Uutiset

Näkökulma: Haavisto-vyyhti iski voimakkaimman myrskyn keskustaan – Kenttäväki ei säästele sanojaan

Kuntavaalien lähestyessä keskustan on kiireesti etsittävä keinoja ravistaakseen apupuolueen nutun päältään, arvioi Lännen Median politiikan toimittaja Anita Simola.
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sai luottamuksen ja hän jatkaa tehtävässään. Keskusta äänesti hallituslinjan mukaisesti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Vaikka äänestys on käyty ja asia on joidenkin mielestä pois päiväjärjestyksestä, niin keskustan johto saa selitellä ratkaisua vielä pitkään kenttäväelleen. Kuva: Mauri Ratilainen
Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sai luottamuksen ja hän jatkaa tehtävässään. Keskusta äänesti hallituslinjan mukaisesti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Vaikka äänestys on käyty ja asia on joidenkin mielestä pois päiväjärjestyksestä, niin keskustan johto saa selitellä ratkaisua vielä pitkään kenttäväelleen. Kuva: Mauri Ratilainen

– Kuinkas tässä näin kävi?

Näin ihmetellään yhdessä jos toisessa keskustalaisseurueessa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) luottamusäänestyksen jäljiltä.

Sotku oli vihreiden itse aiheuttama, mutta syytökset sinkoavat tahtia myös keskustan suuntaan. Miksi eduskuntaryhmä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta antoi siunauksensa ministerille, joka perustuslakivaliokunnan mielestä oli toiminut lainvastaisesti al-Holin leiriin liittyvässä jupakassa?

Syitä löytyy useita.

Keskustan ryhmästä lähti ennen äänestystä tiukkasanainen viesti. Tekstin alku oli niin raju, että hetken jo mietti, aikooko ryhmä suositella epäluottamusta.

Ryhmä totesi, ettei se hyväksy lainvastaista toimintaa.

– Tarkoitus ei pyhitä keinoja. Haavisto on tehnyt virheitä kantaa vastuun omasta toiminnastaan. Moitimme vihreitä siitä, että he ovat murentaneet perustuslakivaliokunnan asemaa ja arvovaltaa. Valiokunnan riippumattomuus pitää turvata, ripitys kuului.

Kovista sanoista huolimatta keskusta katsoo, että Haavisto saa jatkaa, vaikka vihreiden nurkat kaipaavat perusteellista siivousta.

Puolue ei halunnut kaataa hallitusta, sillä koronakriisin keskellä tarvitaan iskukykyinen hallitus.

Heti alkuun herää kysymys, olisiko ryhmä äänestänyt toisin, jos meillä ei olisi koronakriisiä. Olisiko keskusta ollut valmis ottamaan sen riskin? Tuskin.

Keskustan hellimä sote- ja maakuntauudistus on pitemmällä kuin kertaakaan aikaisemmin. Siitä ei ole varaa päästää irti.

Moni on pohtinut sitä, miksi ei vaadittu vain ulkoministerin vaihtoa. Jos kysyy keskustalaisilta, vastaus on, etteivät ratkaisun avaimet ole heidän hallussaan. Jokainen puolue vastaa itse ministereistään.

Tästä seuraa jatkokysymys. Miten ihmeessä entisen pääministeri Antti Rinteen (sd.) kohtalo oli keskustalaisten käsissä vuosi sitten? Tätä puolueväki saa selittää vielä moneen kertaan.

Kun keskusta päätti lähteä Rinteen hallitukseen, moni puolueväestä piti liikettä täydellisenä virheenä. Takana olivat vaalit, joissa puolue oli ottanut takkiinsa kunnolla. Valtakirjaa hallitukseen pidettiin liian löyhänä.

Sittemmin puolue on kipuillut koko hallitustaipaleen ajan. Kuuluisa ideologinen liima puuttuu. Keskusta on joutunut turhan usein altavastaajaksi punavihreässä rintamassa. Nimitys apupuolue elää sitkeästi, ja sen olemassaolo sai uutta vauhtia Haavisto-äänestyksen jälkeen.

Keskustapoliitikot itse toivoivat pääsevänsä toteuttamaan vahvaa punamultapolitiikkaa, mutta toisin kävi. Keskustalaiset käyttävät mielellään itsestään termiä vanha valtion hoitajapuolue. Ennen vanhaan punamulta pani asioihin vauhtia, mutta nyt koronakriisi, uusi tuoreempi lähestymistapa sekä osin kokemattomuus ovat muuttaneet pelin kulun.

Keskusta on toistuvasti peräänkuuluttanut sitä, että pääministeri Sanna Marinin (sd.) olisi otettava johtajuus hyppysiinsä muissakin asioissa kuin koronassa.

Keskustaryhmästä viestitettiinkin, että pääministeri vastaa siitä, että hänellä on lain mukaan toimivia ministereitä hallituksessa.

Marin kertoi tiistaina, että Haavisto voi jatkaa. Eduskunta antoi luottamuksen, ja sen mukaisesti toimitaan.

Jupakka ei ole taputeltu. Voi vain kuvitella, millainen on hallituksen ilmapiiri tämän jälkeen. Keskusta ja vihreät kun ovat olleet tukkanuottasilla ennenkin.

Keskustaa syyskuusta asti johtaneelle Annika Saarikolle tilanne on vaikea. Sosiaalisessa mediassa äänestyskäyttäytyminen saa valtavasti sapiskaa. Kenttäväki ei ole alkuunkaan tyytyväinen.

– Puheet ja teot menevät 180 astetta eri suuntiin. Vihreät pelasivat kiekon keskustan maaliin. Kepu haluaa näköjään viiden prosentin puolueeksi. Keskusta ei tukenut Katri Kulmunia, mutta tukee Haavistoa.

Näin sihiseviä kommentteja tarjoilevat kommenttiketjut.

Kuntavaalit lähestyvät ja ne ovat puolueelle kohtalon kysymys. Haavisto-gate ei asemia parantanut ja lähikuukausien aikana puolueen on etsittävä eväitä, joiden avulla suunnata vaaliteltoille. Yksi tällainen voi olla pian päätettävä eläkeputken rukkaus. Sen jälkeen sihti on kevään kehysriihessä, jossa puolueen olisi syytä näyttää kyntensä, ja karistaa apupuolueen nuttu harteiltaan.

Uusimmat

Fingerpori

comic