Uutiset

Ministeri Grahn-Laasonen: "Pääministerin ehdotus pakollisesta ruotsin yo-kokeesta on yllättävä"

 

Opetus- ja kulttuuriministeri

Sanni-Grahn Laasonen

(kok) pitää pääministeri

Juha Sipilän

(kesk) ajatusta ruotsin kokeen ylioppilastutkintoon palauttamisesta yllättävänä ehdotuksena.

Sipilä on esittänyt ajatuksensa ruotsinkielisen ajatushautomo Agendan raportissa, jossa hän myös osoitti huolensa suomalaisten virkamiesten ruotsinkielen heikentymisestä.

 

Grahn-Laasonen kertoo olevansa avoin keskustelemaan ennen kaikkea siitä, miten ruotsin oppimismotivaatiota voidaan lisätä.

– Pidän ehdottoman tärkeänä, että kielelliset oikeudet Suomessa toteutuvat ihan jokaisen kohdalla. Ruotsinkielisillä tulee olla oikeus palveluihin omalla äidinkielellään, sen sanoo jo perustuslakikin, hän sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeri painottaa, että kansainvälistyvässä maailmassa kielten, ja myös ruotsin kielen osaamista tulee syventää.

Grahn-Laasosen mukaan ruotsin oppimisen motivaatiota voisi edistää muun muassa se, että kielten oppiminen alkaisi nykyistä varhaisemmassa vaiheessa, jo ensimmäisellä luokalla tai jo varhaiskasvatuksessa.

Toisaalta hallitus pohtii myös ruotsin opiskelusta vapaaehtoista tekevää kielikokeilua, josta tullaan todennäköisesti tekemään päätöksiä jo kevään aikana.

Kokeilussa kouluruotsi voitaisiin korvata jollain toisella kielellä. Muun muassa Lappeenrannassa on oltu kiinnostuneita korvaamaan ruotsi venäjän opiskelulla.

– Valmistelemme parhaillaan ministeriössä kansallista kielistrategiaa, jossa käydään läpi koko kielten oppimisen kaari ja kokonaisuus. Kielten oppimisen varhaistaminen etenee laajoilla kokeiluilla, Grahn-Laasonen sanoo.

Kolmas hallituspuolue perussuomalaiset suhtautuu Sipilän ajatukseen varovaisemmin.

Kansanedustaja

Sampo Terho

(ps) kommentoi tänään tiistaina Facebook-sivuillaan, että hallitus ei palauta ruotsin ylioppilaskokeita, eikä siitä ole sovittu hallitusohjelmassa.

– Omasta puolestani pitäisin ajankohtaisimpana kielikeskustelun aiheena korkeakoulujen pakollisesta virkamiesruotsista luopumista. Kaikki ylioppilaat eivät tähtää töihin julkissektorille, joten pakollisuudelle ei ole järkiperusteita sen enempää korkeakouluissa kuin yo-kokeissakaan, Terho sanoo sivuillaan.

Ruotsin ylioppilaskoe on ollut vapaaehtoinen vuodesta 2005 alkaen.

Juttua korjattu: Sampo Terhon titteli vaihdettu. Terho on perussuomalaisten kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja, ei europarlamentaarikko kuten jutussa väitettiin. Hän toimi europarlamentaarikkona vuosina 2011-15.–

 

Asiasanat

Uusimmat