Uutiset

Minneapolisissa ammuskeltu – yksi menehtyi, yksitoista loukkaantunut

Useita haavoittui ja yksi menehtyi ammuskelussa Yhdysvaltain Minneapolisissa lauantaina, Minneapolisin poliisi kertoo Twitter-tilillään. Ammuskelu tapahtui aamuyöstä paikallista aikaa.

Poliisi kertoi twiitissään noin kolmelta aamuyöstä paikallista aikaa, että yksitoista henkilöä on haavoittunut. Edellisessä twiitissä hetkeä ennen poliisi kertoi, että kymmenen henkilöä on joutunut sairaalaan. Haavoittuneiden vammat eivät ole poliisin mukaan hengenvaarallisia.

Uutistoimisto AP kirjoittaa, ettei poliisiraportin mukaan ketään ollut pidätettynä kello neljään mennessä aamuyöllä. Poliisiraportin mukaan esitutkinta viittaa siihen, että jalan liikkeellä olevat henkilöt alkoivat ampua noin kello 12.30 puolenyön jälkeen ja pakenivat paikalta.

Poliisi myös varoitti Twitterissä ihmisiä lähestymästä aluetta, jossa ammuskelu tapahtui. ABC:n mukaan ammuskelu tapahtui alueella, jossa on paljon baareja ja ravintoloita. Osavaltio Minnesota on sallinut baarien ja ravintoloiden avata ovensa rajoitetusti kesäkuun alussa, uutiskanava kirjoittaa.

Minneapolis tunnetaan kaupunkina, jossa George Floyd menehtyi poliisin toimesta pidätystilanteessa. Tämän jälkeen kaupungissa on ollut useita suuria mielenosoituksia.

Päivitetty klo 12.17: Juttuun lisätty tiedot ammuskelualueesta ja AP:n tiedot pidätyksistä.

Korjattu klo 12.43: Tapahtuma-ajaksi oltiin kirjoitettu aikaisemmin noin kello kolme aamuyöstä. Uusimpien tietojen mukaan ampuminen tapahtui noin kello 12.30 puolenyön jälkeen paikallista aikaa.

Uusimmat

Näkoislehti

1.10.2020

Fingerpori

comic