Uutiset Helsinki

Ministeriöiden suositus: Epidemia-alueelta palannut hoitohenkilökunta ja opettajat kotikaranteeniin – estetään viruksen leviäminen hoitoyksiköissä ja kouluissa

Karanteenitoimia kiristetään hoitohenkilökunnan ja opettajien osalta. Oireettomien, epidemia-alueilta palanneiden ei pidä mennä noin viikkoon töihin.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen sanoo, että viranomaiset tekevät nyt varautumistyötä koko ajan. Kuva: Kimmo Brandt/compic

Sosiaali- ja terveysministeriö ja opetusministeriö antoivat tänään illalla valtakunnallisen suosituksen sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille ja varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Henkilöstö, joka on palannut epidemia-alueelta, ei saa palata töihin noin viikkoon, vaikka he olisivat oireettomia.

– Suomessa joudutaan ottamaan tiukka linja niidenkin osalta, jotka ovat oireettomia, mutta työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa. Epidemia-alueelta tuleville ei suositella paluuta suoraan työyhteisöön, ettei virus pääse sairaaloihin eikä hoivalaitoksiin, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) sanoi.

Kiurun mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä tullaan testaamaan enemmän. Hoitohenkilökunnan osalta testien kynnystä madalletaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön keskiviikkoiltana järjestämässä tilaisuudessa HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen piti ministeriön ohjeistusta hyvänä. Tuomisen mukaan HUS rajoittaa epidemia-alueelta palaavien tulemista töihin 7 vuorokauden ajan.

– Kotiin järjestetään etätyötä tai koulutusta normaalilla palkalla. Tartunnat organisaatioon estetään, on tärkeää, että on tervettä henkilökuntaa, Tuominen sanoi.

Opetusministeri Li Andersson painotti, että flunssaisena ei saa mennä kouluun.
Opetusministeri Li Andersson painotti, että flunssaisena ei saa mennä kouluun.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) korosti, että myös OKM antaa valtakunnallisen suosituksen opetusalalle jäädä kotiin, jos on palannut epidemia-alueelta tai tuntee flunssan oireita. Altistuneiden määrä nousee nopeasti kouluissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi, että suosituksista on käyty keskustelua kuntatyönantajien kanssa siitä, mitä tehdään epidemia-alueelta palaaville. Keskustelua on käyty EK:n ja Hyvinvointialan kanssa siitä, että nyt varjellaan hoitoyksiköistä, ettei virus pääse leviämään.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic