Uutiset

Nord Stream 2 jätti lupahakemukset 1 200 kilometrin putkilinjaa varten

Sveitsiläinen Nord Stream 2 AG jätti tällä viikolla lupahakemukset vastaaville viranomaisille Suomessa 1 200 kilometriä pitkän putkilinjaston rakentamiseksi Itämerelle.

Putkilinjan on määrä kulkea noin 374 kilometriä Suomen kansainvälistä vesialuetta olevan talousvyöhykkeen läpi.

Lupahakemus Suomen talousvyöhykkeen käyttöä varten jätettiin työ-ja elinkeinoministeriölle alkuviikosta. Lupapäätös edellyttää valtioneuvoston suostumusta.

Suomen talousvyöhykkeellä putkilinjan rakentamista ja käyttöä varten vaaditaan vesilain mukainen lupa. Vesilupahakemus jätettiin yhtiön mukaan Etelä-Suomen Aluehallintovirastolle tiistaina.

Suomessa lupavaihetta edelsi YVA-menettely, joka päättyi heinäkuussa.

Lupamenettelyt ovat käynnissä myös muissa putkilinjan kauttakulkumaissa eli Venäjällä, Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

Nord Stream 2 on Itämeren poikki suunniteltu putkilinja, joka tulee kuljettamaan maakaasua yli 1 200 kilometrin matkan maailman suurimmista kaasuesiintymistä Venäjältä suoraa reittiä pitkin kuluttajille Eurooppaan. Nord Stream 2 seuraa pitkälti olemassa olevaa Nord Streamia ja on teknologialtaan vastaava.

-Euroopan kotimaisen kaasun tuotannon ennustetaan puolittuvan seuraavan 20 vuoden aikana. Nord Stream 2:n kaksoisputkijärjestelmä auttaa Eurooppaa saavuttamaan sen kaasun tuontitarpeet. Sillä on kapasiteetti kuljettaa 55 miljardia kuutiometriä maakaasua vuodessa, joka vastaa 26 miljoonan eurooppalaisen kotitalouden energiatarpeisiin.

-Turvallinen ja matalapäästöinen maakaasun toimitusreitti tukee myös Euroopan tavoitetta saavuttaa ympäristöystävällinen energiavalikoima, kun kaasu korvaa hiilen sähkötuotannossa sekä toimii varavoimana ajoittain saatavilla oleville uusiutuville nergiamuodoille, kuten tuuli- ja aurinkovoimalle, Nord Stream 2 AG sanoo tiedotteessaan.

Asiasanat

Uusimmat