Uutiset

Nirvanan Nevermind-levyn kannessa vauvana esiintynyt mies haastaa yhtyeen oikeuteen – syyttää kansikuvaa lapsipornoksi

Spencer Eldenin mukaan hänen vanhempansa eivät koskaan antaneet valtuuksia käyttää lapsensa kuvaa levyn kannessa.
Vuonna 1991 ilmestyneen levyn kansikuvassa neljän kuukauden ikäinen Elden on alasti veden alla ja näyttää uivan kohti dollarin seteliä, joka on lisätty kuvaan jälkikäteen. Lehtikuva/Laura Ukkonen

Nirvana-yhtyeen Nevermind-klassikkoalbumin kannessa vauvana esiintynyt mies haastaa yhtyeen oikeuteen, uutisoivat muun muassa viihdelehti Variety ja Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Nykyisin 30-vuotias Spencer Elden syyttää hänestä vauvana otetun kansikuvan olevan lapsipornoa. Lisäksi Eldenin mukaan hänen vanhempansa eivät koskaan allekirjoittaneet lupaa käyttää lapsensa kuvaa levyn kannessa.

Vuonna 1991 ilmestyneen levyn kansikuvassa neljän kuukauden ikäinen Elden on alasti veden alla ja näyttää uivan kohti dollarin seteliä, joka on lisätty kuvaan jälkikäteen. Kuvan on yleisesti ajateltu kommentoivan kapitalismia, Variety kirjoittaa.

Asianajaja: Raha saa lapsen näyttämään seksityöntekijältä

Yhdysvalloissa lasten kuvia ei yleensä ole lain mukaan pidetty lapsipornona, jos ne eivät ole seksualisoituja.

Eldenin asianajajan Robert Y. Lewisin mukaan kuva kuitenkin ylittää lapsipornon rajan. Lewisin mukaan kuvassa näkyvä raha saa lapsen näyttämään seksityöntekijältä.

–  Vastaajat markkinoivat tarkoituksellisesti Spencerin lapsipornoa ja hyödynsivät kuvan shokeeraavaa luonnetta mainostaakseen itseään ja musiikkiaan hänen kustannuksellaan, kanteessa kirjoitetaan.

Yhtyeen syytetään myös luvanneen peittää Eldenin sukuelimet kuvassa tarralla, mutta näin ei tehty.

Elden vaatii ainakin 150  000 dollaria eli lähes 130  000 euroa jokaiselta vastaajalta, joihin kuuluvat muun muassa kuopatun yhtyeen jäsenet Dave Grohl ja Krist Novoselic, edesmenneen keulahahmon Kurt Cobainin leski Courtney Love sekä kuuluisan valokuvan ottanut Kirk Weddle.

Elden on useaan otteeseen poseerannut kansikuvan uusintaversioissa uimahousut päällään. Haastatteluissa hän on kuitenkin puhunut ristiriitaisista tunteistaan kansikuvan ja kuuluisuutensa suhteen.

Uusimmat

Fingerpori

comic