Uutiset

Miten diplomaattinen boikotti vaikuttaa MM-kisoihin?

Länsimaat uhkaavat kesällä Venäjällä järjestettäviä jalkapallon MM-kisoja diplomaattisella boikotilla. Mitä sillä voidaan saavuttaa?

-Kääntäisin asian toisin päin: mitä Venäjältä voi jäädä saavuttamatta boikotin vuoksi?

-Venäjä on panostanut kisaisännyyteen kymmeniä miljardeja euroja ja heillä on nyt kova tarve saada diplomaattisia voittoja eli näyttää maailmalle, mitä kaikkea hienoa heillä on. Diplomaattisella boikotilla pienennetään Venäjän tavoittelemia hyötyjä. Maailmalle ei leviäkään Vladimir Putinin kättelykuvia valtiojohtajien kanssa, vaan länsimaissa esiin nousevat asiat ovat Venäjän kannalta ikäviä, jopa noloja, EU:n ja Venäjän suhteita tutkinut professori Pami Aalto Tampereen yliopistosta arvioi.

Hän muistuttaa, että diplomaattinen boikotti näyttäytyy Venäjällä ja länsimaissa aivan erilaisessa valossa.

-Kansainvälisessä mediassa asia esitetään länsimaiden näpäytyksenä Venäjälle. Venäjän media puolestaan on aika valtiojohtoinen, joten kansalle tämä näpäytys ei välity niin kuin länsimaat sen tarkoittavat, Aalto arvelee.

Valtionpäämiesten kisaboikotti ei ole ainoa keino, millä länsimaat voisivat näpäyttää kisaisäntiä. Maailmantähtiä vilisevät MM-joukkueet ovat kisaisännille pr-työkaluja, joita mielellään kierrätetään ja kuvautetaan isäntämaan intressejä edistävissä paikoissa ja tilaisuuksissa.

-Jos joukkueet osallistuvat vain urheiluun, niin se ei ole sitä, mitä Venäjä haluaa.

Koko jupakka sai alkunsa siitä, kun Venäjän epäillään olevan suurella todennäköisyydellä Englannissa tapahtuneen hermomyrkkyiskun takana.

Englannin pääministeri Theresa May on julkisuudessa pohtinut jopa mahdollisuutta, että maan jalkapallojoukkue ei osallistuisi MM-kisoihin. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että näin tapahtuisi.

MM-kisoja hallinnoivan kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan säännöissä sanotaan, että mikään valtio ei saa puuttua poliittisin päätöksin maiden jalkapalloliittojen toimintaan. Jos Englanti boikotoisi MM-kisoja, siitä tulisi maan jalkapalloliitolle jälkiseuraamuksia – se voitaisiin esimerkiksi sulkea määräaikaisesti pois Fifan toiminnasta.

-Nykyisillä tiedoilla boikotti ei toteudu. Venäjä ei ole tunnustanut iskua, Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares toteaa.

Länsimaiden laajamittainen boikotti puolestaan olisi vaikea toteuttaa taloudellisten kytkösten vuoksi. Jalkapallon MM-kisojen kaltaisessa megatapahtumassa lukuisten eri tahojen edut ovat niin tiiviisti yhteen kietoutuneita, että harvalla maalla on kiinnostusta boikotoida turnausta kovin rankoilla toimenpiteillä.

Millainen rooli Fifalla – jonka yksi pääsponsori muuten on Venäjän valtion omistama kaasujätti Gazprom – on idän ja lännen välisessä kiistassa?

-Siltä ei ole odotettavissa toimenpiteitä. Fifa on tehnyt selväksi, ettei se huomioi poliittisia kannanottoja. Fifa ja Venäjä ymmärtävät hyvin toisiaan, sillä kummankaan toiminta ei ole riippuvainen yleisestä mielipiteestä, Vares arvioi.

Kisaturistille poliittinen jännite ei näy välttämättä lainkaan.

-Muutama VIP-saattue vähemmän saattaa näkyä katukuvassa, mutta tätä peliä pelataan kabineteissa. Venäjän hallinnolle tärkeitä asioita ovat kättelytilaisuudet pelaajien kanssa sekä se, että lähettävätkö muut maat paikalle ykkös-, kakkos- vai kolmosketjun poliittisia johtajia. Kisatunnelmaan tällaisilla asioilla ei ole vaikutusta muuta kuin välillisesti uutisoinnin kautta, Pami Aalto arvelee.

Diplomaattinen boikotti

Englanti on ilmoittanut, että maan ministerit ja kuninkaallisen perheen jäsenet eivät osallistu Venäjällä järjestettäviin jalkapallon MM-kisoihin protestina ex-kaksoisagentti Sergei Skripalin myrkyttämiseen.

Puolan päämiehet eivät osallistu kisojen avajaisiin.

Myös Islanti on liittynyt boikottirintamaan, ja asia on lehtitietojen mukaan harkinnassa ainakin Ruotsissa, Tanskassa, Japanissa ja Australiassa.

Venäjä ei ole tunnustanut myrkkyiskua.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic