Uutiset

Netanjahu astuu tänään oikeuden eteen vastaamaan syytteisiin, joita hän itse sanoo vasemmiston junailemaksi noitavainoksi

Oikeus ei suostunut pääministerin vaatimukseen olla osallistumatta istuntoon. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun istuva pääministeri on syytettynä oikeudessa.
70-vuotias Netanjahu vannoi viidennen kautensa virkavalan vain viikko sitten, kun yli vuoden mittainen ja kolmet vaalit vaatinut poliittinen umpikuja oli saatu purettua. Kuva: epa08427872
70-vuotias Netanjahu vannoi viidennen kautensa virkavalan vain viikko sitten, kun yli vuoden mittainen ja kolmet vaalit vaatinut poliittinen umpikuja oli saatu purettua. Kuva: epa08427872

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu joutuu tänään astumaan oikeuden eteen Jerusalemissa.

Oikeus ei suostunut Netanjahun aiemmin tällä viikolla esittämään vaatimukseen olla osallistumatta istuntoon henkilökohtaisesti.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun maan istuva pääministeri on syytettynä rikosoikeudessa. Oikeistolaisen Likud-puolueen johtaja Netanjahu syyttää prosessista vasemmistoa ja sanoo sen pyrkivän hänen syrjäyttämiseensä.

Medianäkyvyyttä, samppanjaa ja lupauksia laeista

Syytteitä on kolme, ja ne asetettiin viime marraskuussa. Syytekohdat koskevat lahjuksia, petosta ja luottamusaseman väärinkäyttöä.

Pääministerin väitetään ottaneen vastaan lahjoja miljonääriystäviltään, jotka halusivat mediayhtiöitään hyödyttäviä muutoksia lainsäädäntöön. Netanjahu puolestaan olisi saanut vastineeksi positiivista julkisuutta mediassa.

Yhden syytteen mukaan Netanjahu olisi päättänyt säädöksistä, jotka hyödyttivät Nezeq Telecom Israel -tietoliikenneyhtiötä noin 500 miljoonalla dollarilla. Vastineeksi hän odotti itselleen ja vaimolleen positiivista näkyvyyttä yhtiön hallituksen entisen puheenjohtajan omistamalla uutissivustolla.

Toisessa tapauksessa Netanjahu olisi sopinut sanomalehti Yedioth Ahronothin omistajan kanssa näkyvyydestä lehdessä. Vastineeksi pääministerin väitetään luvanneen lainsäädäntöä, joka hidastaisi kilpailevan lehden kasvua.

Kolmannessa kohdassa lahjoina olisi liikkunut suuri määrä arvokasta samppanjaa ja sikareja vastineeksi liiketoimien hyödyttämisestä.

Jopa vuosien oikeusprosessi

Pääministeri on kiistänyt kaikki syytteet. Hänen lakimiestensä mukaan poliitikkojen ja median välisten suhteiden rikostutkinta uhkaa lisäksi lehdistönvapautta.

Netanjahu vaati mahdollisuutta olla osallistumatta oikeuden istuntoon, sillä hän kutsuu sitä muodollisuudeksi. Pääministerin mukaan esimerkiksi henkivartijoiden joukko kuluttaa turhaan julkisia varoja eikä mahdollista koronapandemian edellyttämiä turvavälejä.

Kriitikoiden mukaan varsinainen syy olisi kuitenkin se, ettei Netanjahu halua tulla nähdyksi syytetyn aitiossa.

Israelissa pääministeriä ei voi velvoittaa eroamaan, eikä oikeudenkäynti vaikuta Netanjahun mukaan tehtävän hoitoon.

OIkeudenkäynnin on ennakoitu kestävän jopa vuosia. Israelissa lahjonnasta voi saada enimmillään kymmenen ja luottamusaseman väärinkäytöstä kolmen vuoden vankeusrangaistuksen.

Uusimmat

Näkoislehti

29.11.2020

Fingerpori

comic