Uutiset

Oikeus opiskella työttömyysturvalla laajenee, ja sitä voi käyttää myös yritystoiminnan aloittamiseen

Työttömien mahdollisuus päivittää osaamistaan helpottuu, kun työttömyysturvaa voi jatkossa nykyistä helpommin käyttää lyhytkestoiseen opiskeluun. TE-toimiston suostumusta siihen ei enää tulevaisuudessa tarvita silloin, kun työttömän opiskelu kestää enintään kuusi kuukautta.

Työttömyysturvaa voi tulevaisuudessa käyttää myös yritystoiminnan aloittamiseen. Uudistus toteutetaan siten, ettei neljän ensimmäisen kuukauden aikana arvioida, onko yritystoiminta pää- tai sivutoimista.

Lisäksi hallitus vakinaistaa korkeakoulutettujen muuntokoulutusta koskevan kokeilun. Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terhon (sin.) mukaan muuntokoulutuksen tarkoituksena on tuoda nimenomaan suomalaisille töitä.

Työttömien kolmen kuukauden välein tehtäviä haastatteluja varten esitetään lisärahoitusta. Valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok) mukaan haastatteluissa työttömille kerrotaan enemmän esimerkiksi palkkatuen käytöstä työllistymisen tueksi.

Työttömyysturvan aktiivimalli

Työttömyysturvan aktiivimalli otetaan ensi vuonna käyttöön. Se tarkoittaa sitä, että työttömyysturva laskee hieman, jos työtön ei ole ollut riittävän aktiivinen ja ollut välillä osa-aikatyössä tai työllistymistoimissa.

Lausunnolla olleen lakiehdotuksen tuki laskisi 4,65 prosenttia, jos edeltävän noin kolmen kuukauden aikana ei olisi ollut 18 tuntia töissä neljän peräkkäisen viikon aikana tai viittä päivää työllistymistä edistävissä palveluissa.

Ammatilliseen koulutukseen tuhat uutta paikkaa

Ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja lisätään etenkin aloilla, joilla on työvoimatarvetta. Paikkoja tulee lisää erityisesti työttömille ja työttömyysuhan alaisille nuorille. Yhteensä ammatillista koulutusta lisätään 1 000 opiskelijapaikkaa vuodessa.

Syrjäytymisvaarassa olevien opiskelua ja etenemistä työllistymispolulla tuetaan. Nuorten, joiden toimintakyky on selvästi alentunut, on jatkossa mahdollista saada tarvitsemiaan ammatillisen koulutuksen palveluja ilman sairausdiagnoosia.

Asiasanat

Uusimmat