Uutiset

NRK: Norja pohtii joditablettien jakelun tehostamista – ydinonnettomuusriskin uskotaan kasvaneen

Viranomaiset pohtivat parhaillaan Norjassa, miten maan asukkaille saadaan järjestettyä nykyistä nopeammin joditableblettien jakelu ydinonnettomuuden sattuessa, kertoo maan yleisradioyhtiö NRK.

NRK:n mukaan Norjan säteilyturvaviranomainen NRPA arvioi, että ydinonnettomuuden riski on kasvanut, koska Euroopan ydinvoimalat ikääntyvät, jännite länsimaiden ja Venäjän välillä on kiristynyt, ja Norjan rannikon tuntumassa liikkuu aiempaa enemmän niin Venäjän kuin Norjan liittolaistenkin ydinsukellusveneitä.

Viranomaiset voivat kehottaa ottamaan joditabletteja ydinonnettomuuden sattuessa, sillä ne voivat ehkäistä säteilyn haittoja. Ydinonnettomuudessa voi vapautua radioaktiivista jodia, joka kerääntyy kilpirauhaseen. Joditabletin sisältämä kaliumjodidi täyttää kilpirauhasen, jolloin radioaktiivista jodia ei pääse imeytymään rauhaseen.

Olennaista on ajoitus. Joditabletin vaikutus heikkenee, jos sen ottaa liian aikaisin tai liian myöhään. Sitä ei pidäkään ottaa kuin viranomaisten kehotuksesta. Tabletin antama suoja kestää Suomen Säteilyturvakeskuksen mukaan noin vuorokauden.

Norjassa väestölle varatut joditabletit on NRK:n mukaan varastoitu suurimmaksi osaksi Osloon, joten niiden jakelu ympäri maata voi viedä liikaa aikaa tositilanteen sattuessa. Viranomaiset pohtivat nyt, miten maassa voidaan varmistaa, että joka ihmiset saavat joka kunnassa joditabletit tarvittaessa ajoissa.

Suomessa Säteilyturvakeskuksella on väestölle pysyvä ohje hankkia joditabletteja koteihin ja loma-asuntoihin. STUK kehottaa myös taloyhtiöitä varaamaan joditabletteja asukkaiden tarpeisiin, sekä työpaikkoja, kouluja, päiväkoteja ja hoitolaitoksia työntekijöitään ja asiakkaitaan varten.

STUK kehottaa myös terveyskeskuksia varaamaan joditabletteja turisteille ja sellaisille lähiseudun asukkaille, joilla ei ole tabletteja kotona. Tärkeintä joditablettien ottaminen on lapsille ja raskaana oleville.

Joditabletteja voi ostaa apteekeista, mutta niiden varastoissa ei ole välttämättä riittävästi joditabletteja, jos kysyntä ydinonnettomuuden sattuessa nousee yllättäen jyrkästi. Esimerkiksi muutama vuosi sitten joditabletit loppuivat osasta apteekkeja, kun Japanin ydinvoimaonnettomuus sai ihmiset ostamaan niitä tavallista enemmän.

Asiasanat

Uusimmat