Uutiset

Nykysotilaan sotisovalla on jääkiekkotausta

Ensin on tieto pysäytettävästä luodista ja lista muista liivin ominaisuuksista. Vasta sitten alkaa tuotekehittely ja lopulta testaus näyteliivin rakentamiseksi.

-Lisäksi pitää löytää se haluttu luoti, ja se ei aina ole helppoa, kertoo C.P:E Production Oy:n toimitusjohtaja Harri Kolu.

Forssalaisyritys valmistaa luotisuojaliivejä, mellakkavarusteita ja harjoitteluasuja viranomaisille ja myös yksityisille toimijoille. Se sai juuri ison, tuhansien liivien kaupan puolustusvoimilta.

Kun tieto 11 miljoonan euron tarjouskilpailun voitosta tuli, Kolu tuuletti täysillä 10 minuuttia. Pitempään hän ei voinut.

-Sitten piti jo ryhtyä töihin ja miettimään miten tuotanto hoidetaan. Kauppa on iso eikä ainoa, joka on sisään tulossa.

Suomen puolustusvoimien tilauksen valmistaminen alkaa Forssassa joulukuun alussa. Nyt työn alla ovat liivit Viron poliisille. Ompelusalin tussitaululle on kirjattu myös Unkariin ja Latviaan menevien tuotteiden koodit. Tarjouksia on tehty Ranskaan, Portugaliin ja Italiaan.

-Viranomaiset ovat luonnollisesti suurimmat asiakkaamme. Yksityisetkin niitä näinä levottomina aikoina toki hankkivat, mutta määrät ovat pieniä. Isoimmat yksityiset ostajat ovat ruotsalaiset vartiointiliikkeet.

Yrityksen luoti- ja iskusuojan osaamisen juuret ovat jääkiekkokaukalossa, jossa vartaloa piti varjella kiekolta, mailalta, jäältä ja runttaamiselta. Kolu luotsasi 1990-luvulla Kohon varuste- ja mailatehdas KHF Sportsia Tammelassa. Norjan puolustusvoimissa palvellut Per Sabbesen tuli ennen vuosituhannen vaihdetta käymään tehtaalla.

-Hän halusi norjalaisille puvun, jossa voisi harjoitella lähitaistelua realistisesti. Puvun piti suojata täydellä voimalla annetulta aseen perän iskulta. Silloin alkunsa saanut puku on edelleen yksi ykköstuotteitamme.

KHF Sportsin amerikkalaisomistaja lopetti varustetuotannon Tammelassa vuonna 1999, mutta Kolu päätti jatkaa suojavaatteiden parissa ja perustaa yhtiön Sabbesenin kanssa.

Kolu joutui aikanaan jakamaan irtisanomislaput Kohon tuotteista ja kiekkohistoriasta ylpeille työntekijöille. Se sattui, koska toimitusjohtaja ei ollut omistajan päätöksen takana.

-Silloin oli ajatus ja halu näyttää, että kyllä tuotteiden valmistus ja ompeleminen voi Suomessa kannattaa.

Yritys on ylpeä tuotteistaan. Kolu voi kehua, että yritys on maailman paras iskusuojattujen harjoituspukujen valmistaja. Sen kertoo jo vastaantulevien kopiointiyritysten määräkin.

-Eivät ole päässeet lähellekään, hän huomauttaa.

Muissa tuoteryhmissä yritys seisoo Euroopan eturivissä.

Kaikkein ylpein Kolu on kuitenkin pukujen tekijöistä.

-Laatu on tärkein. Tällä alalla yksi virhe voisi lopettaa toiminnan. Uusi työntekijämme opettelee siksi aina ensin tekemään oikein ja vasta sitten määrää.

Yrityksen menestys on erityisen makea Kolulle ja palkkalistoilla oleville entisille koholaisille. Näytetyksi tuli.

-Kohon työn tekemisen kulttuuri on elossa, ja uusi väki on kasvanut laadun tekemiseen ja ylpeyteen.

Luodin…seisauttaja

C.P.E. (Combat Protective Equipment) Production oy on luotiliivejä, taktisia liivejä, mellakkavarusteita ja taisteluharjoitusasuja valmistava yritys.
Vuonna 2000 perustettu yritys työllistää yhteensä noin 50 työntekijää tuotantolaitoksilla Forssassa ja Tsekeissä.
Yrityksen liikevaihto vuonna 2016 oli 4,2 miljoonaa euroa. Tänä vuonna se nousee yli
6
miljoonan euron.
Yritys voitti tarjouskilpailun Suomen puolustusvoimille luotisuojaliiveistä vuosille 2017-2020. Sopimuksen arvo on enintään 11,2 miljoonaa euroa
Yritys toimittaa vartaloa suojaavia tuotteitaan esimerkiksi poliiseille, pelastuslaitoksille, vankiloille, terrorismintorjuntayksiköille, vartiointiyrityksille ja puolustusvoimille pääosin Euroopassa.
Suojatuotteita on oma mallistonsa myös palveluksessa oleville koirille ja hevosille.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat