Uutiset

Nokian Renkaiden pörssirikossyytteiden käsittely alkaa käräjillä – liittyvät testivilppiin, jossa yhtiö toimitti lehtien testeihin erikseen valmistettuja renkaita

Syytteessä on kymmenen ihmistä, muun muassa Nokian Renkaiden hallituksessa ja toimitusjohtajana toimineita. Lisäksi yhtiölle vaaditaan jopa 850 000 euron yhteisösakkoa, yhtiö on kertonut.
Nokian Renkaat kertoi toissa vuonna, että kaikki syytteen saaneet kiistävät syyllistyneensä rikokseen. Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Helsingin käräjäoikeudessa alkaa tänään Nokian Renkaisiin liittyvien pörssirikossyytteiden käsittely. Syytteet koskevat törkeää sisäpiirintiedon väärinkäyttöä ja tiedottamisrikosta.

Syytteitä on nostettu kymmentä ihmistä ja Nokian Renkaita vastaan. Yhtiö on kertonut aiemmin, että syyttäjä vaatii sille jopa 850  000 euron yhteisösakkoa.

Syytteet liittyvät Nokian Renkaiden valmistamiin renkaisiin ja lehdissä julkaistuihin rengastesteihin. Yhtiö kärähti vuonna 2016 siitä, että se oli toimittanut lehtien rengastesteihin erikseen valmistettuja renkaita.

Maaliskuussa 2016 Helsingin Sanomat uutisoi, että Nokian Renkaiden tuolloinen johto oli myynyt syksyllä 2015 yhteensä 600  000 eurolla optioita ennen rengastestivilppien julkistamista. Kun vilppi paljastui, yhtiön osakekurssi laski yli seitsemän prosenttia ja optioiden 44 prosenttia, HS kertoi.

Finanssivalvonta teki mahdollisesta arvopaperimarkkinarikoksesta tutkintapyynnön keskusrikospoliisille (KRP) keväällä 2017.

–  Finanssivalvonta teki tutkintapyynnön koskien sitä, oliko yhtiö laiminlyönyt tiedottamisvelvoitteensa ja olivatko yhtiön eräät työntekijät käyttäneet hyväkseen sisäpiirintietoa arvopaperikaupassa, Nokian Renkaiden tiedotteessa kerrottiin toissa vuonna.

Sekä KRP että Finanssivalvonta ovat kommentoineet tapausta niukasti.

Nokian Renkaat: Säädöksiä on noudatettu

Nokian Renkaat kertoi toissa vuonna, että kaikki syytteen saaneet kiistävät syyllistyneensä rikokseen.

Yhtiön mukaan tiedottamisrikoksesta syytteessä ovat vuosina 2015–2016 yhtiön toimitusjohtajana työskennellyt Ari Lehtoranta sekä viisi silloisen hallituksen jäsentä. Heistä kaksi on yhä hallituksessa.

Lehtoranta toimi syytteen noston aikaan Caverionin toimitusjohtajana, mutta on sittemmin jättänyt kyseisen tehtävän.

Lisäksi yhtiö kertoi, että syytteen sisäpiirintiedon väärinkäytöstä sai neljä ihmistä, jotka työskentelivät Nokian Renkaiden palveluksessa vuonna 2015.

Helmikuussa 2018 Nokian Renkaiden silloinen toimitusjohtaja Hille Korhonen sanoi, että säädöksiä on noudatettu.

–  Nokian Renkaat on sitä mieltä, että kaikkia säädöksiä on noudatettu ja asiassa ei ole mitään rikosta tapahtunut. Tietenkin on hyvä, että asiat selvitetään perin pohjin, mutta tarkempaa tietoa emme voi tällä hetkellä antaa.

Korhonen on yksi syytteen saaneista. Hän on yksi vuosina 2015–2016 Nokian Renkaiden hallituksen jäsenenä toimineista.

Uusimmat

Fingerpori

comic