Uutiset

Neuvostoliitto piti Kennedyn murhaajaa neuroottisena hulluna, paljastuu FBI:n dokumentista

Yhdysvaltojen kansallisarkisto on julkaissut yhteensä 2 891 asiakirjaa, jotka liittyvät presidentti John F. Kennedyn murhatutkintaan.

Kongressi määräsi vuonna 1992, että kaikki dokumentit tulisivat julkisiksi 25 vuoden päästä. Vähän ennen odotettua hetkeä presidentti Donald Trump suostui tiedusteluviranomaisten vaatimukseen siirtää tiettyjen asiakirjojen julkaisua vielä 180 päivällä.

Trump lupaili Twitterissä perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa, että loputkin asiakirjat tulevat julki.

-JFK-asiakirjat julkaistaan huolellisesti. Lopulta avoimuus tulee olemaan mahtavaa. Toivon, että lähes kaikki julkaistaan, hän tviittasi.

Uutiskanava CNN:n mukaan julkaisematta jäi noin 300 asiakirjaa. Julkaistuihin asiakirjoihin voi tutusta tästä linkistä: https://www.archives.gov/research/jfk/2017-release

-Hän ei ollut iloinen tekstien uudelleen läpikäymisestä. Hänestä se ei ole lain hengen mukaista, CNN:n haastattelema Valkoisen talon virkailija sanoi Trumpin reaktiosta.

Asiakirjojen toivotaan valottavan presidentti Kennedyn murhatutkinnan viimeisetkin yksityiskohdat.

Vuoden 1963 murhasta asti tapahtumiin on liitetty värikkäitä salaliittoteorioita. Tässä kuussa tehdyn kyselyn mukaan kaksi kolmesta amerikkalaisesta uskoo, että presidentin murhan takana oli salaliitto tai useampi kuin yksi ihminen.

Tutkijat eivät kuitenkaan odota asiakirjoilta mitään uutta tietoa Kennedyn murhaajan suhteen, kirjoittaa uutistoimisto Reuters. Tutkijoiden virallinen johtopäätös tiedossa olevien faktojen perusteella oli ja on, että Lee Harvey Oswald ampui presidentin tämän avoautoon ja toimi yksin.

Salaliittoteorioita ovat ruokkineet tuhannet kirjat, lehtiartikkelit, televisio-ohjelmat ja elokuvat. Yksikään ei ole pystynyt todistamaan, että Oswald olisi toiminut jonkun tahon tai toisen ihmisen kanssa.

Dokumenteista käy ilmi, että Neuvostoliitto suhtautui varauksella Oswaldiin, joka ennen murhaa oli loikannut Neuvostoliittoon ja palannut Yhdysvaltoihin.

FBI:n muistion mukaan Neuvostoliitto piti Oswaldia “neuroottisena hulluna, joka oli epälojaali omalle maalleen”, kertoo STT. Lisäksi maan valtaapitävä kommunistipuolue pelkäsi, että Kennedyn murhan olisi pannut toimeen salaliitto, jonka takana olisi kenties äärioikeisto tai varapresidentti Lyndon Johnson, joka nousi maan johtoon murhan jälkeen.

Muistion mukaan Neuvostoliitossa pelättiin myös, että henkirikoksen aiheuttamat jälkimainingit voisivat johtaa jopa sotaan.

Kennedyn murhalle päivätyn CIA-asiakirjan mukaan Oswald oli aiemmin Mexicosta Meksikon Neuvostoliiton suurlähetystöön ja puhunut murteellista venäjää, kertoo CNN. Oswaldin tarkoitus oli saada apua passin tai oleskeluluvan kanssa.

FBI:n dokumentti vuodelta 1963 paljastaa, että FBI:n Dallasin-toimistoon tuli päivää ennen Oswaldin murhaa puhelu, jossa rauhallinen miesääni sanoi olevansa osa ryhmää, joka suunnittelee Oswaldin murhaa.

Päivää myöhemmin Oswaldin ampunut Ruby kielsi soittaneensa puhelua tai että se olisi liittynyt häneen mitenkään.

-Ihmisten on vaikea uskoa, että yksinäinen luuserityyppion onnistunut Kennedyn murhaamisessa ja muuttanut historian suuntaa, sanoo Reutersin haastattelema Patrick Maney, Bostonin yliopiston historian professori.

Kennedy-aineistoa on kansallisarkistossa yhteensä noin viisi miljoonaa sivua. Valtaosa dokumenteista, 88 prosenttia, on ollut julkisia 1990-luvun lopulta.

Murha, joka ravisti koko maailmaa

Yhdysvaltojen 35. presidentti John F. Kennedy, 46, ammuttiin Texasin Dallasissa 22. marraskuuta vuonna 1963 puolenpäivän jälkeen autoonsa.
Presidentin ampui merijalkaväen entinen sotilas Lee Harvey Oswald, 24, jonka poliisi pidätti elokuvateatterista kaksi tuntia myöhemmin.
Yökerhon omistaja Jack Ruby murhasi Oswaldin suorassa tv-lähetyksessä ampumalla kaksi päivää Kennedyn murhan jälkeen, kun poliisi oli siirtämässä häntä.

Asiasanat

Uusimmat