Uutiset

Nykyinen kansanedustaja valehteli kuulusteluissa ja tunnusti tietovuodon vasta 20 vuoden jälkeen

Helsingin Sanomien lehtijuttu Viestikoekeskuksesta ja sen kymmenen vuoden takaisesta toiminnasta hämmentää Suomen poliittista johtoa presidentinvaalien alla.

Mittasuhteiltaan se ei kuitenkaan vedä vertoja Zavidovo-vuodolle, joka ravisteli Suomen poliittista johtoa Urho Kekkosen aikaan 1970-luvun alussa.

Zavidovo-vuodossa lehdistölle vuodettiin muistio keskustelusta, jonka presidentti Urho Kekkonen kävi Zavidovossa Neuvostoliiton puoluejohtajan Leonid Brezhnevin kanssa helmikuussa 1972.

Tapaamisessa oli keskusteltu Suomen tavoittelemasta vapaakauppasopimuksesta EU:n edeltäjän EEC:n kanssa. Neuvostoliitto suhtautui hankkeeseen epäluuloisesti, mutta Kekkonen lupasi henkilökohtaisesti takaavansa suhteiden säilymisen muuttumattomina EEC-sopimuksesta huolimatta.

Ruotsissa ilmestyvä Dagens Nyheter julkaisi lokakuussa 1972 suomalaistoimittaja Tor Högnäsin laajan artikkelin Zavidovon keskusteluista. Sama artikkeli julkaistiin myös Norjassa Dagbladetissa ja Suomessa Vasabladetissa.

Presidentti Kekkonen katsoi menettäneensä tapauksen johdosta Neuvostoliiton luottamuksen ja ilmoitti kuusi viikkoa artikkelin julkaisemisen jälkeen, ettei hän vastoin aiempaa lupaustaan olisikaan enää vuonna 1974 käytettävissä jatkokaudelle.

Käytyään Moskovassa Neuvostoliiton 50-vuotisjuhlissa ja neuvoteltuaan neuvostojohdon kanssa Kekkonen totesi maiden suhteiden säilyneen kuitenkin ennallaan. Hän suostui useimpien eduskuntapuolueiden pyyntöön olla käytettävissä jatkokaudelle.

Oikeuskanslerinvirasto ja keskusrikospoliisi kuulustelivat salaisen muistion vuotamisesta 85:tä henkilöä. Toimittaja Tor Högnäsin lähdesuojaa yritettiin murtaa, mutta hän ei koskaan paljastanut lähdettään.

-Journalistin pitää olla kriittinen tarkkailija, ei hovikirjoittaja eikä liiaksi päättäjien kanssa saman saunan lauteilla istuskelija, Högnäs sanoi kymmenisen vuotta myöhemmin.

Salainen muistio Lipposelle ja Koivistolle

Syytekirjelmän mukaan sdp:n kansainvälisten asioiden sihteerinä toiminut Paavo Lipponen ja puolueen tutkimusosaston päällikkö Aimo Kairamo vastaanottivat Zavidovo-tiedot silloiselta kauppaministeri Jussi Linnamolta (sd.).

Myös teollisuusministeri Seppo Lindblom (sd.) oli näyttänyt muistiota Lipposelle ja lisäksi valtiovarainministeri Mauno Koivistolle (sd.), joka jostain syystä oli alkuperäisen jakelun ulkopuolella.

-Minulla oli tiukka seula siinä, kenelle muistiota näytin. Toisesta tuli presidentti ja toisesta kaksinkertainen pääministeri, Lindblom muistelee Lännen Medialle.

Erkki Tuomioja valehteli poliisille

Silloista eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsentä Erkki Tuomiojaa (sd.) kuulusteltiin vuodosta, mutta hän valehteli silloin poliisille, ettei ollut antanut Högnäsille tämän julkaisemia tietoja eikä ollut tiennyt, mistä tämä oli ne saanut.

Vasta 1993 ilmestyneessä kirjassaan Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan Tuomioja tunnusti vuotaneensa tiedot Högnäsille, muttei kertonut miten hän oli saanut muistion.

Kekkonen ei halunnut Linnamoa syytteeseen

Zavidovo-vuoto johti kauppaministeri Jussi Linnamon eroon. Presidentti Kekkosen mukaan Linnamoa ei ollut kuitenkaan syytä asettaa syytteeseen valtakunnanoikeudessa, vaikka oikeuskansleri oli sitä presidentille esittänyt. Kekkonen sanoi, ettei Linnamon ollut todettu olleen varsinaisen vuotojutun takana.

Seppo Lindblom (sd.) ja presidentin vasemmistoradikaali kansliapäällikkö Antero Jyränki (sd.) tuomittiin raastuvanoikeudessa sakkorangaistukseen salassapitovelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Jyränki oli kuulusteluissa tunnustanut antaneensa osan muistiosta Yleisradion radiojohtajan Eino S. Revon nähtäväksi. Jyränki erosi presidentin kansliapäällikön tehtävistä ja teki sen jälkeen pitkän uran valtiosääntöoikeuden professorina ja perustuslakivaliokunnan käyttämänä asiantuntijana.

Oliko Kekkonen itse vuodon takana?

Ulkoministerinä ja syyskuusta 1972 pääministerinä toiminut Kalevi Sorsa (sd.) piti muistelmissaan mahdollisena, että Kekkonen olisi itse ollut vuodon takana. Kekkosen kärjekkäiden vastustajien mukaan se oli presidentin temppu virkakautensa jatkon varmistamiseksi poikkeuslailla.

Kekkonen oli nimittäin jo huhtikuussa 1972 ilmoittanut olevansa valmis jatkamaan presidenttinä vielä neljä vuotta vuoden 1974 jälkeen, mutta sanonut, ettei lähde ehdokkaaksi normaaleissa valitsijamiesvaaleissa.

Kekkosen laatima Zavidovo-muistio jaettiin aluksi usealle Rafael Paasion (sd.) vähemmistöhallituksen ministerille ja ulkoministeriön huippuvirkamiehille. Ministerit jakoivat siitä tietoa puoluetovereilleen ja virkamiehet kollegoilleen.

On epäilty, että vuodon olivat järjestäneet EEC-sopimuksen vastustajat siinä uskossa, että tieto Neuvostoliiton nihkeästä suhtautumisesta kaataisi koko EEC-kauppajärjestelyn.

EEC-sopimuksen vastustajiin lukeutunut Tuomioja puolusteli parikymmentä vuotta myöhemmin muistion luovuttamista Högnäsille sananvapaudella ja avoimen keskustelun edistämisellä.

Sekoitus sattumia ja harkittua peliä?

Toimittaja Tuomo Lappalainen on samassa Suomen Kuvalehdessä (30/1993) pohtinut, että Zavidovo-vuoto saattoi olla sekoitus sattumia ja harkittua peliä:

Kekkonen halusi poliittisen eliitin ymmärtävän, että hän on korvaamaton. Presidentin kansliapäällikkö vuoti korvaamattomuuden osoittamiseksi laaditun muistion omin luvin lähipiirilleen, joka käytti sitä omiin tarkoituksiinsa. Tätä kautta sen saanut Tuomioja vuoti lopulta uutisen lehdille omista ihanteellisista motiiveistaan.

Seppo Lindblom kertoo Lännen Medialle, ettei ole pyrkinyt selvittämään lehtivuodon alkuperää. Hän oli itse saanut muistion virallisessa jakelussa.

-Kun (lehti)vuoto tuli, niin ensimmäinen vaikutelmani oli se, että se oli harkittu vuoto. Salainen muistio oli pantu aika laajaan jakeluun, joten voitiin ajatella, että se jotakin kautta tulee julkisuuteen. Tällöin tulisi julki, kuinka kovan painostuksen kohteena Kekkonen oli ollut Zavidovon neuvotteluissa ja kuinka varovasti oli edettävä.

Tuomioja ja Jyränki eivät suostuneet enää muistelemaan Zavidovo-vuotoa Lännen Medialle. Tuomioja totesi, ettei hänellä ole mitään uutta kerrottavaa. Jyränki piti asian muistelua turhana pistelynä ja tökkimisenä.

Toimittaja tuomittiin maanpetoksesta

Suojelupoliisi tarkkaili ainakin 1980-luvulle saakka suomalaisten toimittajien yhteyksiä Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB:hen.
Toimittaja Matts Dumell tuomittiin vuonna 1984 maanpetoksesta kahdeksaksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Syytteen mukaan hän olisi vakoillut Kiinaa Neuvostoliiton hyväksi.
Taustalla olivat Dumellin suhteet neuvostoliittolaisiin henkilöihin, jotka myöhemmin paljastuivat KGB:n virkailijoiksi.
Tuomiota perusteltiin sillä, että Dumell oli tahallisesti ryhtynyt hankkimaan vieraalle vallalle tietoja, jotka saattoivat vaarantaa Suomen suhteet ulkovaltoihin.
Helsingin Sanomat kirjoitti vuonna 1993, että Dumell olisi joutunut Suojelupoliisin tekemäksi varoittavaksi esimerkiksi. Supo ei olisi uskaltanut kytkeä juttuun taistolaisen Tiedonantajan toimittajaa Jaakko Laaksoa, koska tämä oli poliittisesti liian arka henkilö.

Asiasanat

Uusimmat