Uutiset

Näin Sipilän hallituksen sote-kujanjuoksu eteni – katso tästä keskeisimmät käänteet

Hallituksen tärkeintä hanketta sote- ja maakuntauudistusta yritettiin toteuttaa koko Juha Sipilän (kesk.) hallituskauden ajan. Kokosimme uudistuksen tärkeimmät käänteet.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) päätti, että hallitus eroaa sote-uudistuksen kaatumisen vuoksi. Kuva: Jarno Kuusinen
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) päätti, että hallitus eroaa sote-uudistuksen kaatumisen vuoksi. Kuva: Jarno Kuusinen

29.5.2015 – Näin sanoo hallitusohjelma

Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan sote-palvelurakenneuudistus toteutetaan kuntaa suurempien itsehallintoalueiden pohjalta. Itsehallintoalueita olisi korkeintaan 19. Alueet vastaisivat sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vuoden 2019 alusta lukien.

Osa vaativasta erikoissairaanhoidosta kootaan erityisvastuualueille. Alueilla olisi suorilla vaaleilla valittu valtuusto. Uudistukseen sisältyi valinnanvapausjärjestelmä.

7.11.2015 – Maakuntien määrästä ensimmäinen linjaus

Hallitusohjelman linjauksia tarkennettiin useaan eri kertaan. Eniten poliittisia kiistoja aiheuttaneessa linjauksessa maakuntien määräksi tuli 18. Ne perustuisivat lähtökohtaisesti voimassa olevaan maakuntajakoon. Sote-järjestäjiä olisi 15 ja kolme muuta maakuntaa järjestäisivät soten tukeutuen toiseen maakuntaan.

5.4.2016 – Kaikille 18:lle järjestämis- ja rahoitusvastuu

Uudessa linjauksessa maakuntia olisi 18 ja niillä kaikilla oli soten järjestämis- ja rahoitusvastuu. Lisäksi perustettaisiin viisi yhteis-toiminta-aluetta voimassa olevan erityisvastuualuejaon perusteella. Valinnanvapaus toteutetaan pää-sääntöisesti perustasolla ja soveltuvin osin myös erikoistasolla.

7.3.2017 – Sote yltää eduskuntaan

Esitys eduskunnalle sote- ja maakuntauudistuksesta. Keskeiset lait ovat sote-järjestämislaki, maakuntalaki, maakunnan rahoituslaki ja uudistuksen voimaanpanolaki.

Esityksen mukaan 18 maakuntaa. Maakunnilla alueellaan itsehallinto. Sote-järjestämisvastuu kunnilta maakunnille.

9.5.2017 – Valinnanvapaus törmää ongelmiin

Hallitus antoi eduskunnalle valinnanvapausesityksen. Se törmäsi eduskunnassa perustuslakiongelmiin. Hallitus lupasi antaa uuden esityksen maaliskuussa 2018.

8.3.2018 – Eduskunta saa eteen uuden esityksen

Hallitus antoi eduskunnalle uuden valinnanvapausesityksen. Valinnanvapaus tarkoittaa sitä, että ihminen listautuu valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi ja valitsee lisäksi haluamansa hammashoitolan. Lain mukaan maakunnan liikelaitoksen olisi myönnettävä asiakas-seteleitä tietyissä palveluissa. Asiakas käyttäisi asiakassetelin yksittäisen palvelun hankkimiseen toiselta palveluntuottajalta. Maakuntien järjestämisvastuu sosiaali- ja terveyspalveluista alkaisi vuoden 2020 alusta. Syksystä 2019 alkaen asiakas voi valita maakunnan liikelaitoksen eli käytännössä maakunnan, jonka palveluissa asioi. Viimeistään 1.7.2020 maakunta ottaisi käyttöön asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin.

1.6.2018 – Edelleen vakavia ongelmia

Perustuslakivaliokunta piti hallituksen lakiehdotusta aikaisempaa valinnanvapausehdotusta parempana. Lakiehdotuksessa nähtiin kuitenkin edelleen vakavia perustuslaillisia ongelmia ja useita korjattavia säännöksiä.

Valiokunta piti valinnanvapauslakiehdotuksen voimaantuloaikataulua edelleen liian tiukkana ja maakuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitusta riittämättömänä erityisesti poikkeustilanteissa. Myös valinnanvapauslain tietosuojasääntelyä pidettiin olennaisesti puutteellisena. Lisäksi erityisesti asiakassuunnitelmaa koskevaa sääntelyä haluttiin selkeyttää siten, että laista käyvät ilmi suunnitelman oikeusvaikutukset ja niihin liittyvä mahdollisuus valittaa suunnitelmasta.

18.6.2018 – Lisää vaiheistusta valinnanvapauteen

Hallitus päätti antaa muutosehdotukset eduskunnalle hallituksen vastineena, joka luovutettiin sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Valinnanvapauden vaiheistusta päätettiin lisätä ja maakuntien rahoitus turvata.

27.6.2018 – Voimaantulo siirtyy, kertoo pääministeri

Pääministeri Juha Sipilä antoi eduskunnassa pääministerin ilmoituksen maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen voimaantulon siirtymisestä. Maakuntien aloittamisen ajankohtaa siirrettiin vuoden 2021 alkuun. Myös valinnanvapauden aloittaminen siirtyi vuodella eteenpäin.

7.11.2018 – Mietinnöt matkaavat valiokunnasta toiseen

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai valmiiksi mietintöluonnokset uudistukseen liittyvistä keskeisistä laeista. Sote-valiokunnan mietinnöt lähtivät eduskunnan perustuslakivaliokuntaan.

22.2.2019 – Perustuslakivaliokunnassa tulee valmista

Perustuslakivaliokunta sai valmiiksi lausuntonsa sote-laeista. Lait palaavat takaisin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, joka tekee korjaukset. Sen jälkeen lait lähetetään eduskunnan täysistuntoon hyväksyttäviksi.

28.2.2019 – Eduskunnan istuntokautta aiotaan jatkaa

Eduskunnan puhemies Paula Risikko ilmoittaa, että eduskunnalla on valmius jatkaa istuntokautta maaliskuun 15. päivän jälkeen, jos se on tarpeen sote-uudistuksen toteuttamiseksi.

7.3.2019 – Aika ei riitä sote-lakien käsittelyyn

Hallituspuolueiden riveistäkin alkaa kuulua arvioita, että aika ei riitä sote-uudistukselle.

8.3.2019 – Pääministeri Juha Sipilä esittää hallituksen eropyynnön

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) menee presidentti Sauli Niinistön luokse esittämään hallituksen eropyynnön. Presidentti myöntää eron Sipilän hallitukselle.

Koonneet Pekka Mauno ja Kirsi Turkki

Uusimmat