Uutiset

Nuuskakauppa pyörii yhä sosiaalisessa mediassa, vaikka myyntiryhmiä on suljettu – Myös alaikäiset ovat voineet saada tuhansien eurojen laskuja myynnistä

Nuuskatakavarikkojen määrä on vakiintunut korkealle tasolle ja laittomasta kaupasta on tullut kymmenien miljoonien bisnes. Nuoret saavat tai ostavat nuuskaa useimmiten tuttaviltaan, mutta moni unohtaa seuraukset. Nuuskakauppa on tullut myös koulujen pihoille.
Sosiaalinen media on tehnyt nuuskakauppiaille asiakkaiden löytämisen helpommaksi. Usein aikuiset myyvät nuuskaa nuorille, jotka myyvät sitä eteenpäin toisilleen esimerkiksi kouluissa. Kuva: Vanessa Valkama

Pari tuntia. Niin kauan kestää, että myyjä tuo nuuskatornit läheiseen puistoon. – Samana päivänä aina saa, jos etsii. Kun somen nuuskaryhmiä poistetaan, niitä perustetaan uusia, kertoo nuuskanostaja. Henkilö esiintyy jutussa...

Nuuskatakavarikkojen määrä on vakiintunut korkealle tasolle ja laittomasta kaupasta on tullut kymmenien miljoonien bisnes. Nuoret saavat tai ostavat nuuskaa useimmiten tuttaviltaan, mutta moni unohtaa seuraukset. Nuuskakauppa on tullut myös koulujen pihoille.

Haluatko lukea tämän jutun?

Samalla tilauksella saat käyttöösi Forssan seudun kiinnostavimmat uutiset, asiaa ja viihdettä kotimaasta ja maailmalta.

Tilaa 3kk digiä 15 eurolla

Oletko jo tilaaja?

Kirjaudu sisään

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic