Uutiset

Ministeriö laski keväälle kolmen koronaskenaarion talousvaikutukset – "Win-win-asetelma"

THL:n ylilääkärin Taneli Puumalaisen mukaan joulu pitäisi tänä vuonna viettää kotona lähimpien kanssa. Muualle ei pidä matkustaa. Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen tartuntatautilain muuttamisesta. Tavoitteena on tehostaa alueellisia toimenpiteitä koronan torjumiseksi. Lakimuutos antaa alueellisille viranomaisille muun muassa oikeuden määrätä elinkeinotoimintaan tarkoitettuja tiloja kahdeksi viikoksi leviämisvaiheessa olevilla alueilla.
STM:n strategiajohtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan kaikkien pitää noudattaa voimassaolevia rajoituksia ja välttää kokoontumisia. Kuva: Arttu Laitala
STM:n strategiajohtajan Liisa-Maria Voipio-Pulkin mukaan kaikkien pitää noudattaa voimassaolevia rajoituksia ja välttää kokoontumisia. Kuva: Arttu Laitala

Valtiovarainministeriö (VM) laski koronaviruksen hoidolle kolme eri skenaariota sen mukaan, kuinka hyvin viruksen leviäminen pystytään hillitsemään.

Tuloksen selkeyttä voi pitää pienenä yllätyksenä. Mitä vähemmän potilaita joutuu tehohoitoon, sitä paremmin talous pärjää korona-aikana.

VM:n skenaarioiden mukaan ei siis tarvitse asettaa yhteiskunnallisia rajoituksia ja taloutta vastakkain. Mitä nopeampi reagointi ja ennakoivat rajoitukset, sitä vähemmän haittaa taloudelle.

– Epidemian päättäväinen hallinta muodostaa ”win-win-asetelman”, sanoo ministeriön neuvotteleva virkamies Jouni Varanka.

Skenaariot on laskettu nykyhetkestä kesäkuun loppuun asti. Aikataulu perustuu oletukseen, että kesäkuun lopussa viruksen kausivaihtelu painaa tapaukset alas ja väestöä on jo rokotettu niin paljon, ettei korona enää nouse.

Ratkaisujen kevät

Valtiovarainministeriön viesti on tärkeä suomalaisille. Jos epidemia pysyy hallussa muihin etäisyyttä pitämällä, pelastuu eniten työpaikkoja ja kertyy vähiten valtion velkataakkaa.

Skenaariossa yksi ennakoivin ja kahdesta neljään toistuvin rajoituspyrähdyksin pystytään pitämään epidemia tasolla, jossa tehohoidossa on enintään 50 henkilöä.

Skenaariossa kaksi rajoitustoimet ovat jäljessä, ja tehohoitoa tarvitsee enimmillään 200 henkilöä.

Skenaariossa kolme tehohoidon tarve ehtii yltää 500 henkilöön ja yhteiskunta joudutaan lyömään lukkoon.

VM:n laskelmat talousvaikutuksista perustuvat tilastonäyttöön Euroopasta. Mitä enemmän sairaalahoitoa, sitä heikompi kuluttajien luottamus ja kovemmat rajoitukset jälkikäteen, ja sitä pahemmin talous sukelsi. Myös muiden sairauksien hoito jää sitä pahemmin retuperälle, mitä pahemmin koronavirus leviää.

Tuoreimman keskiviikon tiedon mukaan tehohoidossa on Suomessa 27 henkilöä.

Rokotestrategista periaatepäätös

Valtioneuvosto teki torstaina periaatepäätöksen Suomen COVID-19-rokotestrategiasta.

Hallitus linjasi strategian keskeisestä sisällöstä viime viikolla pitämässään neuvottelussa.

Suomen tavoite on se, kaikki suomalaiset saavat rokotteen, kun myyntiluvallinen rokote on markkinoilla. Rokote tarjotaan kaikille kansalaisille maksutta ja sen ottaminen on vapaaehtoista.

Alkuvaiheessa rokotetta tarjotaan koronapotilaita hoitavalle sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle sekä hoivakotien henkilöstölle, ikääntyneille henkilöille ja henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.

STM arvioi, että ensimmäiset rokotteet saadaan Suomeen vuoden 2021 alusta.

Suomi on mukana Euroopan unionin yhteishankinnassa, mikä takaa mahdollisuuden saada useiden eri valmistajien koronarokotteita.

Lapin alueiden ravintoloiden toimintaa kiristetään – edes ykkösolutta ei saa myydä anniskeluajan päättymisen jälkeen

Valtioneuvosto sanoi myös uuden asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.

Asetus tulee voimaan 12. joulukuuta ja se on voimassa 28.2.2021 saakka.

Koronaepidemiatilanteen vuoksi ravitsemisliikkeiden rajoitukset kiristyvät Varsinais-Suomen, Pohjois-Karjalan, Lapin maakuntien sekä Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueilla.

Koko Lapin alueella rajoitetaan ravintoloiden aukioloa, anniskeluaikaa ja asiakaspaikkojen määrää.

Rajoitukset koskevat koko lappia, koska matkailusesongin myötä Lappiin saapuu jouluksi ja uudeksivuodeksi kymmeniä tuhansia matkailijoita muualta maasta, erityisesti kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilta. 

Anniskelu Lapin kaikissa ravitsemisliikkeissä on sallittu kello 7.00–22.00 välillä. Ravintola, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, saa olla auki kello 24.00–23.00 ja käytössä on puolet asiakaspaikoista.

Muut ravintolat saavat olla auki kello 01.00-24.00 ja käytössä saa olla 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Rajoitukset Lapissa ovat täsmälleen samat kuin muissa kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa on aiemmin sovellettu.

Asetuksessa on selvennetty myös alkoholijuomien anniskeluajan rajoitusta lisäämällä asetukseen viittaus alkoholilakiin.

Käytännössä asetuksessa säädetyt anniskeluajan rajoitukset koskevat kaikkia enemmän kuin 1,2 tilavuusprosenttia sisältäviä alkoholijuomia.

Esimerkiksi ykkösoluen tai kevytlonkeron anniskelu ei ole sallittua asetuksessa säädetyn anniskeluajan päättymisen jälkeen.

Joulu kotona

Sosiaali- ja terveysministeriö STM ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL suosittelevat joulun viettämistä kotona. THL:n ylilääkärin Taneli Puumalaisen mukaan jouluksi ei pidä matkustaa toiselle puolelle Suomea.

Vielä ei tiedetä, kuinka hyvin joulukuun alussa tiukennetut kokoontumisrajoitukset vaikuttavat epidemiaan. Rajoituksia ja suosituksia on myös rikottu.

– On erittäin tärkeä, että voimassa olevia rajoituksia noudatetaan. Joissain paikoissa on vielä tilaa tiukentaa kokoontumisrajoituksia, sanoo STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki.

Hän siirtää vastuun suomalaisille. Jokaisen henkilökohtainen käytös vaikuttaa. Tärkeintä on etäisyyden pito muihin. Voipio-Pulkki ei vielä spekuloinut, mitkä voisivat olla tiukempia rajoituksia.

Tällä hetkellä Suomessa epidemiatilanne huononee ja ollaan ajautumassa vaikeampien talousskenaarioiden suuntaan.

Terveysviranomaisten mukaan joulukuun alun rajoitusten vaikutus nähdään viikon päästä.

Tavoitteena on saada tartunnat laskuun kokoontumisrajoituksin, jotta kovempia toimia kuten valmiuslakia ei tarvitse ottaa käyttöön.

Lupa sulkea tiloja kahdeksi viikoksi

Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen tartuntatautilain muuttamisesta. Tavoitteena on tehostaa alueellisia toimenpiteitä koronan torjumiseksi.

Rajoitustoimia on porrastettu siten, että keinovalikoima kasvaa epidemian levitessä. Pahimmassa vaiheessa eli leviämisvaiheessa olevilla alueilla kunta tai aluehallintovirasto voisi sulkea asiakkaiden ja osallistujien käyttöön tarkoitetut elinkeino- tai muun toiminnan tilat kahdeksi viikoksi.

Sulkeminen voisi koskea tiloja, joissa olisi erityinen mahdollisuus merkittävien tartuntaketjujen syntymiselle. Tällaisia tiloja olisivat muun muassa liikunta- ja urheilutilat, yleiset saunat ja uimahallit, tanssipaikat, huvipuistot, sisäleikkipuistot ja kauppakeskusten yleiset oleskelutilat. Sääntely ei ulottuisi yksityiselämän piiriin kuuluvaan toimintaan.

Lakimuutos lisää myös mahdollisuuksia keskittää potilaiden hoitoa tiettyihin sairaaloihin sekä toteuttaa potilaiden eristäminen esimerkiksi näiden kotona.

Juttua on päivitetty klo 14.00 lisäämällä siihen tietoja tartuntatautilain muutoksesta

Juttua on päivitetty kello 15.15 lisäämällä tietoa valtioneuvoston päätöksistä

Uusimmat

Fingerpori

comic