Uutiset

Moottori- ja purjevene törmäsivät Saaristomerellä – yksi menehtyi, poliisi tutkii törkeänä kuolemantuottamuksena

Purje- ja moottorivene törmäsivät Airiston merialueella, vajaan 30 kilometrin päässä Turusta. Paikalla oli kaksi helikopteria ja useita viranomaisten veneitä.
Törmäyksessä olivat mukana toisena vasemmalta näkyvä suuri moottorivene sekä sen oikealla puolella oleva pienempi purjevene. Onnettomuusveneiden reunoilla on pelastusyksiköiden veneitä. Kuva: Merivartiosto
Törmäyksessä olivat mukana toisena vasemmalta näkyvä suuri moottorivene sekä sen oikealla puolella oleva pienempi purjevene. Onnettomuusveneiden reunoilla on pelastusyksiköiden veneitä. Kuva: Merivartiosto

Yksi henkilö on menehtynyt Saaristomerellä tapahtuneessa kahden veneen törmäyksessä.

Törmäyksessä kuoli keski-ikäinen mies. Asiasta kertoo Länsi-Suomen merivartiosto.

Lisäksi onnettomuudessa loukkaantui neljä muuta ihmistä. Menehtyneen lisäksi toinen aikuinen on kriittisessä tilassa.

Veneissä oli yhteensä kahdeksan henkilöä. Kolme muuta matkustajaa selvisi vammoitta, kertoi meripelastusjohtaja Anssi Somppi puoli neljän aikaan.

Lounais-Suomen poliisi kertoo Twitterissä, että se on aloittanut onnettomuudesta tutkinnan. Poliisin mukaan onnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä törkeänä vammantuottamuksena.

Törmäyksessä oli mukana purje- ja moottorivene

Hätäpuhelu onnettomuuspaikalta tuli noin kello kahden aikaan. Apua soitti sekä läheisessä saaressa ollut silminnäkijä että toisessa onnettomuusveneessä ollut henkilö.

Toinen törmäysveneistä on suurikokoinen, yli kymmenmetrinen moottorivene ja toinen on purjevene, joka on noin kolmanneksen isomman veneen koosta.

Menehtynyt mies oli purjeveneen kyydissä. Purjeveneessä oli yhteensä neljä aikuista ja kaksi lasta sekä moottoriveneessä kaksi aikuista.

Onnettomuus aiheutti suuren pelastusoperaation. Sompin mukaan paikalla oli yksi meripelastushelikopteri ja lääkärihelikopteri, merivartiostolta kaksi veneyksikköä, pelastuslaitokselta kolme ja poliisilta yksi vene.

Maissa neljä ensihoidon ambulanssia tutki ja kuljetti potilaat Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Onnettomuusalukset hinattiin merivartioasemalle Nauvoon.

Lääkärihelikopterilla ei kuljetettu ketään uhreista, vaan sillä tuotiin paikalle korkean tason ensihoitoyksikkö.

Törmäys tapahtui Paraisten kaupunkiin kuuluvan Seilin saaren pohjoispuolella, Airiston merialueella. Törmäyspaikalle on vajaat 30 kilometriä matkaa Turusta.

Törmäys avoinaisella väylällä

Onnettomuuden syystä ei vielä ole tietoa. Veneilysää oli onnettomuuspaikalla Sompin mukaan hyvä. Poliisi tutkii onnettomuutta ja haastattelee osallisia.

– Kokoeroa veneillä oli aika paljon. Pienempi eli purjevene on lisäksi malliltaan hyvin matala, Somppi sanoo.

Törmäysveneiden rungoissa ei näy Merivartioston paikalta jakamassa kuvassa suurempia vaurioita. Sompin mukaan veneet eivät olleet missään vaiheessa uppoamisvaarassa.

Kumpi veneistä törmäsi kumpaan?

– En ota kantaa, mutta jotakin voi päätellä siitä, että toinen veneistä on moottorivene ja toinen taas purjevene, Somppi vastaa.

Törmäys sattui ison kauppamerenkulun väylän reunamilla. Kyse on Kempin mukaan hyvin avonaisesta väylästä.

– Se on vilkas väylä, jossa on paljon sekä laivaliikennettä että veneilijöitä.

Juttu päivitetty kauttaaltaan 19.25: lisätty tieto kuolonuhrista ja poliisin tutkinnasta.

Fingerpori

comic

Näkoislehti

1.4.2020

Uusimmat