Uutiset

Nordean yt-neuvottelut tänä vuonna Suomen pahimpien joukossa

Yt-neuvottelut käynnistänyt Nordea arvioi, että työmäärä yhtiössä vähenee Suomessa noin 420 henkilötyövuotta. Nordealla on Suomessa noin 7 700 työntekijää.

Nordean neuvottelut ovat vähennystarpeessa mitattuna toiseksi pahimmat, joita Suomessa on tänä vuonna käyty.

SAK:n keräämän tilaston perusteella ainoastaan Transval Services Oy:n yt-neuvottelut, jotka koskivat S-ryhmän Kilon logistiikkakeskusta, olivat synkemmät. Transval Services Oy:n vähennystarpeeksi ilmoitettiin neuvottelujen alussa 470 henkilötyövuotta.

Seuraavana vanhassa tilastossa oli Tieto Oyj:n yt-neuvottelut, joiden vähennystarve teknologiapalveluissa ja tukitoiminnoissa oli 250 henkilötyövuotta. Kolmantena oli Nokia Oyj, jonka yt-neuvotteluissa vähennystarve oli aluksi 200 henkilötyövuotta. Nokian neuvottelut koskivat verkkoliiketoimintaa ja tukitoimintoja.

Edellä mainittujen kolmen yhtiön yt-neuvotteluissa lopullinen irtisanottujen määrä oli pienempi kuin alkuperäinen vähennystarve. SAK:n tilaston mukaan Transval Services Oy:n neuvottelujen jälkeen irtisanottiin 402 työntekijää, Tieto Oyj puolestaan irtisanoi 178 ja Nokia Oyj 170 työntekijää.

Lisäksi Kesko Oyj on irtisanonut tänä vuonna 206 työntekijää Siwojen ja Valintatalojen oston seurauksena.

SAK:n tilaston mukaan tänä vuonna yt-neuvotteluissa irtisanottujen määrä on ollut jyrkässä laskussa. Toistaiseksi yt-neuvotteluissa irtisanottuja on ollut alle 4 000, kun viime vuonna vastaava luku oli yli 8 000.

Nordean vähennystarpeen taustalla on yhtiön mukaan koko finanssialaa koskeva murros, joka heijastuu Nordean mukaan myös pankkien työvoiman tarpeeseen. Digitalisaation myötä pankkiasioita hoidetaan muualla kuin konttorissa.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Näkoislehti

23.1.2020

Uusimmat