Uutiset

OAJ: Esikoululaiset eivät saa riittävästi erityisopetusta – opettajajärjestö haluaa esiopetuksen kaksivuotiseksi

Esikoululaiset eivät saa riittävästi erityistä tukea ja erityisopetusta, opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kysely kertoo. Kysely tehtiin esiopetuksen opettajille.

Lähes kolme neljästä vastaajasta sanoo, että erityisen tuen saamisessa kestää, vaikka opetushenkilöstö havaitsisi tuen tarpeen hyvissä ajoin.

Perusopetuslain mukaan lasten pitää saada tukea heti, kun tarve käy ilmi.

Tuen puute johtuu vastaajien arvioiden mukaan resurssien puutteesta ja byrokratiasta, joka hidastaa tuen saamisessa.

Joka viides vastaaja kertoo, ettei osa-aikaista erityisopetusta ole ollut saatavilla koskaan.

Osa-aikaisen tuen puute haittaa eniten lapsia, jotka ovat kaikkein suurimmassa tuen tarpeessa.

Kyselyn mukaan myös ryhmäkoot haittaavat tuen saantia.

Joka kolmannen vastaajan mukaan ryhmäkokoa ei ole mukautettu tukea tarvitsevien lasten mukaan.

-Rahalla on suuri vaikutus siihen, miten tuki toteutuu esiopetuksessa samoin kuin myöhemmin perusopetuksessa ja toisella asteella. Resurssit tarkoittavat riittävää määrää opettajia ja erityisopettajia sekä kohtuullisia ryhmäkokoja, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo.

Maksutonta ja pakollista

OAJ esittää, että esiopetus muutettaisiin kaksivuotiseksi.

Tällöin lapset aloittaisivat esiopetuksessa jo viisivuotiaina.

Jos varhaiskasvatus muutettaisiin esiopetukseksi, siitä tulisi maksutonta ja pakollista. OAJ painottaa, että varhaiskasvatus ja esiopetus vaikuttavat huomattavasti lapsen pärjäämiseen myöhemmällä koulu-uralla.

OAJ:n tavoite on, että jatkossa esiopetukseen osallistuisivat kaikki 5–6-vuotiaat lapset.

Nykyään yli viidesosa lapsista jää Suomessa esiopetuksen ulkopuolelle. Muissa Pohjoismaissa vastaava luku on vain muutamia prosentteja.

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat