Uutiset

Murha vai onnettomuus – sukellusvenemysteeristä annetaan tuomio tänään

Tanskalaiskeksijä Peter Madsenin on määrä kuulla tuomionsa viimekesäisestä sukellusvenemysteeristä tänään iltapäivällä Suomen aikaa.

Syyttäjä vaatii Madsenille elinkautista vankeutta muun muassa murhasta, seksuaalirikoksesta ja hautarauhan rikkomisesta. Syyttäjän mukaan Madsen sitoi, raiskasi, murhasi ja paloitteli toimittaja Kim Wallin sukellusveneessään viime vuoden elokuussa. Syyttäjän mukaan teko oli myös etukäteen suunniteltu.

Wallin tarkka kuolinsyy on vieläkin epäselvä.

Madsen on kiistänyt väitteet. Hänen mukaansa Wall kuoli sukellusveneen sisällä kaasumyrkytykseen, minkä jälkeen hän joutui paniikkiin ja paloitteli ruumiin saadakseen sen haudattua mereen.

Madsenin puolustuksen mukaan kohtuullinen tuomio on korkeintaan puoli vuotta vankeutta. Madsen on myöntänyt ruumiin paloittelemisen, joten tuomio hautarauhan rikkomisesta on todennäköinen.

Toimittaja katosi juttukeikalla

Ruotsalaistoimittaja Kim Wall nousi viime vuoden elokuussa Madsenin itse rakentamaan Nautilus-sukellusveneeseen aikomuksenaan tehdä juttua keksijästä.

Wall ei kuitenkaan palannut illaksi kotiin, minkä jälkeen Nautiluksen etsinnät aloitettiin. Vene löytyi seuraavana aamuna ja Madsen pelastettiin sen kannelta vain hetkeä ennen kuin se upposi. Kim Wallia ei kuitenkaan löytynyt.

Poliisi pidätti Madsenin vielä samana päivänä epäiltynä kuolemantuottamuksesta. Jo tuolloin epäiltiin, että Madsen olisi upottanut sukellusveneen tahallaan.

Keksijän tarina muuttuu

Ensin Madsen kertoi poliisille, että oli jättänyt Kim Wallin maihin jo edellisenä iltana.

Pian Madsen kuitenkin muutti tarinaansa. Uuden version mukaan Wall oli kuollut onnettomuuden seurauksena ja hän oli “haudannut tämän mereen”.

Vajaat pari viikkoa Wallin katoamisen jälkeen merestä löytyi naisen torso, joka tunnistettiin Kim Walliksi. Poliisin mukaan ruumiille oli tehty väkivaltaa ja sukellusveneestä oli löytynyt Wallin verta. Madsen sanoi tämän jälkeen oikeudessa, että Wall oli kuollut, kun sukellusveneen luukku oli osunut tämän päähän.

Lokakuussa merestä löytyivät myös Wallin raajat ja pää, josta ei kuitenkaan löytynyt merkkejä väkivallasta. Tämän jälkeen Madsen muutti tarinaansa jälleen. Uusimman version mukaan luukku oli jumittunut ja Wall kuollut sisällä kaasumyrkytykseen.

Laajaa julkisuutta

Madsen asetettiin syytteeseen tammikuussa ja oikeudenkäynti alkoi maaliskuussa. Se on saanut julkisuutta ympäri maailmaa ja oikeudenkäyntiä on ollut seuraamassa satoja toimittajia.

Oikeudenkäynnin aikana selvisi myös, että Madsenin tietokoneelta on löytynyt väkivaltaista materiaalia, jota tämä oli katsellut myös Kim Wallin kuolinpäivänä.

Syyttäjä on kertonut oikeudenkäynnin aikana, että Madsenille tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan tällä on perverssi seksuaalisuus ja narsistisia piirteitä. Mielentilatutkimuksen mukaan hänet voidaan kuitenkin tuomita vankilaan.

Asiasanat

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat