Uutiset

Näkökulma: Ruotsidemokraatit saattavat sittenkin päästä ulos koirankopista

Tage Erlanderin,
Olof Palmen ja kumppaneiden rakentama kansankoti horjuu.

Ruotsissa lähestytään syyskuun valtiopäivävaaleja gallup-asetelmista, jotka pistävät toteutuessaan koko poliittisen kentän uuteen muotoon.

Porin Suomi-Areenalla perussuomalaisten kanssa esiintyneet ruotsidemokraattien puoluesihteeri Richard Jomshof ja europarlamentaarikko Peter Lundgren olivat lähestulkoon varmoja vaalivoitosta. Puolueen kannatusmittaukset ovat pyörineet 20 prosentin tuntumassa.

Ruotsissa hallitus rakennetaan käytännössä poikkeuksetta joko sosiaalidemokraattien tai moderaattien (maltillinen kokoomus) johtaman blokin ympärille.

Ruotsidemokraattien 20 prosentin vaalimenestys tarkoittaisi sitä, että kumpikaan vanhoista blokeista ei saisi yli 50 prosentin kannatusta. Hallitusvaihtoehtoja olisi kolme, jotka ovat kaikki lähes mahdottomia.

Ensimmäinen olisi vähemmistöhallitus, joka joutuisi alituisessa kaatumisvaarassa ottamaan virkamiesmäisen otteen. Kaikki uudistukset menisivät jäihin.

Toinen olisi yhteistyö vanhojen blokkirajojen yli. Suomalaisittain tämä saattaa kuulostaa tolkun puheelta, mutta sinipuna on länsinaapurissa miltei mahdoton ajatus, jota olisi äärimmäisen vaikea myydä äänestäjille.

Kolmas vaihtoehto olisi ottaa ruotsidemokraatit mukaan hallitukseen. Tähän asti muut puolueet eivät ole halunneet katsoakaan maahanmuuttoasioilla ratsastavaa puoluetta päin.

Viime aikoina etenkin moderaattien kentältä on alkanut kuulua ääniä, joiden mukaan yhteistyö voisi sittenkin olla mahdollista.

-Vaali-iltana tulee olemaan kaaos, koska kaikki ovat yllättyneitä tuloksesta. Kun tunteet rauhoittuvat, niin olen varma, että moderaatit tekevät ennemmin yhteistyötä meidän kanssamme kuin sosialistien kanssa, sanoo europarlamentaarikko Lundgren.

Yhteistyön kanto kaskessa on maahanmuutto, joka on ruotsidemokraateille kynnyskysymys.

Verrattuna SMP:n pohjalle syntyneeseen perussuomalaiseen puolueeseen, ruotsidemokraattien historia on avoimen rasistinen ja huomattavasti radikaalimpi.

Puoluejohtaja Jimmie Åkesson on yrittänyt tehdä puolueesta salonkikelpoista ja pahimmat rääväsuut on luudittu pihalle. Riittääkö tämä moderaateille, on toinen juttu.

Asiasanat

Uusimmat