Uutiset

Naisparien ja itsellisten naisten hedelmöityshoidot käynnistyvät hiljalleen yliopistosairaaloissa

Lahjasoluilla tehdyt hedelmöityshoidot olivat hetken jäissä, kun sairaanhoitopiirit hakivat yhteistä linjaa siitä, ketkä ovat oikeutettuja hoitoon.
Yksityisklinikoilla lahjasoluhoitoja on tehty naispareille ja itsellisille naisille jo aikaisemmin, mutta hoidon hintalappu on voinut nousta korkeaksi. Arkistokuva

Yliopistolliset sairaalat ovat aloittaneet tai aloittamassa lahjoitetuilla sukusoluilla tehdyt hedelmöityshoidot myös naispareille ja itsellisille naisille.

Lahjasoluilla tehdyt hedelmöityshoidot lopetettiin julkisessa terveydenhuollossa väliaikaisesti muutama vuosi sitten. Päätös hoitojen aloittamisesta uudelleen tehtiin viime vuonna ja hoito-oikeus laajennettiin kattamaan myös naisparit ja itselliset naiset. Myös muiden sukupuolten edustajat voivat saada lahjasoluhoitoja.

Yksityisklinikoilla lahjasoluhoitoja on tehty naispareille ja itsellisille naisille jo aikaisemmin, mutta hoidon hintalappu on voinut nousta korkeaksi.

Sateenkaariperheet -yhdistyksen toiminnanjohtaja Juha Jämsä kertoo, että hänen tietojensa mukaan hoidot on ehditty aloittaa kaikissa yliopistosairaaloissa Kuopion yliopistollista sairaalaa (Kys) lukuun ottamatta.

Jäädytyksen taustalla syrjivä käytäntö

Jämsä huomauttaa, että hoitojen väliaikaisen jäädytyksen taustalla oli aiempien, syrjivien käytänteiden kyseenalaistaminen.

–  Lahjasoluhoitoja tehtiin julkisilla klinikoilla aikaisemmin heteropareille. Kun sitä haastettiin, julkiset klinikat päättivät, että lahjasoluhoitoja ei tehdä kenellekään. Sen kautta julkiset klinikat koettivat pimittää aikaisempaa syrjivää käytäntöä. Kun kukaan ei saa lahjasoluhoitoa, se ei ole syrjivää. Käytäntö oli voimassa muutaman vuoden ennen kuin viime syksynä astuttiin tilanteeseen, jossa lahjasoluhoitoja jälleen tarjotaan, tällä kertaa ilman rajoitusta perhemuotoon.

Jämsä muistuttaa, että julkisilla palveluntarjoajilla on velvollisuus myös aktiivisesti edistää yhdenvertaisuutta, ei pelkästään olla syrjimättä.

–  Meillä ei ole vielä tarkkaa näkemystä siitä, miten yhdenvertaisuus on toiminut käytännön tasolla. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole tiedossa, että naispareilla tai itsellisillä naisilla olisi ollut suuria haasteita.

Lahjasoluhoidot tehty pitkälti yksityisellä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) erityisasiantuntija Anna Heino kertoo, että naispareille tai itsellisille naisille tehdyistä hedelmöityshoidoista ei ole Suomessa valtakunnallisia tilastoja.

–  THL:n tilastossa kerätään klinikoilta vain summatason tietoa hoitojen lukumäärästä ja lopputuloksista. Emme myöskään tiedä hoitoja saavien parisuhdetilannetta tai siviilisäätyä.

Julkisessa terveydenhuollossa hedelmöityshoitoja on tehty lahjasoluilla jo pitkään varsin vähän.

–  Valtaosa luovutetuilla sukusoluilla tehdyistä hoidoista on tehty jo monen vuoden ajan yksityisellä puolella. Ennakkotietojen mukaan viime vuonna käytännössä kaikki luovutetuilla sukusoluilla tehdyt hoidot tehtiin yksityisellä puolella, koska julkisella puolella hoidot oli hetkellisesti keskeytetty, Heino kertoo.

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic