Uutiset

Meksiko lähetti satoja poliiseja eteläiselle rajalleen siirtolaiskaravaania vastaan

Toimenpide oli reaktio Trumpin uhkaukseen sulkea Yhdysvaltain ja Meksikon välinen raja.
Hondurasilaiset siirtolaiset kokoontuivat Guatemalan poliisin tarkastuspisteelle Hondurasin ja Guatemalan välisellä rajalla Aqua Calientessä torstaina. Siirtolaisten lopullisena määränpäänä on Yhdysvallat.

Meksiko on lähettänyt satoja poliiseja eteläiselle rajalleen tuhansien keskiamerikkalaisten siirtolaisten lähestyessä rajaa Guatemalan suunnalta, kertoi BBC.

Tämä tapahtui sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi torstaina sulkea täysin Yhdysvaltain ja Meksikon välisen rajan siirtolaistulvan takia. Hän sanoi myös voivansa katkaista talousavun maille, jotka sallivat karavaanin kulkea lävitseen.

Meksikon ja Yhdysvaltain välinen raja on lähes 3 200 kilometriä pitkä ja yksi maailman vilkkaimmista. Sen yli kulkee tuhansia ihmisiä päivittäin ja Meksikon ja Yhdysvaltain välinen kauppa on arvoltaan noin 500 miljardia dollaria.

El Salvadorista, Hondurasista ja Guatemalasta lähteneet siirtolaiset sanovat pakenevansa väkivaltaa ja köyhyyttä.

Viesti siirtolaisille: Meksikoon ei kannata tulla

Poliisien lisäksi Meksiko on lähettänyt eteläiselle rajalle maahanmuuttovirkailijoita. Toisaalta tällä halutaan vakuuttaa siirtolaisille, että Meksikoon ei kannata tulla. Toisaalta halutaan näyttää Trumpille, että Meksiko on halukas “säilyttämään järjestyksen”.

Meksikon hallitus sanoo pyytäneensä apua YK:n pakolaisjärjestöltä UNHCR:ltä käsittelemään pakolaisstatusta Meksikon eteläisellä rajalla hakevia ihmisiä. Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon on määrä vierailla Méxicossa perjantaina.

Meksikon presidentin virkaan joulukuussa astuva Andrés Manuel López Obrador sanoi torstaina uskovansa, että Yhdysvallat ja Meksiko saavat aikaan sopimuksen siirtolaisista.

– Aiomme huolehtia suhteestamme Yhdysvaltain hallitukseen, hän sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

– On erittäin tärkeää ylläpitää ystävyyssuhdetta.

Trump sanoin torstai-iltana kampanjatilaisuudessa Montanassa haluavansa “kiittää Meksikon hallitusta koska he pysäyttävät sen (karavaanin) ennen kuin se pääsee edes Meksikoon”.

USA:n välivaalit lähestyvät

Siirtolaiskaravaanit eivät ole mitään uutta Meksikossa ja sen eteläisissä naapureissa. Ajankohta on kuitenkin merkittävä, sillä Yhdysvalloissa lähestytään marraskuun kongressin välivaaleja, ja Trump haluaa näyttää ottavansa siirtolaistulvan vakavasti.

Jo presidentinvaalikampanjansa aikana Trump hyökkäsi laittomia siirtolaisia vastaan. Aiemmin tänä vuonna Trumpin päätös erottaa laittomat siirtolaisvanhemmat lapsistaan sai aikaan kansallisen ja kansainvälisen protestiaallon.

Karavaani kulkee tällä hetkellä Guatemalassa enimmäkseen jalan. Nopeimmat ovat jo saavuttaneet Meksikon rajan. Matka alkoi Hondurasin San Pedro Sulasta viime viikolla.

Trump on lähettänyt kansalliskaartin joukkoja Meksikon rajalle ennenkin, mutta on epäselvää, mitä rajan sulkeminen kokonaan tarkoittaisi. Vaikuttaisiko se esimerkiksi liiketoimintaan ja laillisten viisumien kanssa kulkeviin?

Kansainvälisen lain mukaan Yhdysvallat ei voi karkottaa turvapaikan hakijoita maasta tutkimatta ensin näiden vaatimusten oikeellisuutta.

Uusimmat