Uutiset

Mökkivieras, tiedätkö mistä ja miten saunassa puhutaan? Kokosimme pienen murreoppaan helpottamaan jutustelua juhannuslöylyissä

Miksi sanotaan koivunoksista tehtyä, kimpuksi sidottua saunomisvälinettä?

No tietysti vihta. Ei kun vasta.

-Vihta!

-Vastapas!

Rovaniemeläiselle murteiden tuntijalle, emeritalehtori Marketta Harju-Auttille vastan ja vihdan raja on tuttu. Hän on kotoisin Rovaniemen itärajalta Auttin kylästä, mutta asuu nykyisin yli kuusikymmentä kilometriä lännempänä kaupungin keskustassa.

-Meillä Auttissahan se on vasta, mutta täällä kaupungissa vihta, hän toteaa.

Työuransa Harju-Autti teki vihdan mailla Oulussa. Murreraja ei ole liialti elämää häirinnyt.

-Sehän on kotikielen sana, jota käytetään perhepiirissä. Ei se kovin usein tule vastaan, hän pohtii.

Jakolinja kulkee idän ja lännen välissä

Vihta-vasta-sanapari on hyvä esimerkki siitä, miten suomen murteet eroavat joskus jyrkästikin toisistaan. Yleisin jakolinja kulkee itä- ja länsimurteiden välillä, ja niin myös vihdassa ja vastassa.

Kesäiseen murrekeskusteluun on tarjolla paljon muitakin sytykkeitä kuin kimppu koivunoksia. Kun kainuulainen tulee saunomaan eteläpohjalaiselle mökille, kielikeskustelun voi aloittaa esimerkiksi siitä, lämmitetäänkö sauna klapeilla, klapuilla, pilkkeillä vai saunapuilla.

Sen jälkeen voidaan miettiä, laitetaanko pesuvedet saaviin, korvoon vai korveeseen. Entä ammennetaanko vettä kuupalla, napolla vai kauhalla?

Kun on riittävästi saunottu, löylytelty tai kylvetty, voidaan maljat tai vadit lopuksi huuhtoa, huhtoa tai viruttaa.

Kesä vakiintui itämurteista yleiskieleen

Murteet saattavat herättää ihmisissä vahvojakin tunteita. Suomen murteiden sanakirjan päätoimittaja Nina Kamppi on myös huomannut, että usein ihmiset mieltävät, että heidän itse käyttämänsä sana on neutraalimpi kuin muiden murteiden vastineet.

Osa murresanoista tosin onkin nykykielenpuhujille neutraaleja, sillä ne ovat vakiintuneet yleiskieleen. Esimerkiksi ilta ja kesä ovat alkujaan itäisiä murresanoja. Niiden läntiset vastineet ehtoo ja suvi ovat puolestaan nykyään leimallisesti murteellisia tai jopa ylätyylisiä eli ikään kuin runollisia.

Murteet kiinnostavat puhujiaan, ja murresanakirjan toimituskin saa paljon tiedusteluja sanojen merkityksistä, levinneisyysalueista ja etymologiasta eli sanojen historiasta.

-Murresanat voivat olla hyvinkin tärkeitä. Joku voi esimerkiksi tarkkaan muistaa, keneltä on jonkun sanan lapsuudessaan oppinut, Nina Kamppi sanoo.

Tunnetko kaikki saunasanat?

Halko on tuttu polttopuusana kaikkialla Suomessa, mutta sen merkityksessä voi olla eroja esimerkiksi pituuden suhteen.

Klapeja laitetaan saunan pesään etenkin lounaisessa Suomessa. Yksittäisiä klapi-sanan esiintymiä kansanmurreaineistossa on myös Kiikoisista, Urjalasta, Kaustisilta ja Länsi-Lapin Pellosta. Samaa tarkoittava klapu on käytössä Keski-Suomessa, Hämeessä, Etelä-Pohjanmaalla ja niiden lähialueilla. Paikoin klapuja käytetään myös pohjoisempana länsimurteissa.

Pilkkeitä polttopuut ovat pääosin itämurteissa, mutta jonkin verran sanaa käytetään myös lännempänä samoin kuin Lapissa.

Saavi on käytössä koko maassa. Korve on eteläpohjalainen nimitys korvalliselle puuastialle, joka tosin nykyään on useimmiten muovinen. Korvo puolestaan on laajemmin käytössä Suomen keskikorkeudella. Korvon levikki piirtyy kartalle leveänä vyöhykkeenä Karjalasta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle. Monista murresanoista poiketen se ei siis asetu selkeästi itä- tai länsimurteiden puolelle.

Näissäkin sanoissa voi olla merkityseroja eri murteiden välillä. Esimerkiksi Peräpohjolassa korvoksi on nimitetty saavia pienempää juoma-astiaa.

Jos tuut akaks niin ei lopu ves korvosta, eikä kuhmut otastas. (Soini)

Kuupaksi kutsutaan varrellista ammennusastiaa ainakin Pohjois-Satakunnassa, Hämeessä ja Kymenlaaksossa sekä paikoin pohjoisempanakin esimerkiksi Savossa ja Keski-Pohjanmaalla. Murresanoista on usein eri muotoja. Kuuppa voikin olla murteessa myös esimerkiksi koopa, kooppi tai kuuppo.

Kauha on kautta Suomen tunnettu ammennusastian nimitys, mutta kuupan tapaisena eli lyhytvartisena ja isoperäisenä se on itäinen ja pohjoinen.

Kauhalla pesuvettä ammennetaan lähinnä Karjalassa sekä Pohjois-Savossa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Peräpohjolassa. Länsimurteissa kauha tarkoittaa usein samaa kuin kapusta itämurteissa eli vanhastaan isoa puulusikkaa.

Napolla vettä ammennetaan etenkin Etelä-Pohjanmaalla ja Hämeessä ja paikoin myös Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Savossa. Sanan versioita ovat esimerkiksi nappu, naappo ja knaappu tai naappu. Kousa on puolestaan käytössä eteläisimmässä Suomessa, Varsinais-Suomesta Kymenlaaksoon.

Emäntä sano että pankaa kuuppa (sahtisaavin) reunalle että ne saa käyläj juamassa, ihmiset, hautaajaisviaraat. (Kangasala)

Huuhteleminen on karkean jaon mukaan itämurteissa huuhtomista ja länsimurteissa viruttamista. Huuhtelemista on myös huljuttaminen, johon yleensä kuuluu edestakainen liike.

Tosin Karjalassa ja Savossakin virutetaan, mutta silloin ei huuhdella, vaan venytetään. Kielentutkija Ilona Paajanen on Kielikello-lehden artikkelissaan todennut, että näissä murre-eroissa keskinäinen ymmärrys voi joskus kadota täysin.

-Vanhastaan Sammatissa lattioiden kuuraus päättyi siihen, kun niitä virutettii veren kans ja pyhkittii. Tämä saattaa itäsuomalaiseen korvaan kuulostaa brutaalilta – veriseltä venyttämiseltä, Paajanen havainnollistaa. Esimerkissä yleiskielen d edustuu r:nä, jolloin vesikin saattaa muuttua vereksi.

Huuhtominen tai huhtominen voi olla myös huhkimista, erityisesti itä- ja pohjoismurteissa.

Minä kuiv̆vaaj ja huuhoo̰ astiat. (Reisjärvi)

Pittää huljuttee se korvo hyväks. (Kiuruvesi)

Juttua varten on haastateltu Suomen murteiden sanakirjan toimitusta ja emeritalehtori, FM Marketta Harju-Auttia. Lisäksi lähteenä on käytetty Kielikello-lehden artikkeleja. Murresanojen esimerkit ja esiintymätiedot perustuvat Suomen murteiden sana-arkistoon.

Tunnetko nämä marjasanat?

Marjoja voi poimia, noukkia, nuokkia, kerätä tai noppia. Poimia on käytössä pääosin Karjalasta Pohjois-Pohjanmaalle ulottuvalla vyöhykkeessä. Noukkia on läntisempi ilmaus.
Jos Hämeen seudun hallaimet tuntuvat oudoilta, tutumpia nimityksiä on suomen murteissa tarjolla paljon: vadelma, farlema, varelma, faadelma, faarelma, vaapukka, vaterma, valerma, vaarain ja vattu – tai halla, hallama ja haluna.
Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla poimitaan hilloja, Itä- ja Keski-Suomessa lakkoja ja eteläisimmässä Suomessa muuraimia. Murteista löytyvät myös valokki, lintti, nevamarja ja rahkamarja.
Soiden kultamarja on suomalaisille niin tärkeä, että sen kypsyysasteillekin on paljon nimiä. Jos Itä-Suomessa lakka on muuraimella, se on raaka. Murteissa raaka marja voi olla myös tupella (kuvassa), supussa, pihkapää, röhkä ja klopo.
Lähde: Suomen murteiden sanakirjan toimitus, Kotus

Asiasanat

Uusimmat