Valtakunnansovittelijan toimistossa ratkottiin tänään myös Paperiliiton ja Metsäteollisuuden työkiistaa. Energia-alan lakonuhka siirtyy kahdella viikolla.
Hiljaiselta näyttää. Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva Takon kartonkitehdas ei tuota nyt kartonkia. Kuva: Timo Marttila
Hiljaiselta näyttää. Tampereen ydinkeskustassa sijaitseva Takon kartonkitehdas ei tuota nyt kartonkia. Kuva: Timo Marttila

Mekaanisen metsäteollisuuden lakko jatkuu. Kiistaa soviteltiin tänään valtakunnansovittelijan toimistossa, mutta ainoa oleellinen uutinen oli tieto sovittelun jatkumisesta perjantaina kello yhdeksältä. Keskustelun henkeä luonnehdittiin kuitenkin hyväksi ja rakentavaksi.

Samassa toimistossa istuivat tänään pitkään myös Paperiliiton ja Metsäteollisuuden osapuolet. Tuloksista ei ollut kello 20.30 mennessä tietoa.

Maanantaina alkaneen kolmiviikkoisen lakkosuman piirissä ovat nyt paperin ja sellun parissa työskentelevät paperiliittolaiset sekä Teollisuusliiton väki lähinnä sahoilla ja vaneritehtailla. Myös Ammattiliitto Pron paperiteollisuuden toimihenkilöt ovat lakossa.

Ministeri lykkäsi energialakkoa

Lauantaina piti alkaman lisäksi energia-alan lakko. Työministeri Tuula Haatainen (sd.) kuitenkin siirsi lakon alkua sovittelija Jukka Ahtelan esityksestä.

Laki mahdollistaa kahden viikon pakkolykkäyksen, jos kyseessä on yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuva työnseisaus, jonka sovittelu tarvitsee lisäaikaa ja joka voi vahingoittaa yleistä etua huomattavasti.

Energia-alan lakko – tai itse asiassa lakot – olivat toteutuessaan tällainen työtaistelu. Se kohdistuisi keskellä talvea muun muassa suurten kaupunkien energialaitoksiin ja lämmönjakeluun sekä sähkön toimittamiseen.

Osapuolia ovat Energiateollisuus, Ammattiliitto Pro ja Suomen Konepäällystöliitto. Tässäkin kiistassa keskeisiä kysymyksiä ovat kiky-tunnit ja palkkaratkaisu.

Tukilakkoja voi olla tulossa

Teollisuusliiton suunnitelmissa on myös tukilakkoja.

Puheenjohtaja Riku Aallon mukaan liitto ei katsele Metsäteollisuuden toimia tumput suorassa. Liiton johdolla on nyt valtuudet uusien työnseisausten järjestämiseen sen kaikilla toimialoilla.

Tämä koskee myös niitä aloja, joilla on voimassa olevat työehtosopimukset. Esimerkiksi Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton välillä sopimus saatiin aikaiseksi runsaat kolme viikkoa sitten.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

10.8.2020

Fingerpori

comic