Uutiset Helsinki

Nokian tulos otettiin pirteästi vastaan markkinoilla – Analyytikko näkee yhtiössä silti heikkouden: “Edelleen iso todistustaakka”

Inderesin analyytikon Mikael Rautasen mukaan Nokian toisen neljänneksen tulos auttaa palauttamaan sijoittajien luottamusta verkkolaiteyhtiöön.
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri kuvaili torstaina yhtiön toista vuosineljännestä vahvaksi. Kuva: RONI REKOMAA/EPA
Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri kuvaili torstaina yhtiön toista vuosineljännestä vahvaksi. Kuva: RONI REKOMAA/EPA

Nokian odotuksia parempi toinen vuosineljännes otettiin myönteisesti vastaan torstaina osakemarkkinoilla.

Noin puoli kahdentoista jälkeen yhtiön osakekurssi oli pongahtanut noin 5 prosentin nousuun keskiviikon päätöslukemasta. Parhaillaan nousu oli yli 7 prosenttia.

Käytännössä kurssinousu osin palautti osakkeen arvoa siitä laskusta, jonka se koki heikon ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen.

Yhtiön ei-vertailukelpoinen liikevoitto oli 451 miljoonaa euroa huhti–kesäkuussa. Kertaerät huomioiden yhtiö teki 57 miljoonan euron liiketappion, mutta tappio laski merkittävästi alkuvuodesta.

Inderesin analyytikko Mikael Rautanen kuvailee torstaina julkaistua tulosta positiiviseksi yllätykseksi.

Samalla hän toteaa, että sijoittajien pitäisi katsoa yhtiön tuloksentekokykyä vuositasolla eikä pelkästään neljänneksittäin. Tämä johtuu osin siitä, että verkkoliiketoiminnan projektit ovat pitkiä, jolloin neljännesten välinen vaihtelu voi toteutuneiden laskutusten vuoksi olla suurta.

– Vuoden sisällä voi tulla aika isoja heilahduksia. Siinä, missä ensimmäinen neljännes oli iso pettymys, tämä oli vastaavasti positiivinen yllätys, Rautanen sanoo.

Toisaalta hän ymmärtää kurssin vahvan heilahtelun. Rautasen mukaan se kielii osakkeenomistajien epävarmasta luottamuksesta Nokian omiin tavoitteisiin.

Yhtiön yhtenä tavoitteena on olla johtava verkkolaitetoimittaja. Nokian suurimmat kilpailijat ovat ruotsalainen Ericsson ja kiinalainen Huawei.

– Sijoittajat eivät ole luottaneet Nokian omiin tavoitteisiin varsinkin, kun alla on ollut heikompia neljänneksiä. Nyt kun saatiin hyvä neljännes alle, niin sijoittajien luottamus palautuu, sanoo Rautanen.

Nokia on pitkään ollut yksi suomalaisten suosikkiosakkeista, ja se on kuulunut Helsingin pörssin vaihdetuimpiin. Liikevaihdolla mitattuna yhtiö on Suomen suurin.

Kauneuspilkkuna kassavirta

Nokia ilmoitti torstaina pitävänsä loppuvuoden näkymänsä ennallaan. Vahva tulos on odotettavissa vuoden lopussa, mutta nykyinen, kolmas vuosineljännes voi taas olla heikohko.

Rautanen pitää sitä jo hyvänä, ettei yhtiön tarvinnut heikentää omia näkymiään.

Torstaiset tulostiedot kielivät myös Rautasen mukaan siitä, että yhtiö pysyy yhä 5G-kilpailussa mukana.

Nokia ilmoitti solmineensa kaikkiaan 45 5G-sopimusta. Rautanen pitää tätä vertailukelpoisena kilpailijoihin nähden.

Kauneuspilkun tuloksessa antaa Rautasen mukaan kuitenkin Nokian kassavirran kehitys. Yhtiön vapaa kassavirta oli toisella neljänneksellä yli miljardi euroa negatiivinen. Rautanen uskoo, että sijoittavat tulevat jatkossa seuraamaan kriittisellä silmällä kassavirtaa.

– Nokialla on edelleen iso todistustaakka näyttää sijoittajille, että se pystyy oikaistun tuloksen lisäksi tekemään ihan oikeaa kassavirtaa osakkeenomistajille.

Korjattu 25.7. kello 13: Liikevoitto tehtiin huhti–kesäkuussa eikä huhtikuussa, kuten jutussa aluksi luki.

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat