Uutiset

Miten Palloliiton pitäisi uudistua? Puheenjohtajaehdokkaat vastaavat

Palloliitolle valitaan lauantaina uusi puheenjohtaja. Ehdokkaina ovat tulevaisuustutkija Mika Aaltonen, investointipankkiiri Ari Lahti sekä kansanedustaja Ville Niinistö.

Palloliitto hakee uudistusta, ja uudistusmielisyyttään ehdokkaat ovat kampanjoissaan myös korostaneet.

Mitkä ovat Palloliiton kaksi tärkeintä kehityskohdetta?

Ville Niinistön mielestä tärkeintä on yhteiskunnan vakuuttaminen olosuhteiden kuntoon laittamisen ja harrastustoiminnan tukemisen merkityksestä sekä resurssien kohdistamisen valmennukseen ja seuratukeen Palloliiton omaa toimintaa uudistamalla.

Ari Lahti priorisoi jalkapallon taloudellisten resurssien kasvattamisen sekä Palloliiton organisaatio- ja hallintouudistuksen.

Mika Aaltonen arvioi ykkösasioiksi pelaaja- ja valmennuskehityksen terävöittämisen sekä läpinäkyvämmän ja oikeudenmukaisemman toimintatavan rakentamisen Palloliittoon.

Millä käytännön toimenpiteillä näitä asioita edistäisit?

-Olen itse intohimoinen nuorisotyön ja koulutuksen ystävä. Olen tehnyt näiden asioiden parissa töitä koko aikuisikäni. Islannin menestyksen salaisuus ei ollut vain siinä, että siellä liitto alkoi panostaa systemaattisesti valmennukseen. Vielä tärkeämpää oli se, että islantilaiset päättäjät halusivat torjua nuorten eriarvoistumista ja sosiaalisia ongelmia panostamalla maksuttoman harrastustoiminnan laajentamiseen, Niinistö vastaa.

-Osoittamalla futiksen isoa merkitystä erityisesti nuorten osallisuuden parantamisessa pystymme vakuuttamaan myös kuntien ja valtion päättäjiä siitä, että jalkapalloon ja harrastustoimintaan kannattaa satsata. Futis on jo nyt iso laji Suomessa. Seuraava askel on miettiä, miten jalkapallo ottaa sen roolin laajemminkin yhteiskunnassa, joka tähän asemaan kuuluu, Niinistö sanoo.

Lahti tuntee investointipankkiirina suomalaisen elinkeinoelämän ajattelutavan.

-Jotta saamme kasvatettua jalkapallon suosiota yhteiskunnassamme, lajin taloudelliset resurssit on nostettava uudelle tasolle. En usko, että julkiselta sektorilta tulevan rahan määrä kasvaa merkittävästi tulevaisuudessa. Jos lähestymistapamme elinkeinoelämään on oikea, meitä kuunnellaan. Uskon, että Palloliiton kautta seuroille kanavoitavan tuen määrää voidaan kasvattaa olennaisesti.

-Konkreettisesti uusien resurssien hankkiminen tarkoittaa uudenlaista, järjestelmällistä jalkatyötä elinkeinoelämän keskuudessa. Tässä uskon pystyväni auttamaan, Lahti sanoo.

Aaltonen hakisi vaikutteita pelaaja- ja valmennuskehitykseen niin sanotusti laatikon ulkopuolelta.

-Meidän pitää hyödyntää suomalaista oppimisosaamista yli laji- ja organisaatiorajojen.

Asiasanat

Uusimmat

Fingerpori

comic