Uutiset

Neste valitsi Rotterdamin uuden jalostamon sijaintipaikaksi – Porvoo jäi nuolemaan näppejään

Yhtiön mukaan investoinnin kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät Rotterdamissa. Lintilä: Päätös on pettymys, mutta siihen olivat kuitenkin selkeät syyt, joihin ei pystytä puuttumaan.
Varsinainen kiista on vireillä virolaisessa tuomioistuimessa Harjun maakunnan tuomioistuimessa Tallinnassa, eikä oikeudenkäyntiaineisto ole vielä julkista.
Arkistokuva

Neste on valinnut Rotterdamin seuraavan uusiutuvien tuotteiden jalostamon sijaintipaikaksi. Porvoo kilpaili Hollannissa sijaitsevan Rotterdamin kanssa sijaintipaikasta.

–  Perusteellisten tutkimusten ja laskelmien perusteella investoinnin kokonaiskustannukset ovat huomattavasti pienemmät Rotterdamissa. Päätöksemme perustuu tulevaisuuden kilpailukykymme varmistamiseen ja uusiutuvien tuotteiden kasvustrategiamme toteuttamiseen, kertoo Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker tiedotteessa.

Nesteen mukaan kustannuseroon vaikuttavat päätekijät ovat logistiikkakustannukset, paikkakohtaiset rakennuskustannukset ja vähähiilisen vedyn saatavuus.

Lisäksi Porvoon jalostamoalue on monimutkaisempi, mikä johtaa korkeampaan toteutusriskiin ja pidempään rakennusaikatauluun. Rotterdam puolestaan ​​hyötyy uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvien polymeerien ja kemikaalien uusien markkinoiden läheisyydestä sekä läheisyydestä raaka-ainelähteisiin

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo Nesteen päätöksen olevan tietysti pettymys, kun iso investointi menee ohi.

–  Päätökseen oli kuitenkin selkeät syyt, joihin me emme pysty puuttumaan. Se tietyllä tavalla helpottaa tuskaa, Lintilä kertoi STT:lle.

Hänen mukaansa Nesteen ratkaisu perustuu puhtaasti kustannuseroihin. Suomi kävi omalta puoleltaan kaikki läpi, jolla olisi pystytty kuromaan umpeen kustannuseroa.

Lopullinen investointipäätös ehkä jo tänä vuonna

Neste kertoo pyrkivänsä luomaan valmiuden hallituksen lopulliseen investointipäätökseen tämän vuoden loppupuolella tai vuoden 2022 alussa

–  Arvostan avointa vuoropuhelua viranomaisten kanssa sekä Suomessa että Alankomaissa koko selvitysvaiheen ajan. Lähestymistapa on ollut rakentava etsiessämme parhaita ratkaisuja tulevaisuuden kasvumme mahdollistamiseksi, Vanacker sanoo.

Investoinnin arvon on kerrottu olevan 1,5 miljardin euron luokkaa.

Nesteellä on jo uusiutuvia polttoaineita tuottavat jalostamot Porvoon Kilpilahdessa, Rotterdamissa ja Singaporessa.

Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 11,8 miljardia euroa. 94 prosenttia vertailukelpoisesta liikevoitosta tuli uusiutuvista tuotteista.

Porvoon kaupunki pitää päätöstä ikävänä

Porvoon kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula muistuttaa tiedotteessa, että Neste aikoo investoida Suomeen merkittävästi huolimatta päätöksestä sijoittaa uusi jalostamo Rotterdamiin.

–  Päätös on tietysti ikävä, mutta Kilpilahden alue kehittyy parhaillaan joka tapauksessa vahvasti maailmanluokan bio- ja kiertotalouskeskittymäksi, Ujula sanoo.

Hänen mukaansa Kilpilahdessa sijaitsee Pohjoismaiden suurin öljynjalostuksen ja petrokemian klusteri. Alueella toimii tällä hetkellä kymmeniä yrityksiä, ja siellä on tuhansia työpaikkoja. Neste on alueen suurin toimija, mutta alueella on myös muita suuria kiertotalousyrityksiä.

Rotterdam esillä myös UPM:n jalostamohankkeessa

Rotterdam on esillä myös metsäyhtiö UPM:n seuraavan sukupolven biopolttoaineita valmistavan jalostamon sijaintivaihtoehtona. Toinen vaihtoehto on Kotka. Tällä hetkellä UPM:llä on vastaava jalostamo Lappeenrannassa.

Lintilän mukaan Nesteen ratkaisusta ei voi vetää minkäänlaisia johtopäätöksiä UPM:n hankkeen suhteen, sillä hankkeet ovat täysin erilaisia. STT

Uusimmat

Fingerpori

comic